Puheet
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen tervehdys 193. maanpuolustuskurssin avajaisissa
Arvoisat 193. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat, herra kenraali, hyvät kummikurssilaiset ja kutsuvieraat, hyvät naiset ja miehet!
Talouskriisi ja sen seuraukset on tämän päivän suurin haaste. Suomi muiden maiden tavoin velkaantuu rajulla vauhdilla ja tästä selviäminen edellyttää vaikeaa yhtälöä: talouskasvua, lisää tuloja ja pidättyvyyttä valtion menoissa. Puolustus tuskin muodostaa poikkeusta. Valitettavasti.
Puolustus on saanut tällä vaalikaudella huomattavasti lisää rahaa. Puolustuksen rahoitusta on lisätty yli 400 miljoonalla voimassa olleisiin rahoituskehyksiin verrattuna. Se on suunnattu toiminnan tason, mm. kertausharjoitukset, lento- ja meritunnit tason palauttamiseen edellisen hallituksen leikkausten jälkeen. Siihen nähden nyt puolustuksen osaksi tullut 10 miljoonan säästövelvoite on kovin vaatimaton. Maanpuolustuksen lehtiä seuraamalla saattaa päätyä aivan toisenlaiseen johtopäätökseen eli että lisäpanosten sijaan olisimme jo nyt laskevalla rahoitusuralla.
Ensi vaalikausi ja ajat siitä eteenpäin ovat kuitenkin vakava haaste puolustuksemme uskottavuudelle. Meidän on huolella arvioitava varaudummeko vielä historian uhkiin, vai osaammeko katsoa riittävän kauas tulevaisuuteen? Panostammeko liikaa kriisien jälkihoitoon konfliktien ennaltaehkäisyn sijaan? Miten ylipäätään kykenemme turvaamaan puolustuksemme uskottavuuden jatkuvasti kallistuvan puolustusteknologian maailmassa? Entä kuinka perusteellisia rakenteellisia uudistuksia puolustusjärjestelmäämme tarvitaan ja milloin? Entä voidaanko kansainvälisellä yhteistyöllä saavuttaa kustannustehokkuutta ja merkittäviä säästöjä? Näihin kysymyksiin haemme koko ajan vaihtoehtoja ja poliittisen järjestelmän tehtävä on itse päätöksenteko.
Emme luonnollisestikaan ole yksin näiden kysymysten edessä. Sama kustannuspaine on (lähestulkoon) kaikilla mailla ja puolustus on kaikkialla suurten haasteiden edessä.
Yksi tapa vastata kustannuspaineisiin on kansainvälinen yhteistyö. Suomi on jo nykyisellään vahvasti verkottunut muihin pohjoismaihin, Euroopan Unioniin ja Natoon. Mitä lisää tällä tiellä olisi saavutettavissa, kuuluu kysymys?
Suomen tärkein ulko- ja turvallisuuspoliittinen viitekehys on Euroopan Unioni. Nato puolestaan määrittää puolustusmateriaalin yhteensopivuuden vaatimukset sekä sotilaallisen yhteistyön pelisäännöt.
EU:n ja Naton yhteistyön tiivistäminen oli vahvasti esillä puolustusministereiden kokouksessa toissa viikolla Palma de Mallorcalla ja Nato seminaarissa täällä Helsingissä viime torstaina. Yhteistyötä haittaavien esteiden raivaaminen tavoitteena entistä parempi kustannustehokkuus saa laajaa kannatusta.
Euroopan Unionin 27 jäsenmaasta 21 kuuluu Natoon ja on järjestänyt puolustuksensa sitä kautta. EU:ssahan on alusta alkaen lähdetty siitä, että päällekkäisten rakenteiden ja toimintatapojen pystyttäminen ei olisi kenenkään intressissä. Jokainen voi talouskriisin oloissa myös miettiä, miten viisasta tämä olisi taloudenkaan näkökulmasta.
Nato strategisen konseptin uusimiseen liittyvän seminaarin antaminen Suomen ja Ruotsin kaltaisille partnerimaille on luottamuksen osoitus. Nato on aidosti kiinnostunut myös luotettavien rauhankumppanimaiden kehittämisajatuksista. Uskon, että kumppanien ääni näkyy myös lopullisessa konseptissa.
Suomen kannalta isompi kysymys on, mikä on EU:n yhteisen puolustuksen tulevaisuus. Rakentuuko EU:lle ajan myötä ylipäätään omaa puolustusta?
Joulukuussa voimaan astuneeseen Lissabonin sopimukseen sisältyy useita turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kannalta merkittäviä asiakokonaisuuksia, kuten yhteisvastuulauseke ja keskinäisen avunannon velvoite. Kyseessä on kaksi erillistä velvoitetta.
Yhteisvastuulauseke tukee erityisesti uusiin uhkiin varautumista unionin alueella. Lauseke velvoittaa EU-maat toimimaan yhteisvastuun hengessä, mikäli jäsenvaltio joutuisi terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi.
Unioni voi tällaisessa tilanteessa hyödyntää myös jäsenmaiden sotilaallisia voimavaroja. Yhteisvastuulauseke kattaa kuitenkin ensisijaisesti siviilitoimet.
Keskinäisen avunannon velvoite on sen sijaan jo tulkinnanvaraisempi. Otan suoran lainauksen artiklasta ”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti.
Avunantovelvoitteen tulkintavaikeudet pohjautuvat Euroopan erilaisiin puolustusratkaisuihin, kun 21:n EU-maan puolustus rakentuu Nato-jäsenyydelle. Euroopan Nato-maille Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite voi siksi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Entä mitä se merkitsee Suomelle, Ruotsille, Irlannille, Itävallalle, Kyprokselle ja Maltalle?
Suomen kanta EU:n keskinäisen avunannon velvoitteeseen on määritetty tuoreimmassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Otan tästäkin suoran lainauksen: ”Suomen lähtökohtana on, että unionin jäsenmaiden keskinäinen avunantovelvoite lujittaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta ja velvoittaa kaikkia jäsenmaita yhtäläisesti. Suomi antaa jäsenmaille apua avunantovelvoitteen mukaisesti ja odottaa muiden jäsenvaltioiden toimivan samoin. Suomi pitää sotilaalliset keinot kattavaa avunantovelvoitetta luonnollisena sitoumuksena unionin kaltaisessa tiiviissä liitossa. On selvää, että unionin vahva yhteenkuuluvuus heijastuu myös sotilaalliseen toimintaan ja valmiuteen puolustaa muita jäsenmaita kaikin käytettävissä olevin keinoin”.
Kyse on poliittisesta, yksittäisiä jäsenmaita sitovasta artiklasta. Sen takana ei ole Naton kaltaisia yhteistyörakenteita, yhteenhitsautuneita joukkokokonaisuuksia tai vuosikymmenten saatossa hioutuneita toimintaperiaatteita, joilla mahdollistettaisiin koordinoitu toiminta ja tuki nopeaakin reagointia edellyttävissä tilanteissa. Artikla ei myöskään ole automaatti, vaan jokainen maa harkitsee antamansa tuen määrän ja laadun itsenäisesti. Kriisin sattuessa on siis soitettava 26 maan pääkaupunkiin. Tai laadittava ennakkoon maat yhteistyöhön oikeudellisesti sitovat sopimukset.
Hyvät kuulijat,
Syvenevä pohjoismainen yhteistyö on linjassa Lissabonin sopimuksen tavoitteiden kanssa. Pohjoismaisen yhteistyön alaan sisältyy jatkossa myös operatiivisten suorituskykyjen kehittäminen. Jo toteutuneina esimerkkeinä mainittakoon meritilannekuva ja tiivistyvä yhteistyö kriisinhallinnassa.
Tiivistyvä yhteistyö merkitsee sitä, että joudumme ehkä luopumaan sellaisista kyvyistä, jotka ennen on hoidettu omin voimin. Samalla me voimme kuitenkin ottaa vastattavaksemme jonkin toisen osa-alueen joko jonkun toisen maan tai maaryhmän puolesta. Näin voimme saada todellisia hyötyjä yhteistyöstä alussa mainitsemieni uskottavaa puolustusta raastavien haasteiden maailmassa. Kyse ei tänä päivänä itse asiassa ole enää edes valinnasta, vaan puolustuksen verkottuminen on välttämätöntä. Omat resurssimme eivät mahdollista kaiken tekemistä itse, eikä se ole edes järkevää. Yhteistyön syventäminen edellyttää vahvaa luottamusta kumppaniin tilanteessa että tiettyjä puolustuskykyjä on uskottu kaverin vastuulle. Kyse on keskinäisriippuvuudesta, toinen ei tule toimeen ilman toista.
Verkottunut puolustus luonnollisestikin mahdollistaa tehokkaalla tavalla myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa meille linjatut kaksi vaihtoehtoa, eli vaihtoehdon jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana tai hakeutua sotilasliittoon.
Hyvät kuulijat,
Lissabonin sopimus on astunut voimaan eikä sen tulkinnassa sopimuksen merkityskin huomioon ottaen saisi olla epäselvyyksiä. Puolustushallinnossa tarkastelemme parhaillaan Lissabonin sopimuksen vaikutuksia. Mitä tukea puolustusvoimat voisi antaa solidaarisuuslausekkeen perusteella siviiliviranomaisille ja siviiliviranomaisten johtoon EU-alueella onnettomuustilanteessa tai terrori-iskun jälkeen? Entä mitä keskinäisen avunannon velvoite voisi merkitä avun vastaanottamisen tai avun antamisen näkökulmasta. Kyseessä on kuitenkin asiat, joiden arviointiin tarvitsemme laajempaa kansallista valmistelua ja myös laajempaa keskustelua EU:n piirissä siitä, miten velvoitteita muissa maissa arvioidaan.
Arvoisat 193. Maanpuolustuskurssin osanottajat,
Ensimmäiset maanpuolustuskurssit 1960-luvulla käsittelivät maanpuolustukseen liittyviä aiheita varsin erilaisessa ympäristössä. Puheeni alussa totesin suurimman haasteen olevan uskottavan puolustuksen ylläpito talouskriisin oloissa ja sen jälkeen. Toivon, että kurssinne aikana pohditte miten Suomi kykenee turvaamaan uskottavan puolustuksen ja mihin saakka kansainvälisessä yhteistyössä voimme edetä.
Toivotan teille kaikille antoisaa kurssia.