Puheet
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen tervehdys 191. maanpuolustuskurssin avajaisissa
Arvoisat 191. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat, herra kenraali, hyvät kummikurssilaiset ja kutsuvieraat, hyvät naiset ja miehet!
Talvisodan perintö
Tässä kuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan alkamisesta. Talvisodan veteraaneja on elossa enää muutamia tuhansia ja nuorimmat heistäkin yli 85-vuotiaita. Talvisodan muisto ja veteraanien perintö elävät Suomessa vahvana.
Talvisodassa olimme määrällisesti ja laadullisesti selkeästi alivoimaisia vastustajaan verrattuna. Nuori tasavalta oli laiminlyönyt puolustusmateriaalihankinnat luottaen yhtäältä Kansainliiton kykyyn taata maailman rauha ja toisaalta uskoen, että materiaalia voidaan hankkia kriisin uhatessa.
Molemmat uskomukset osoittautuivat vääriksi. Mistä löytyi se voima, jolla itsenäisyys kyettiin säilyttämään? Maanpuolustustahto ja ulkoisen vaaran uhatessa syntynyt kansan yhtenäisyys olivat varmasti keskeisimpiä tekijöitä. Kolmas oli yleiseen asevelvollisuuteen perustuva koulutus, vaikkakin säästösyistä oli 1930-luvulla osa ikäluokasta jätetty kouluttamatta.
Uskottava puolustus
Viimeisimmässä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan yksiselitteisesti, että ”Suomella on oltava oikein mitoitettu oman kansan ja ulkomaiden arvioima kyky ennaltaehkäistä ja torjua sotilaalliset uhat.” Täyttyivätkö nämä kriteerit talvisodan kynnyksellä? Mikä on tilanne nyt ja tulevaisuudessa?
Uskottavan kansallisen puolustuksen haasteet koskevat uskottavuuden kaikkia osatekijöitä. Keskeinen osa maavoimien materiaalista vanhenee 2010-luvun puoliväliin tultaessa. Uutta materiaalia on varaa hankkia yhä harvemmalle sodan ajan joukolle ja vanhan materiaalin kierrättäminen on tullut entistä haasteellisemmaksi teknologian kehittymisen myötä. Ikäluokat pienenevät ja pienenevästä ikäluokasta yhä harvempi suorittaa varusmiespalveluksen.
Puolustuksen pitkäjänteistä kehittämistä eivät helpota poikkeavat käsitykset uskottavasta puolustuksesta. On osittain vallalla käsitys, että suuret reservit, vaikka heikommin varusteltuna, luovat uskottavuutta. Uskomus määrän korvaavuudesta laadun kustannuksella elää vahvana. Mies ja ase kerrottuna riittävän monella vastaavat monen mielestä uskottavuuskysymykseen.
Edellinen hallitus kohdisti puolustukseen leikkaustoimia, jotka jatkuessaan olisivat johtaneet jo nyt merkittäviin muutoksiin. Siksi tämä hallitus on kehyskauden aikana paikannut edellisvuosien rahoituskuopat palauttamalla toiminnan tason ja tekemällä välttämättömiä materiaalihankintoja. Käydyssä selontekokeskustelussa oli suuria vaikeuksia perustella oman puolustuksen edellyttämä rahoitustaso. Tähän kiteytyy tämänhetkinen uskottavan puolustuksen dilemma: yhtäältä halutaan oma uskottava puolustus mutta toisaalta ei olla valmiita antamaan sen tarvitsemia resursseja.
Omaakin arviotamme tärkeämpi on uskottavuutemme ulkoinen arvio. Ulkoisessa uskottavuudessa on nimenomaan kysymys ennaltaehkäisykyvystä eli siitä kynnyksestä, jolla ulkopuoliset maat arvioivat sotilaallisen hyökkäyksen Suomea kohtaan olevan kannattamaton. Uhkaamassa olevien pienenevien resurssien vuoksi, on puolustuksemme kehittämisen jatkossa keskityttävä yhä selvemmin ennaltaehkäisykyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Puolustushallinnolle sisäinen ja ulkoinen uskottavuus asettavat haasteita. Yhtäältä vakuutamme, aivan aiheellisesti, että Suomen puolustus on tänä päivänä suorituskyvyltään sodan jälkeisen historian parhaassa kunnossa. Toisaalta meidän tulisi kertoa kansalaisille niistä ongelmista, joita uskottava puolustus kohtaa ensi vuosikymmenen puolivälissä. Kansalaisten keskuudessa asetelma voi tuntua ristiriitaiselta.
Ulkoinen uskottavuus luodaan pääosin nykyaikaisin ja suorituskykyisin asejärjestelmin varustetuilla joukoilla. Sisäinen uskottavuus vaatii tuekseen laajan, koko maan kattavaan puolustukseen tarvittavan reservin. Miten turvaamme uskottavan puolustuksen, sekä ulkoisen että sisäisen, reaaliarvoltaan supistuvien resurssien maailmassa?
Uskottavan puolustuksen lähtökohta on tilanteeseen oikein mitoitettu puolustus. Vaikka arviointimme ottaa yhä enemmän huomioon uusia turvallisuusuhkia kuten tietoverkkohyökkäys, pandemia tai terrorismi, ei voimassa olevaan selonteon mukaan sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta voida pois sulkea.
Puolustuksen turvaaminen
Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009 antaa puolustukselle perusteet ensi vuosikymmenen alkupuoliskolle. Turvallisuuspoliittisen selonteon linjauksilla pyrimme rakentamaan sillan tästä päivästä ensi vuosikymmenen puoliväliin. Sillä tavoin ajatellen tätä selontekoa voidaan pitää tavallaan väliselontekona. Edellisen 2004 selonteon päätösten toimeenpanon ollessa vielä kesken, nyt tarkoituksella vältettiin suuria muutoksia. Olen luonnollisesti tehtyjen linjausten takana niitä keskeisesti valmistelleena.
Puolustuksen pitkäjänteisen kehittämistarpeen vuoksi kuuluu tehtäviini Puolustusministerinä tuoda esille myös niitä haasteita, joita selonteon jälkeinen aika tuo tullessaan. Myös talouskriisin lopulliset vaikutukset ovat vielä pimennossa. Täysin varmaa kuitenkin on, että seuraavalla hallituskaudella joudutaan tekemään puolustusjärjestelmämme rakenteisiin kohdistuvia merkittäviä päätöksiä.
Ennaltaehkäisykyvyn ylläpito ja kehittäminen on asetettava etusijalle. Se tarkoittaa nykyistä oleellisesti vähäisempien joukkojen varustamista suorituskykyisellä ja ajanmukaisella varustuksella. Suorituskyvyn on vastattava tehtävää. Puolustuksen tuleva rahoitustaso määrittää, kuinka suuri osa joukoistamme näin kyetään varustamaan ja kouluttamaan. Oma käsitykseni on, että nykyistä huomattavasti vähemmän.
Reaaliarvoltaan pienenevät resurssit merkitsevät myös sitä, että emme voi tehdä kaikkea enää itse. Olemme jo nyt riippuvaisia muista maista, ja ensi vuosikymmenellä tämä vain korostuu. Ilman kansainvälistä yhteistyötä ei jatkossa ulkoisesti uskottavaa puolustusta kyetä ylläpitämään. Miten syvälle kansainvälisessä yhteistyössä menemme, on luonnollisesti poliittinen päätös, johon seuraava eduskunta, hallitus ja tasavallan presidentti ottavat kantaa.
Kansainvälisessä yhteistyössä etenemme monella rintamalla. Euroopan Unionin puitteissa mahdollisuudet ovat ensisijassa kriisinhallinnan saralla. EU:n taisteluosastoihin osallistuminen kehittää juuri niitä suorituskykyjä, joilla ulkoista uskottavuutta parannetaan. EU on myös vahva poliittinen selkänoja, tosin ilman yhteistä sotilaallista koneistoa. Pohjoismaisella yhteistyöllä on suuret odotukset ja laaja poliittinen kannatus. Lähivuodet näyttävät, päästäänkö aitoon keskinäisriippuvuuteen ja sitä kautta säästöihin. Naton kautta saamme kehittämisen koodiston. Se koskee sekä joukkojamme että hankkimaamme puolustusmateriaalia.
2010-luvun uskottava puolustus on riippuvainen kansainvälisestä yhteistyöstä, mutta riittääkö se? Meidän on muistettava, että yksikään näistä yhteistyöjärjestelyistä ei takaa meille tukea sotilaallisessa kriisissä ja kuitenkin olemme tuesta riippuvaisia.
Hyvät kuulijat,
Talvisodan 105 kunnianpäivää velvoittavat mielestäni avoimesti pohtimaan silloisen menestyksemme perusteita ja niistä saatavia opetuksia. Mikäli haluamme ensi vuosikymmenen puolivälin jälkeenkin taata uskottava puolustuksen, on haettava uusia ratkaisuja. Näiden ratkaisujen hakeminen kriisin jo ollessa ovella ei onnistu. Tämä oli keskeinen opetus myös talvisodan kynnyksellä ja sen aikana.
Haluaisin kiteyttää uskottavan puolustuksen opetukset seuraaviin kolmeen kohtaan:
1. Talvisodassa puolustuksemme ulkoinen uskottavuus ei riittänyt estämään hyökkäystä, vaikka sisäinen uskottavuus ja tahto olivat korkeat. Uskottavuus on oltava sekä kansallisesti että ulkoisesti tunnustettu.
2. Uskottavan puolustuksen takaamiseksi on panostettava ennaltaehkäisykykyyn, joka muodostuu ensisijassa hyvin varustetuista ja koulutetuista joukoista. Pelkkä mies ja ase eivät luo ulkoista uskottavuutta.
3. Rajalliset taloudelliset resurssit pakottavat meidät hakemaan entistä enemmän tukea kansainvälisestä yhteistyöstä, yksin emme pärjää. Uskottavuuden tasoa voidaan nostaa syventämällä yhteistyötä.
Arvoisat maanpuolustuskurssin osanottajat,
Luin juuri edellisen maanpuolustuskurssin suorittaneen naisjuristin arvion kurssista. Ajan voittamiseksi en lähde toistelemaan kiittäviä arviota muuta kuin kirjoittajana lopputoteamuksella ”Ihminen voi lähteä maanpuolustuskurssilta, mutta maanpuolustushenki ei koskaan”.
Teillä on mahdollisuus kuulla huippuasiantuntijoiden luentoja. Kyseenalaistakaa ja haastakaa. Toivotaan erinomaista kurssia.