Puheet
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa
22.4.2010, Helsinki
Sinivalkoinen Suomi - kansainvälistyvässä maailmassa
Arvoisat Maanpuolustuskurssiyhdistyksen jäsenet, hyvät naiset ja miehet!
Kuluneena talvena on muisteltu talvisodan kunniakasta perintöä. Suomi joutui talvisotaa heikosti valmistautuneena. Puolustuksen kehittäminen oli laiminlyöty ja Suomi uskoi voivansa täydentää puolustusmateriaalia kriisin syttyessä. Uskottiin myös ulkoiseen apuun ja Kansainliiton kykyyn ehkäistä sota. Kaikki uskomukset osoittautuivat vääriksi.
Suomi selvisi sisulla ja sotataidoilla. Kansan yhtenäisyys ulkoisen uhan edessä oli vahva voimannäyttö. Tammikuun kihlaus oli edellytys kansamme yhtenäisyydelle.
Miltä näyttää sinivalkoinen Suomi kansainvälisen yhteisön osana tänään? Moni asia on muuttunut. Olemme kansainvälistyneet vahvasti niin taloudessa kuin kansalaisina. Olemme panostaneet osaamiseen ja etsineet hyötyjä maamme rajojen ulkopuolelta. Ne yritykset, jotka ovat kansainvälistyneet, pärjäävät muita paremmin myös kansallisesti.
Toisaalta verkottuminen ja kansainvälinen yhteistyö luovat huoltovarmuutta. Agraari-Suomi oli omavaraisempi, mutta nykypäivään verrattuna sittenkin haavoittuvampi.
Pohdin seuraavassa sinivalkoisuuden muuttumista kansainvälistyvässä maailmassa ja keinojamme selviytyä ja hyödyntää kovassa ja alati muuttuvassa kilpailuympäristössä. Teen sen kolmen teeman ja väittämän kautta:
1. Talouskriisin opetukset ja etujen turvaaminen globalisaatiossa
2. Täysin itsenäinen puolustus ei ole realismia
3. Kansainvälisellä yhteistyöllä luomme keskinäisriippuvuutta ja vain siten voimme turvata kansalliset etumme.
Talous- ja finanssikriisi muokkaa vahvasti nykypäivää ja tulevaisuutta. Kansakunnat yhdessä ja erikseen ovat torjuneet lamaa erilaisilla elvytystoimilla. Samalla ilmassa on ollut vahvaa kansallista itsekkyyttä. Kotimaisia työpaikkoja, aivan ymmärrettävästi, suojellaan näissä oloissa herkemmin. Protektionismi nostaa päätään!
Talouskriisin opetuksena haluamme, aivan oikein, laittaa rajat ja pelisäännöt ahneudelle. Pikavoitot, epäselvät rahoitustuotteet ja kohtuuttomat bonukset aiotaan laittaa kuriin eurooppalaisella yhteistyöllä. Omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä olen tarkentanut valtio-omisteisten yhtiöiden palkitsemiskäytäntöjä. Se on tapahtunut suitsimalla palkkioiden tasoa ja määräytymistä sekä luomalla mahdollisuuden hätäjarrun käyttöön ennen maksujen toimeenpanoa, mikäli yritysten tulos radikaalisti muuttuu. uudet ohjeet on laitettu toimeksi yhtiöissä.
Globalisaatio on suurelta osalta ollut Suomelle positiivinen ilmiö. Yrityksemme tahkoavat tulosta Aasian kasvavilla markkinoilla. Kilpailu kuitenkin kovenee. Kehittyvät maat eivät enää tyydy halvemman tuotannon työnjakoon, vaan panostavat myös osaamiseen. Kiinalainen tai intialainen insinööri haastaa jo suomalaisen, eikä ainoastaan palkassa.
Globalisaatio on nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä. Vapaakaupan edistäminen palvelee kriisien ennaltaehkäisyä. Uudet nälkäiset haastajat laittavat meidät jo vähän yltäkylläisyyteen tuudittautuneet entistä kovemmalle. Olisiko protektionismista meille apua? Mistä löytyisi se oikeus sanoa köyhyydessä eläville kansoille, ettei teillä ole oikeutta seurata meitä hyvinvoinnin tavoittelussa, koska meillä halutaan eläköityä entistä nuorempina nauttimaan työn hedelmistä?
Protektionismi ei ole Suomen tie, pikemminkin sitä on syytä kavahtaa. Meidän on jatkossakin uskottava osaamiseen ja lisäarvon tuottamiseen, mutta joka tasolla niin verotuksessa, palkkauksessa, energian hinnassa ja työurien pituudessa on huomioitava koveneva kansainvälinen kilpailu.
Kansallisella päätöksellä ei globalisaatiota pysäytetä Suomenlahdelle. Kilpailu ja aivan uudet pelisäännöt ovat haastaneet mm. perinteisen metsäteollisuutemme. Jokainen ymmärtää mikä on kisan henki, jos puu Suomessa pelkästään maksaa enemmän kuin Brasiliassa tuotettu sellu kaikkine kustannuksineen tuotettuna Rotterdamiin. Tiedot metsäteollisuutemme kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja ja ennenaikaisia. Tulevaisuuden ratkaisut eivät löydy kaivautumalla poteroihin, vaan on käytävä hyökkäykseen, kuten presidentti Ahtisaari sanoi puheessaan vastaavalla foorumilla keväällä 2008.
Vaikka tunnustamme vapaakaupan arvon Suomelle, tulee silmät ja korvat pitää auki. Hölmö ei pidä olla. Kotimaisen elintarviketuotannon edellytysten turvaaminen on ajankohtainen ruokakriisiä ennustettaessa. Erilaiset verkot – energia, logistiikka ja tieto – ovat elintärkeitä. Ulkomainen pääoma ja omistus ovat tervetulleita, pikemminkin kellojen pitäisi soittaa jo kovaa Työ- ja elinkeinoministeriössä, koska tiedot kertovat Suomen jääneen jälkeen vaikkapa Ruotsista ulkomaisissa sijoituksissa. Luvut eivät kerro omavaraisuuden kasvusta, vaan maamme houkuttelevuuden laskusta. Suunta on huolestuttava.
Valtion tulee kuitenkin varmistaa, että ohjakset pysyvät oikeissa käsissä. Tietotaidoilla ja verkoillamme on suurempi merkitys kuin maamme koko tai sijainti antaisi aiheen uskoa. Tilanne, jossa tietoverkkojen määräysvalta olisi luisunut maamme rajojen ulkopuolelle, olisi kestämätön. Tästä syystä olemme olleet aktiivisia teleyhtiö Elisan määräysvallan tullessa islantilaisilta myyntiin. Olemme myös vakauttaneet Tieto Oyj:n omistusta hankkimalla sen osakkeita hiljattain. Valtion omistusyhtiö Solidiumin perustaminen antaa valtiolle instrumentin turvata kansallista omistusta yhdessä muiden kotimaisten omistajien kanssa tai yksin.
Huoltovarmuuttamme ei voi turvata yksin, vaan kumppanuudessa samanmielisten kanssa. Kumppaneitamme ovat niin kotimaiset instituutiot kuin myös muut valtiot. Vahvuus tulee yhteisistä tavoitteista ja eduista sekä keskinäisestä luottamuksesta.
Energia on perinteisesti ollut elintärkeä resurssi, joista käydään kovaa kilpailua. Maailman kriisialueet ja öljy- ja kaasuesiintymät menevät kovasti yksiin. Vaikka energiaverkot tulevaisuudessa ainakin osin yhdistyvät, on energian tuotannon omavaraisuus viisautta ja tervettä itsekkyyttä.
Arvoisat kuulijat,
Talouskriisi haastaa myös puolustuksen resurssit. Kisa eri määrärahoista on monissa maissa jo johtanut puolustusmäärärahojen leikkauksiin. Vastauksia haetaan myös yhteistyöstä niin pohjoismaisesta, EU: sisällä kuin EU:n ja Naton kesken.
Kansallinen puolustuksemme on onnistunut säilyttämään uskottavuutensa sekä omien kansalaisten kuin ulkovaltojen silmissä. On perusteltua sanoa, että puolustuksemme on nyt suhteellisesti suorituskykyisempi kuin koskaan. Ratkaisumme ovat perustuneet pitkäjänteiseen kehittämiseen ja kansalliseen konsensukseen. Viime vaalikauden lopulla tehdyt leikkaukset olisivat jatkuessaan johtaneet puolustuskykymme rapautumiseen ja siksi nykyinen hallitus lisäsi määrärahoja kohdentaen niitä toiminnan tason palauttamiseen ja tarpeellisiin materiaalihankintoihin. Samalla elvytettiin monia ja monia suomalaisia yrityksiä.
Globalisaatio ja laajat riippuvuussuhteet ovat luoneet tilanteen, jossa täysin itsenäinen puolustus ei ole enää mahdollinen. Kysymys ei ole valinnasta. Kaikissa kriisitilanteissa olemme jo nykyisellään riiippuvaisia yhteistyöstä. Puolustuksemme runko on vahvalla kansallisella pohjalla ja sitä tukee voimakas kansainvälinen verkottuminen. Tätä meiltä edellyttää mm. Lissabonin sopimus, jossa on niin avunannon antamisen ja vastaanottamisen velvoite.
Monet naapurimme ovat priorisoineet kriisinhallinnan kansallisen puolustuksen sijaan. Tämä ei ole Suomen tie.
Seuraava hallitus ja eduskunta joutuvat tarkastelemaan kansallisen puolustuksemme suuntaa. Vaikka en halua ennustaa ratkaisujen sisältöä, on jo nyt tunnistettavissa ainakin seuraavat asiat:
1. Puolustuksemme tehtävät pysyvät ennallaan ja tärkeysjärjestys muuttumattomana eli kansallinen puolustus, kriisinhallinta ja kokonaismaanpuolustuksen edellyttämä virka-apu
2. 2020–luvun puolustusvoimat ovat nykyistä oleellisesti pienemmät, mutta suorituskykyisemmät
3. Puolustusvoimien rauhan ajan varuskuntarakenne on suppeampi ja sopeutettu supistuvien joukkojen koulutustarpeeseen
4. Suomi tarvitsee jatkossakin asevelvollisuuteen perustuvan reservin
5. Koko maan puolustuksesta ei luovuta, mutta keinot muuttuvat
6. Kansainvälinen yhteistyö kasvaa ja syvenee turvallisuuden lisäämiseksi ja takaamiseksi on pyrittävä keskinäisriippuvuuteen
Tiivistyvä kansainvälinen yhteistyö merkitsee sitä, että joudumme ehkä luopumaan sellaisista kyvyistä, joita tähän asti hoidettu omin voimin. Samalla voimme ja saamme ottaa hoidettavaksemme jonkin toisen osa-alueen jonkun toisen maan tai maaryhmän puolesta. Näin saamme hyötyä yhteistyöstä mutta myös kustannussäästöjä.
Puolustuksen kehittämistä eivät varsinaisesti helpota erilaiset käsitykset uskottavasta puolustuksesta. On olemassa käsitys, että suuret reservit vaikka huonommin varusteltuna luovat uskottavuutta. Uskomus määrän korvaavuudesta laadun kustannuksella elää vahvana. Mies ja ase kerrottuna riittävän monella ratkaisevat monen mielestä uskottavuuden.
Talouskriisin ohella puolustuksemme haastavuutta lisää puolustusmateriaalin jatkuva muuta kustannuskehitystä suurempi kallistuminen. Kun nopea kallistuminen ja konservatiivinen uskottavuuskäsitys törmäävät on edessä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa esiin noussut ongelma: yhtäältä halutaan oma uskottava puolustus, mutta toisaalta ei olla valmiita antamaan sen vaatimia resursseja.
Puolustushallinnolle sisäinen ja ulkoinen uskottavuus asettavat haasteita. Yhtäältä ja aivan oikein vakuutamme puolustuksemme olevan suorituskyvyltään historian parhaassa kunnossa, mutta toisaalta meidän tulisi kertoa kansalaisille niistä haasteista, joita puolustus kohtaa vuosikymmenen puolivälissä.
”Puolustustahto - niin tärkeä tekijä kuin se onkin – on sittenkin arvoton, ellei sen ilmaisuna ole välttämättömät uhraukset puolustusvalmiuden hyväksi. Jota vähemmän mahdolliset auttajamme luottavat puolustukseemme, sitä vaikeampi on meidän löytää liittolaisia”. Näihin Mannerheimin sanoihin vuodelta 1936 ei ole lisättävää.
Hyvät kuulijat,
Kansainvälisessä yhteistyössä etenemme monella rintamalla. Euroopan Unioni on tärkein ulko- ja turvallisuuspoliittinen viitekehyksemme. EU on vahva ulkopoliittinen toimija, mutta valtaosa sen jäsenmaista tukeutuu sotilaallisesti Natoon. EU:n nopean toiminnan joukot kehittävät suorituskykyjämme. Toistaiseksi niiden käyttöä on vältetty poliittisista ja taloudellisista syistä, vaikka valitettavasti kriisejä maailmalla riittää.
Pohjoismainen yhteistyö syvenee ja hakee konkreettisia tuloksia. Yhteistyölle on vahva poliittinen ja kansalaismielipiteen tuki. Tulevaisuudessa päätämme kuinka syvälle yhteistyössä menemme.
Naton kautta saamme suorituskykyjen koodiston ja Nato on tärkein kriisinhallinnan toteuttaja. Hyödynnämme Naton kautta saatavaa tietotaitoa, sertifiointia ja koulutusta.
YK:n rooli kansainvälisenä toimijana on kiistaton. Rauhanturvatoiminnassa YK:n haasteet ovat Lähi-Idässä ja Afrikassa.
Uskon, että kansainvälisessä yhteistyössä ei rakenneta päällekkäisyyksiä vaan pikemminkin haetaan hyötyjä. Esimerkiksi Naton ja EU:n yhteistyössä on käynnissä voimakas kehitysvaihe, joka sisältää Ranskan paluun Naton sotilasrakenteisiin.
Kriisinhallinta on entistä näkyvämpi, haastavampi ja olennaisempi osa puolustustamme. Se on aivan olennainen osa turvallisuus- ja puolustuspoliittista vaikutusvaltaamme. Mikäli Suomi ottaisi kriisinhallinnassa vapaamatkustajan roolin – emme osallistu vaativiin kriisinhallinnan tehtäviin vaan jätämme ne muiden huoleksi – olisimme myös osattomia ulkopolitiikan pöydissä. Ei vapaamatkustajalla ole vaikkapa Euroopan Unionissa puhe- ja vaikutusvaltaa.
Aivan samoin Suomi taloutensa vastuullisena hoitajana omaa vahvan painoarvon Ecofinissä ja osallistuu vahvasti EU:n talouspolitiikan muotoiluun toisin kuin vaikka Kreikka tai monet taloutensa kuralle ajaneet maat. Noita maita rangaistaan jo korkeammilla koroilla.
Suomi pyrkii kaikissa yhteyksissä vaikutusvaltansa maksimoimiseen. Ihmisoikeudet, vastuun kanto kansainvälisenä toimijana ja vaikutusvaltamme edellyttävät rajallista mutta tärkeää panosta kriisinhallinnassa.
Määrät ja tehtävät kriisinhallinnassa ovat muuttuneet. Ennen suomalaiset menivät YK:n rauhanturvaoperaatioihin kolmantena osapuolena turvaamaan tehtyä rauhansopimusta. Parhaimmillaan suomalaisia palveli jopa 2000 eri missioissa.
Tänään kriisinhallinta on vaativampaa, vaarallisempaa, kalliimpaa ja tehtävät ovat yhä kauempana. Nato on ottanut vastuulleen vaativammat tehtävät ja perinteiset YK-operaatiot ovat yhä enemmän siirtyneet alueellisten toimijoiden, kuten Afrikan Unionin hoidettaviksi.
Omalta osaltamme panostamme rauhanturvaajien rekrytointiin, palvelusturvallisuuteen ja tehtävien vaativuudesta johtuvaan jälkihoitoon.
Suomi on ollut aktiivinen rauhanvälittämisessä kirkkaimpana tähtenään presidentti Ahtisaari. Monet suomalaiset – mm. Elisabeth Rehn, Harri Holkeri ja Pekka Haavisto ovat tehneet korvaamattoman arvokasta työtä paremman elämän puolesta. Myös Kirkon ulkomaanapu ja CMI ovat erinomaisia toimijoita. Tällä saralla meillä on edelleen annettavaa. Esimerkiksi Afganistan ja Afrikka ovat kohteita, joissa pitää ponnistella vaikka työ näyttää joskus täysin toivottomalta.
Arvoisat kuulijat,
Sinivalkoisen Suomen etuja ei ajeta käpertymällä itseensä ja tuijottamalla kapeaan horisonttiin. On oltava vahva kansallinen perusta, mutta vain verkottumalla ja kansainvälistymällä on saavutettavissa ne edut, jotka turvaavat Suomenkin edut nyt ja kuviteltavissa olevissa kriiseissä.