Puheet
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe 194. maanpuolustuskurssin avajaisissa
Arvoisat 194. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat, herra kenraali, hyvät kummikurssilaiset ja kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat.
Talouskriisin jälkiseuraukset näkyvät eurooppalaisessa puolustuksessa. Saksa on päättänyt leikata puolustusbudjettiaan 20 % seuraavan kuuden vuoden aikana, Ranska yli kymmenen prosenttia seuraavan kolmen vuoden aikana. Samoin Iso-Britannian uusi hallitus on alustavasti päättänyt suurista leikkauksista puolustusbudjetissaan jo ensi vuodesta alkaen. Trendi on selvä, eikä siihen juuri löydy poikkeusta unionin piiristä.
Leikkaukset kohdistuvat pääosin materiaaliin ja henkilöstöön. Saksan hallitus on sen johdosta esittänyt luopumista asevelvollisuudesta ja puolustusmateriaalihankintoja supistetaan kaikissa maissa rankalla kädellä. Lienee päivän selvää, ettei Suomenkaan puolustus ole immuuni talouskriisin seurannaisvaikutuksille. Ikäluokkien pieneneminen, kasvavat kustannuspaineet ja julkisen talouden kestävyysvaje tarkoittavat meilläkin vakavaa pohdintaa mihin rahoitus tulevaisuudessa riittää.
Tässä yhteydessä tarkastelen Mitä tämä tarkoittaa Natolle, Euroopan unionin puolustukselle ja näiden kahden organisaation yhteistyölle?
Natossa on kuluneen vuoden ajan valmisteltu uutta strategista konseptia. Kyse on liittokunnan toimintaa ohjaavasta asiakirjasta, joka määrittelee Naton tehtävät ja toimintaperiaatteet. Uusittu konsepti hyväksytään kahden kuukauden kuluttua pidettävässä Naton huippukokouksessa Lissabonissa.
Merkittävin mielenkiinto kohdistuu Naton tehtävissä artikla 5:n ja kriisinhallinnan väliseen suhteeseen. Talous on kuitenkin noussut yhä merkittävämmäksi haasteeksi. Eräs kysymys on Naton suhde muihin organisaatioihin. Niistä tärkeimpiin lukeutuu tietenkin Euroopan unioni.
Paljon puhutaan EU:n ja Naton ”strategisesta kumppanuudesta”, mutta mitä se käytännössä merkitsee? Mikä on Euroopan unionin puolustuksen tulevaisuus talouskriisin jälkeisessä ajassa? Kehittyykö EU:lle Natosta riippumatonta ja itsenäistä puolustuskykyä vai onko avainsana yhteistyö päällekkäisyyksien välttämiseksi? Jokainen voi itse pohtia vastausta tähän Suomellekin hyvin tärkeään kysymykseen, koska olemme EU:n jäsen mutta Natossa kumppanimaa.
Tänä päivänä 94 % EU:n kansalaisista asuu Nato-maissa. Useille EU-maille on Nato toiminut maanpuolustuksen kulmakivenä jo 60 vuotta ja niiden puolustusjärjestelmät ovat tiiviisti integroituja Natoon.
Asevoimien kansainvälisesti yhteistoimintakykyiset joukot ja kalusto on korvamerkattu Naton eri kokoonpanoihin ja niitä kehitetään Naton avulla. Toki on hyvä muistaa, että joukkojen käyttö edellyttää aina jäsenmaiden kansallisia päätöksiä.
Tästä lähtöasetelmasta on luontevasti seurannut, että Naton standardeihin ja toimintamalleihin nojataan myös EU:n puitteissa sekä pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä. Turhien päällekkäisyyksien luominen jo hyväksi koettuun ja operaatioissa testattuun järjestelmään ei ole järkevää. Meillä Suomessa – kuten Ruotsissakin - sovelletaan Naton menetelmiä eräänlaisena käsikirjana sotilaallisten suorituskykyjen kehittämiselle.
Hyvät kuulijat,
Naton uuden strategisen konseptin valmisteluja on kautta linjan leimannut elokuussa 2008 puhjennut talouskriisi heijastevaikutuksineen. Tässä tilanteessa tarve EU:n ja Naton toimintojen yhteensovittamiseen on noussut esiin entistä vahvemmin.
Motivaatio EU:n ja Naton välisten synergioiden hyödyntämiseen kumpuaa pääosin kolmesta tekijästä.
Näistä ensimmäinen on taloudellisen tehokkuuden tavoittelu. Kaikki EU- ja Nato-maat ovat joutuneet kriittisesti arvioimaan, kuinka veroeuroja, kruunuja, puntia ja dollareita käytetään puolustukseen. Voimakas priorisointi ja vyön kiristäminen ovat todellisuutta joka puolella. Kenelläkään ei ole varaa hukata resursseja toimintojen, rakenteiden ja voimavarojen päällekkäisyyksiin.
Toisena on kasvava pyrkimys käytännönläheisiin ratkaisuihin. Tähän pyritään erityisesti molemmilta organisaatioilta puuttuvissa kriittisissä suorituskyvyissä. Eurooppalaisten jäsenmaiden osalta EU ja Nato tukeutuvat hyvin pitkälle samoihin kansallisiin voimavaroihin, joten olisi kyettävä varmistamaan rajallisten resurssien mahdollisimman tehokas käyttö.
Pohjoismaisen yhteistyön tavoitteet ovat samankaltaisia. Työnjako ja erikoistuminen ovat välttämättömiä tehokkuuden lisäämiseksi ja kustannuspaineiden hillitsemiseksi. Suhtaudumme siihen positiivisen avoimin mielin. Aika näyttää, mitä konkreettista tämä joukko EU- ja Nato-maita saa yhdessä aikaan.
Kolmantena - eikä suinkaan vähäisenä – tekijänä on operatiivinen turvallisuus ja tehokkuus. Mitä vaativammissa olosuhteissa operaatioita toteutetaan, sitä suurempi on tarve yhteisille menettelytavoille ja yhteistyölle eri organisaatioiden kesken. Esimerkiksi Afganistanin kaltaisissa olosuhteissa yhteiset toimintamenetelmät ja yhteensopivuus ovat välttämättömyys. Niistä riippuu pitkälti myös omien joukkojemme turvallisuus. Toimintaa edesauttaisi, jos eri organisaatioiden välinen yhteistoimintakin olisi kaikilla tasoilla kitkatonta. Onneksi kentällä se on, vaikka poliittisella tasolla näin ei aina olisikaan.
Puhuttaessa EU:n voimavarayhteistyöstä on huomattava, että EU:n taisteluosastoja kehitetään ja koulutetaan sekä arvioidaan ja sertifioidaan Naton standardein. Lisäksi EU:n taisteluosastot tukeutuvat pääosin Naton harjoitustoimintaan. Vaativat harjoitukset ovat Naton nopean toiminnan NRF-harjoituksia, joihin Suomikin on päättänyt osallistua. Osallistuminen parantaa valmiuksiamme kansainväliseen kriisinhallintaan ja kehittää samalla kansallista puolustuskykyämme. Tavoitteet ovat yhteneviä. Jatkossa tulee varmasti tarkasteltavaksi missä määrin Euroopan Unionin taisteluosasto- ja Naton NRF-konseptia tulisi harmonisoida. Erityisesti siinä tapauksessa, että unionin taisteluosastoja ei edelleenkään aktivoida. Talous toiminee vahvana konsulttina tässäkin.
EU:n ja Naton toimintoja operaatioissa ei kuitenkaan pidä katsoa ainoastaan yhteensovittamisen näkökulmasta. Niiden pitäisi olla myös toisiaan täydentäviä. Esimerkiksi Afganistanissa toimitaan saman YK:n mandaatin nimissä. Päämäärän ollessa yhteinen on myös ponnistelujen oltava yhteisiä. EU tai Nato voivat saavuttaa Afganistanin operaatioissaan menestystä ainoastaan siinä tapauksessa, että molemmat menestyvät. Sama koskee YK:ta.
Arvoisat kuulijat,
Naton pääsihteeri Fogh Rasmussen totesi hiljattain talouskriisin vaikutuksia pohtiessaan, että avain Naton toiminnan tehostamiseen ei ole monikansallisten yhteishankkeiden jäädyttäminen, vaan pikemminkin niiden lisääminen. Kustannusten nousu ja puolustusmenoihin kaikkialla kohdistuvat säästöpaineet lisäävät monikansallisen yhteistyön tarvetta ja merkitystä. Sekä taloudelliset että poliittiset realiteetit puhuvat sen puolesta, että nyt jos milloinkaan on tullut aika ryhtyä sanoista tekoihin.
Edellä olevasta voidaan vetää kolme keskeistä johtopäätöstä
1. Ottaen huomioon talouskriisin vaikutukset puolustusmenoihin on entistä epätodennäköisempää, että EU:lle rakennettaisiin Naton kanssa päällekkäistä omaa puolustuskykyä. EU:n kriisinhallintakapasiteetin kehittämistä toki jatketaan, mikä on Suomen kannalta erittäin positiivista. Suomi tulee jatkossakin olemaan vahva EU:n puolestapuhuja ja toimii aktiivisesti EU:n kriisinhallintakyvyn parantamiseksi.
2. EU-Nato–yhteistyön tiivistämiselle on selkeää tilausta. Sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisessä on syytä tehostaa Euroopan puolustusviraston EDA:n ja Naton vastaavien toimielinten välistä yhteistyötä. Nykyistä enemmän synergiaetuja olisi varmaan löydettävissä myös EU:n ja Naton nopean toiminnan joukkojen osalta.
3. Talouskriisi jälkivaikutuksineen tuo uutta konkretiaa ja realismia siihen, kuinka Lissabonin sopimuksen sisältämiä uudistuksia unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tulkitaan. Esimerkiksi pysyvä rakenteellinen yhteistyö voi avata uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Toisaalta, keskinäistä avunantoa koskevaan lausekkeeseen liittyen on hyvä tiedostaa, että useimmille jäsenmaille sillä on ennen kaikkea poliittista symboliarvoa. Muualla Euroopassa ei tätä asiaa ole edes aloitettu pohtimaan sellaisella tarkkuudella, kuin mitä Suomessa ja Ruotsissa on tehty. Valtaosalle EU-maista on itsestään selvää, että niiden maanpuolustus nojaa tulevaisuudessakin Natoon.
Joka tapauksessa, Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa sekä EU:n kehittämiseen että EU:n Naton välisen strategisen kumppanuuden tiivistämiseen. Samoin on syytä hyödyntää tarkkaan niiden avaamat mahdollisuudet. Meidän on tartuttava jokaiseen tilaisuuteen saada paras mahdollinen hyöty ulosmitattua puolustukseen käyttämistämme resursseista. Kansainvälinen yhteistyö tukee valmistautumista Suomen sotilaalliseen puolustamiseen. Korkeatasoiset kansallisen puolustuksen kyvyt puolestaan edesauttavat kansainvälistä verkottumista.
Hyvät kurssilaiset,
Kansainvälinen yhteistyö kasvaa halusimme sitä tai emme. Euroopan maiden julkista taloutta vaivaa kestävyysvaje. Kestävyysvaje heijastuu takuuvarmasti myös puolustukseen, niin kansalliseen kuin Natoon tai Euroopan Unioniin. Toivon teidän kurssinne pohtivan maanpuolustuksen kokonaisuutta myös talouden realiteettien näkökulmasta. Pääsette kuuntelemaan maamme johtavia asiantuntijoita ja virkamiehiä. Olkaa positiivisen kriittisiä kuulemaanne kohtaan. Haastakaa asiantuntijat. Sillä tavoin saatte parhaan mahdollisen hyödyn kurssistanne. Keskustelkaa, oppikaa ja verkottukaa. Toivotan teille kaikille erittäin antoisaa kurssia.