Haku

Puheet

Puolustusministeri Jussi Niinistön tervehdys Insinööriupseeriliiton 90-vuotisjuhlassa Helsingissä 2.12.2016

Hyvät insinööriupseerit,

Sodankäynti on kautta historian toiminut polttoaineena tieteessä ja teknologiassa. Myös Suomessa on pitkät perinteet tieteen ja puolustuksen symbioosista. Puolustushallinnon toiminnassa verkottuminen tiedeyhteisön ja teollisuuden kanssa on ollut vakiintunut käytäntö jo vuosikymmeniä. Se on vaatinut osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöä myös puolustusvoimien puolella, erityisesti teknologiaosaamisessa.

Toisaalta teknologian kehitys on vaikuttanut kouriintuntuvalla tavalla myös sodankäyntiin, ja puolustusjärjestelmien teknistyminen on viime vuosina edennyt kiihtyvällä vauhdilla. Teknistyvät järjestelmät ovat asettaneet niin järjestelmien suunnittelijoille, rakentajille kuin käyttäjälle merkittäviä teknologiseen tietoon ja osaamiseen kohdistuvia vaatimuksia.

Tietoyhteiskunnassa osaamisesta, tiedosta ja sen hallinnasta onkin tullut keskeinen menestystekijä organisaation toiminnalle. Myös monimutkaistuvassa sodankäynnin ympäristössä erityisesti tutkitun tiedon ja osaamisen merkitys on korostunut.

Suomen puolustamisessa keskeinen perusedellytys on kyky itsenäiseen toimintaan järjestelmien käytössä, ylläpidossa, huollossa sekä korjaamisessa kaikissa oloissa, myös mahdollisen kriisin tai sodan aikana.

Perinteisesti sotilaallinen huoltovarmuus on nähty tarvittavan materiaalin saatavuuden turvaamisena myös poikkeusoloissa. Yhä enenevässä määrin kriittiseksi osatekijäksi maanpuolustuksessa on kuitenkin muodostunut osaaminen. Puolustusvoimien teknisten järjestelmien takana on insinööriupseerien korkeatasoinen sotilastekninen osaaminen ja ymmärrys.

Sotilasteknillisillä erikoisaloilla insinööriupseerit ovat maamme parhaita asiantuntijoita. Teknologian kehityksen ja järjestelmien teknistymisen myötä vaatimukset osaamiselle ja sen jatkuvalle kehittämiselle ovat kasvaneet. Insinööriupseeriliiton työ insinööriupseerien koulutuksen kehittämiseksi ja arvostuksen kasvattamiseksi on ollut tärkeää.

Puolustusvoimien suorituskykyjen kehittäminen ja ylläpitäminen edellyttävät johdonmukaista suunnittelua sekä pitkäjänteistä, oikein ajoitettua ja riittävää tutkimus- ja kehittämistoiminnan resursointia koko suorituskyvyn elinkaaren ajan. Puolustusvoimien T&K -toiminnalla varmistetaan puolustuksen innovaatio- ja ennakointikyky, suorituskykyjen kehittäminen, kansainvälisen tutkimusyhteistyön edellytykset sekä puolustukselle tärkeä kriittinen osaaminen. Tässä kokonaisuudessa insinööriupseereiden työllä on suuri merkitys. 

Sotilasteknisen osaamisen merkitys puolustuskyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä korostuu Suomen kaltaisessa maassa, jossa puolustusteollinen ja teknologinen perusta on rajallinen ja moni kriittinen järjestelmä on ulkomaista alkuperää. Näiden järjestelmien syvällinen ymmärrys on ensiarvoisen tärkeää ja tämä ymmärrys tulee olla Suomessa. Insinööriupseerien rooli tässä on ollut - ja tulee vastedeskin olemaan - keskeinen.

Kyky ymmärtää uuden teknologian suomat mahdollisuudet, kuin myös sen asettamat vaatimukset, on avainasemassa suunniteltaessa uusien suorituskykyjen hankintaa. Näin strategisten hankkeiden - Laivue 2020:n ja HX-hankkeen aikana tämän kyvyn merkitystä voi tuskin korostaa liikaa.

Puolustushallinto ei kuitenkaan yksin kykene ylläpitämään sellaista osaamispohjaa, joka varmistaa puolustuksen kaikki tarpeet. Osaaminen perustuu usean eri toimijan osaamiseen hallinnossa, teollisuudessa ja tiedeyhteisössä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Yhteisen kansallisen tavoitteen tulee olla, että puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden tavoitteet näkyvät systemaattisesti myös kansallisen, pitkäjänteisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikan suuntaamisessa.

Osaaminen ja tieteellis-teknologinen ymmärrys ovat välttämättömiä, jotta pysytään mukana kansainvälisessä teknologiakehityksessä. Vaikka Suomella ei nyt eikä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa tule olemaan teknoarmeijaa, ei teknologian tarjoamille mahdollisuuksille tule kääntää selkäänsä. Pienelle maalle kyky omaksua ja soveltaa uutta teknologiaa on olennaista. Insinööriupseerien panos uuden teknologian omaksujina on erityisen merkittävä.

Hyvät insinööriupseerit,

Onnittelen insinööriupseeriliittoa merkkipäivänä ja kiitän insinööriupseereita arvokkaasta työstänne isänmaan hyväksi.


Palaa otsikoihin