Haku

Puheet

02.12.2017 17:58

Puolustusministeri Jussi Niinistön avajaispuhe Lotta Svärd – nainen ja maanpuolustus –näyttelyn avajaisissa 2.12.2017 Nurmijärvellä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö piti avajaispuheen Lotta Svärd – nainen ja maanpuolustus –näyttelyn avajaisissa 2.12.2017 Nurmijärvellä.  Näyttelyssä esitellään suomalaista maanpuolustusta vapaaehtoistyön näkökulmasta. Ministeri kiitti näyttelyn järjestäneitä reserviläisiä perinteiden ja maanpuolustustahdon vaalimisesta.

 

”Näyttelyesineistö kuvaa Lotta-järjestön osuutta ponnisteluissamme. Esineistö piirtää mieliimme kuvan sukupolvesta, jonka nuoruusvuodet täyttyivät velvollisuuksista. Naisista, joille yhteinen etu oli tärkeämpää kuin oma etu”, ministeri Niinistö sanoi.


Puheessaan ministeri Niinistö muistutti, että Lottien tehtävät olivat sota-aikaan hyvin moninaiset ja kotirintaman tuki ensiarvoisen tärkeää. Näiden rinnalla toimi myös muita vapaaehtoisjärjestöjä, kuten Sotilaskotiyhdistys, Martat, Maatalousnaiset ja Työläisnaisliitto. ”Yleinen ilmapiiri ja yhteen hiileen puhaltamisen henki suosivat vapaaehtoistoimintaa sotiemme aikana. Yksin ei kukaan olisi pärjännyt,” totesi Niinistö. 


Ministerin mukaan vapaaehtoinen maanpuolustus on yhä edelleen tärkeää: ”Jokaiselle käsiparille olisi käyttöä myös tulevaisuuden kriisissä”, hän muistutti.


Lopuksi ministeri esitti kiitoksensa sotiemme veteraaneille, lotille ja sotasukupolven edustajille.  ”Kiitän teitä uhrauksistanne isänmaamme hyväksi. Suomi on itsenäinen hyvinvointivaltio ja maailman paras maa meille suomalaisille.”


Palaa otsikoihin