Puolustusministeri Haglundin puhe Lapin Yliopiston ja Rovaniemen kansalaisopisto Rovalan järjestämässä Turvallisuus maailmassa ja arjessa -foorumissa

Puolustusministeri Haglundin puhe Lapin Yliopiston ja Rovaniemen kansalaisopisto Rovalan järjestämässä Turvallisuus maailmassa ja arjessa -foorumissa

29.9.2014

Hyvät turvallisuusfoorumin osallistujat, arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat.  

Kiitän mahdollisuudesta tulla puhumaan tähän seminaariin. Käsittelen puheessani seminaarin teemaa ”Turvallisuus maailmassa ja arjessa” keskittyen puolustushallinnon näkökulmaan.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen alkoi ajanjakso, jolloin monet Länsi-Euroopan maat ovat leikanneet puolustusmenojaan ja supistaneet puolustusvoimiaan. Vaikka konflikteja on jatkuvasti esiintynyt eri puolilla maailmaa, on Eurooppa sotilaallisten uhkakuvien osalta tuntunut suhteellisen turvalliselta alueelta.

Päällimmäisinä arjen uhkina ovat näyttäytyneet globaalit ilmiöt kuten ilmaston lämpeneminen ja erilaiset influenssat sekä sosiaaliset, taloudelliset ja demografiset ongelmat. Viime aikoina uhkien kirjoon ovat liittyneet myös Kyber-uhkat. Sotilaallista uhkaa ei sen sijaan ole nähty kovinkaan merkittävänä ja siksi asevoimien fokus useassa maassa on viime aikoihin asti painottunut kansallisen puolustuksen sijasta sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Viime sotiemme jälkeen maanpuolustuksen varautumisen lähtökohta Suomessa oli yksiselitteinen; turvata sotilaallisen puolustuksen voimavarat mahdollisimman laaja-alaisesti maahamme kohdistuvan hyökkäyksen estämiseksi ja torjumiseksi.  

Taloudellisten voimavarojen ja huoltovarmuusnäkökohtien huomioon ottaminen johti yhteiseen varautumisperiaatteeseen, josta käytettiin termiä kokonaismaanpuolustus. Sillä tarkoitettiin yleisesti kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansakuntamme elinmahdollisuudet ja turvallisuus kaikissa tilanteissa.  

Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana arjen uhkakirjoa on tarkasteltu aiempaa monipuolisemmin. Tämä näkyy selkeästi esimerkiksi yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa, jossa on tällä hetkellä kirjattuna 13 uhkamallia. Valtion perustehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta, minkä takia kaikkiin uhkiin on varauduttava. Monet näistä uhkista ovat globaaleja ja ne saattavat kaukaakin syntyneinä koskettaa laajasti ja nopeasti koko suomalaista yhteiskuntaa.
 
Tietojärjestelmiin ja ympäristöön kohdistuvat uhkat, ilmastomuutoksen seurannaisvaikutukset, pandemiauhkat sekä kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi eivät ole minkään yksittäisen hallinnonalan tai valtion torjuttavissa. Suojautumisessa ja torjunnassa tarvitaan kansainvälisen yhteistyön lisäksi myös hyvin toimivaa viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten välistä yhteistoimintaa. Tämän johdosta nykyään onkin kuvaavampaa puhua kokonaisturvallisuudesta.

Kokonaisturvallisuus on suomalaisen varautumisen toimintamallia kuvaavana terminä varsin nuori. Sen kehitystarina kokonaismaanpuolustuksesta nykyiseen muotoonsa on varsin looginen ja luonnollinen. Sen kaksi keskeistä tunnuspiirrettä ovat keskittyminen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen kaikissa tilanteissa ja laaja-alainen yhteistyö.

Se huomioi laajan turvallisuuskäsityksen mukaisesti turvallisuuden eri ulottuvuudet, mutta itse turvaaminen keskittyy yhteiskunnan kannalta tärkeisiin toimintoihin. Valtio-, alue ja kuntahallinnon toimialoilla on näiden lisäksi huomattava määrä jokapäiväiseen turvallisuuteemme liittyviä asioita, joita puolustushallintoon painottuvasta näkökulmasta johtuen tässä puheessani käsittele.

Puolustushallinto on aktiivisesti osallistunut ja osallistuu kokonaisturvallisuuden rakentamiseen kolmen päätehtävänsä, sotilaallisen maanpuolustuksen, muiden viranomaisten tukemisen ja sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävien toteuttamisen kautta.   

Hyvät kuulijat,

Kuten puheeni alussa totesin, kylmän sodan ja Jugoslavian hajoamissotien päätyttyä usko sotilaallisen voimankäytön kohdistumisesta Eurooppaan tuntui monen mielestä epätodennäköiseltä.

Viime aikoina tuota näkemystä on monella taholla jouduttu tarkistamaan. Aseelliset yhteenotot ovat tulleet yhä lähemmäksi Eurooppaa ja myös Suomea. Viime kuukausina esillä ovat olleet Israelin ja palestiinalaisten yhteenotot Gazan alueella, Libyan tilanne ja ISIS-taistelijoiden toiminta Syyriassa sekä Irakissa sekä tietysti Ukrainan tilanne. Todettakoon, että etäisyys Helsingistä sotaa käyvään Ukrainaan (Loknytsya n. 930 km) on lyhyempi kuin Helsingistä Inariin (975 km).

Ukrainan kriisi on näkynyt saamassani kansalaispalautteessa ja keskusteluissa monen kansalaisen arkeenkin vaikuttavana huolta lisäävänä tekijänä. Vaikka tämänhetkinen tilanne ei muodostakaan meille suoranaista sotilaallista uhkaa, on se valitettava muistutus siitä, että asevoiman käyttö ei ole poistunut meitä lähellä olevien maiden keinovalikoimasta. Ukrainan kriisi ja siihen liittyvät tapahtumat ovat osoittaneet, että turvallisuutta ja rauhaa ei Euroopassakaan voida pitää itsestään selvyytenä ja että maanpuolustamiseen tulee aidosti varautua.

Me Suomessa olemme onneksi edenneet eurooppalaista valtavirtaa vastaan ja pitäneet kiinni kansallisesta puolustuskyvystämme, vaikka taloudelliset realiteetit ovatkin pakottaneet myös meidät tekemään leikkauksia puolustusbudjettiin.

Parin viime vuoden aikana puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiota on tehostettu toteuttamalla puolustusvoimauudistus, joka nyt lähestyy päätöstään. Jo tässä vaiheessa voin ilokseni todeta, että puolustusvoimauudistus, toisin kuin monet muut valtionhallinnon uudistushankkeet, on edennyt suunnitelman mukaisesti. Näyttää myös siltä, että uudistukselle asetetut säästö- ja muut tavoitteet tullaan saavuttamaan ja vuoden 2015 alussa puolustusvoimien toiminta kyetään palauttamaan uudistusta edeltäneelle tasolle.

Rauhan ajan organisaatioon tehtävien rakenteellisten uudistusten rinnalla myös puolustusvoimien sodan ajan kokoonpanoa on tarkistettu. Ensi vuoden aikana puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus laskee nykyisestä 350.000:sta sotilaasta runsaaseen 230.000:een. Supistuksen jälkeen puolustusvoimiin jää jäljelle tasapainoinen kokonaisuus, jossa teknisesti edistyneiden ja nopeasti käyttöön saatavien kykyjen rinnalla on koko maan puolustamiseen kykenevä asevelvollisuusarmeija.

Puolustusvoimauudistuksesta ja sen tuottamista säästöistä sekä sodan ajan vahvuuksien pienentämisestä huolimatta, on tavoitetilan ja puolustusvoimien materiaalihankintoihin käytettävissä olevan rahoituksen välille kuitenkin syntymässä selkeä epätasapaino. Tämä tunnistettiin jo vuonna 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa laadittaessa.

Päätökset siitä, miten puolustusvoimien selonteossa esittämään lisäresurssitarpeeseen vastataan, tulevat ratkaistaviksi seuraavalla vaalikaudella. Jotta tulevat päätökset vaalien jälkeen voidaan tehdä mahdollisimman oikeilla perusteilla, olen viime vuonna valtioneuvoston tehtävänannon pohjalta asettanut parlamentaarisen selvitysryhmän perehtymään näihin resurssikysymyksiin.

Tarkastelujen painopiste on ollut lähivuosien puolustusbudjettiin liittyvissä kysymyksissä. Tämän lisäksi ensi vuosikymmenellä ratkaistavaksi tulevat vielä nykyisten Hornet-hävittäjien korvaaminen ja merivoimien aluskaluston uusiminen, jotka ovat niin suuria hankkeita, ettei niitä voida kattaa normaalilla budjettirahoituksella.

Kansanedustaja Ilkka Kanervan johdolla työskennelleen selvitysryhmän toimikausi on nyt päättymässä ja loppuraportti julkistetaan ylihuomenna, mitä odotan suurella mielenkiinnolla.

Selvitysryhmän työssä kyse on ollut tiedon jakamisesta ja perustan luomisesta puolustuksen pitkän aikavälin kehittämiselle. Kyse on siitä, että eri puolueilla olisi mahdollisimman yhteinen käsitys puolustusvoimien tilanteesta, vaikka tilannekuvan perusteella tehtävät johtopäätökset sitten eroaisivatkin eri puolueiden kesken.

Haluan korostaa, että selvitysryhmän tehtävänä ei ole ollut etsiä vaihtoehtoja nykyiselle puolustusratkaisullemme vaan paneutua ennen kaikkea resurssikysymyksiin. Jotta nykyisiin fundamentteihin perustuva puolustus säilyttää uskottavuutensa, on puolustukseen osoitettava riittävät määrärahat. Mikäli tämä ei osoittaudu mahdolliseksi, on koko puolustusratkaisuamme ja sen fundamentteja – koko maan puolustamista, yleistä asevelvollisuutta ja sotilaalliseen liittoutumaan kuulumattomuutta – arvioitava uudelleen. On kuitenkin selvää, että turvallisuutemme takaamiseksi meidän on huolehdittava puolustuskyvystämme.

Arvoisat kuulijat

Verkottuneessa maailmassa myös kansallinen turvallisuus rakentuu kansainvälisen yhteistyön varaan. Viime vuosikymmeninä Suomenkin sotilaalliseen maanpuolustukseen on kehittynyt voimakas kansainvälinen ulottuvuus.

Viiteryhmä, jonka kanssa olemme tehneet aktiivista puolustusyhteistyötä, ovat muut Pohjoismaat. Viime vuonna toimin pohjoismaisen puolustusyhteistyön (NORDEFCO:n) puheenjohtajana ja joulukuun ministerikokouksessa onnistuimmekin saamaan vahvaa suunnannäyttöä tulevaisuuteen kun NORDEFCO:n visio 2020 hyväksyttiin.

Yksi pohjoismaisen yhteistyön vahvuuksista on koko ajan ollut sen käytännönläheisyys. Käytännön yhteistyötä eri pohjoismaiden välillä, esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioissa ja harjoitustoiminnassa, tehdään päivittäin suoraan eri maiden puolustusvoimien välillä. Viime vuonna laadittu visio on kuitenkin tärkeä dokumentti, joka vahvistaa myös yhteistyön poliittista ohjausta, mikä joissain asioissa on välttämätöntä.

Pohjoismaisen yhteistyön taustalla ovat yhteiset, samasta toimintaympäristöstä ja supistuvista määrärahoista johtuvat intressit. Suorituskykyjen kehittäminen niukoilla budjettikehyksillä ei tänä päivänä onnistu ilman yhteistyötä. Pohjoismaisen yhteistyön avulla siihen osallistuvien maiden puolustusvoimia voidaan kuitenkin kehittää, ylläpitää ja käyttää tehokkaammin sekä taloudellisemmin.

Vaikka pohjoismaiden puolustuspoliittiset ratkaisut poikkeavat toisistaan muun muassa NATO- ja EU-sitoumusten osalta, on pohjoismaisella yhteistyöllä saavutettavissa paljon. Pienemmissä kokoonpanoissa koulutuksen, harjoitusten ja materiaalihankintojen yhteensovittaminen on usein helpompaa kuin kymmeniä maita käsittävissä organisaatioissa.

Pohjoismaisen yhteistyön tuloksellisuudesta onkin jo nyt paljon näyttöä. Pohjoismaat ovat pitkään toimineet yhdessä Afganistanin ISAF-operaatiossa ja viime vuonna Pohjoismaat yhdessä Baltian maiden kanssa luovuttivat joukkoja EU:n koulutusmissioon Malissa. Myös Syyrian kemiallisten aseiden hävittämisoperaatiossa mukana oli vahva yhteispohjoismainen kokonaisuus – tanskalais – norjalainen alusosasto, jonka yhteydessä toimi suomalainen kemiallisilta aseilta suojautumiseen erikoistunut suojelun erikoisyksikkö.

Harjoitustoiminnassa hyvänä esimerkkinä yhteistyön mahdollisuuksista toimii jo rutiiniksi muodostunut ilmavoimien Cross-border-harjoittelu, jossa Suomen, Ruotsin ja Norjan hävittäjät toteuttavat yhteisharjoituksia toistensa Pohjoisen alueen ilmatiloissa. Yhdessä harjoittelemalla ilmaan saadaan useampia ja erityyppisiä hävittäjiä, mikä tekee harjoitusskenaariot vaativammaksi kuin mihin mikään näistä maista yksinään pystyisi. Harjoitukset ovat kuitenkin kustannustehokkaista, koska kaikki voivat osallistua niihin omista kotitukikohdistaan.

Myös materiaalihankinnoissa Pohjoismainen yhteistyö tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Yhteiset materiaalihankinnat sekä lisäävät joukkojen yhteensopivuutta että alentavat hankittavan materiaalin yksikkökustannuksia, mikä nykyisessä valtiontalouden tilanteessa ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia.

Pohjoismaiselle yhteistyölle on olemassa vankka tilaus ja kaikkia sen suomia mahdollisuuksia emme ole vielä edes nähneet. Yhteistyötä tehdään joustavasti ja käytännönläheisesti tarveharkintaan perustuen eikä kaikkien pohjoismaiden ole pakko osallistua kaikkiin yhteisiin projekteihin. Tietyissä asioissa voidaan edetä myös kahdenvälisesti, mistä Suomen ja Ruotsin tiivistyvä yhteistyö on hyvä esimerkki. On luonnollista, että me Ruotsin kanssa teemme syvempää yhteistyötä sellaisissa kysymyksissä, joita muut pohjoismaat edistävät NATO:n puitteissa.

Tänä keväänä allekirjoitimme ruotsalaisen kollegani Karin Enströmin kanssa Suomen ja Ruotsin rauhan ajan puolustusyhteistyön tiivistämiseen tähtäävän työsuunnitelman. Suunnitelmassa on kartoitettu potentiaalisia yhteistyöalueita, joissa yhdessä etenemällä voidaan saavuttaa molempia maita hyödyttäviä tuloksia. Laaditun kartoituksen pohjalta maittemme puolustusvoimat ovat saaneet toimeksiannon syventyä näihin kaikki eri puolustushaarat kattaviin yhteistyöalueisiin ja laatia ensi vuoden alussa konkreettinen esitys siitä, miten yhteistyötä eri osa-alueilla voidaan tiivistää.

Haluan kuitenkin korostaa, että nyt laatimamme suunnitelma käsittelee vain rauhan ajan puolustusyhteistyötä eikä tähtää mediassakin aika ajoin esille nostettuun valtiosopimukseen tai puolustusliittoon.

Hyvät kuulijat

NATO-kumppanuus ja NATO-yhteistyö ovat olleet Suomen puolustuskyvyn kehittämiselle ensiarvoisen tärkeitä. NATO:n käytössä olevat puolustuksen standardit, konseptit ja toimintatavat ovat käytössä lähes kaikissa Euroopan asevoimissa, jotka suurelta osin kuuluvat NATO:n jäsenmaihin. Niitä hyödynnetään laajasti myös muussa kansainvälisessä yhteistyössä. Nämä normit ja käytänteet on Suomessakin otettu käyttöön NATO:n rauhankumppanuusohjelman ja kansainvälisten sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden myötä.

NATO:n suunnittelu- ja arviointiprosessissa (PARP:ssa) sovitut kumppanuustavoitteet on Suomessa kytketty osaksi puolustusvoimien kehittämisohjelmaa, joten NATO:n työkaluja voidaan suoraan hyödyntää puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämisessä. Lisäksi NATO:n evaluointiohjelman puitteissa toteutetut arvioinnit ovat antaneet meille tärkeää palautetta joukkojemme suorituskyvystä.

Yksi keskeinen yhteistoiminta-alue NATO:n kanssa on ollut kriisinhallinta. Suomi osallistui ensimmäiseen Nato-johtoiseen operaatioonsa (IFOR, myöhemmin SFOR) 1990-luvun puolivälissä Bosnia-Hertsegovinassa ja on tämän jälkeen osallistunut operaatioihin aktiivisesti myös Kosovossa (KFOR) ja Afganistanin ISAF-operaatioon.

Meille säännölliset ISAF- joukkoja luovuttavien maiden kokoukset ovat olleet tärkeä tiedonvaihdon ja vaikuttamisen kanava. Osallistumisemme NATO:n operaatioihin on mahdollistanut sen, että olemme voineet kerran pari vuodessa kokoontua NATO-maiden valtionpäämiesten ja ulko- ja puolustusministerien kanssa yhteisiin kokouksiin, mihin pelkkänä kumppanimaana emme olisi olleet oikeutettuja. Nyt kun ISAF-operaatio on päättymässä, on ensiarvoisen tärkeää, että tätä poliittisen tason dialogia voidaan jatkaa muodossa taikka toisessa.

Hyvät kuulijat

Muutama viikko sitten Walesissa järjestettiin NATO:n huippukokous, johon myös itse osallistuin osana Tasavallan presidentin johtamaa valtuuskuntaa.

Walesin huippukokous oli monella tapaa merkittävä. Walesissa Nato päätti konkreettisesti vastata turvallisuusympäristössä viime aikoina tapahtuneeseen muutokseen. Liittokunta mm. hyväksyi uuden valmiussuunnitelman, päätti perustaa uudet erittäin korkean valmiuden joukot, vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan NATO:n itäisissä jäsenmaissa ja lisätä harjoitustoimintaansa. Walesissa NATO myös uudisti yhteistyötään kumppanimaiden kanssa.

Huippukokouksessa Suomi oli kutsuttu sekä laajempaan 24 kumppanimaan kokoukseen että suppeampaan viiden kumppanimaan (Suomi, Ruotsi, Australia, Georgia, Jordania) istuntoon. Näille viidelle kumppanimaalle NATO tarjoaa laajennettuja yhteistyömahdollisuuksia. Kuulumme tähän joukkoon aktiivisen NATO-yhteistyömme ja EU-jäsenyytemme vuoksi.

Kyseessä ei ole mikään kiinteä ryhmä vaan jokainen maa osallistuu haluamaansa toimintaan omista lähtökohdistaan. Esimerkkejä 28+5 yhteistyöstä voivat olla esimerkiksi säännöllinen poliittinen dialogi, vaativampi harjoitusyhteistyö ja varmistettu pääsy joukkojen evaluointiin ja sertifiointiin. Mahdollisuus myös NATO:n poliittiseen dialogiin osallistumiseen on Suomelle tärkeää. Kaikki NATO:n tekemät päätökset heijastuvat tavalla tai toisella myös meidän toimintaympäristöömme.

Kumppanuustoiminnan uudistamisessa Suomen yleisenä tavoitteena on ollut vähintään nykyisen tason yhteistyömahdollisuuksien säilyttäminen muuttuvissa olosuhteissa. NATO:n pohtiessa kumppanuuksien tulevaisuutta Suomi laati tänä keväänä yhdessä Ruotsin kanssa paperin, jossa toimme keskusteluun omia näkemyksiämme. Walesin kokousten jälkeen olen vakuuttunut, että olemme onnistuneet saamaan näkemyksillemme hyvin vastakaikua ja että kumppanuuksia ollaan tulevaisuudessa valmiita kehittämään eri kumppanimaiden tarpeiden ja valmiuksien mukaisiksi.

Mielestäni nyt olisi hyvä aika myös käydä keskustelua siitä, onko kumppanuus meille riittävä vai pitäisikö meidän ottaa seuraava askel ja hakea NATO-jäsenyyttä.

Jotta rakentavaan keskusteluun päästäisiin, olisi hyvä jos käytettävissä olisi tuore, NATO-jäsenyyden edut ja haitat esittelevä selvitys, jota muun muassa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja on peräänkuuluttanut. Näyttää kuitenkin siltä, että jo pelkän NATO-selvityksen tekeminen on meillä edelleen liian suuri Tabu. Toivon kuitenkin, että nyt laadittavassa ulko- ja turvallisuuspoliittisia yhteistyömuotoja kartoittavassa katsauksessa myös NATO kysymystä voidaan tarkastella avoimesti.

Arvoisat kuulijat, on yhteenvedon aika,

Kylmän sodan aikaisen kokonaismaapuolustuksen rinnalle on yhteiskunnan ja siihen kohdistuvien uhkakuvien muutoksesta ja laajentumisesta johtuen rakennettu yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja, arjen turvallisuutta suojaava kokonaisturvallisuuden malli.

Viimeaikainen kehitys ja tapahtumat lähialueidemme turvallisuustilanteessa ovat kuitenkin palauttaneet mieliin ja median etusivuille myös kokonaismaapuolustuksen merkityksen.

Puolustusvoimauudistuksen ja sodan ajan organisaation tarkistamisen myötä meidän puolustuksemme on tällä hetkellä hyvässä kunnossa. Lähivuosina puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen on kuitenkin panostettava mikäli haluamme jatkaa nykyisen kaltaisella puolustusratkaisulla.

On varmasti kaikkien etu, jos meidän poliittisten päätöksentekijöiden tilannekuva puolustuksemme pitkän aikavälin haasteista ja vaihtoehdoista on ajantasainen ja kattava. Siksi parlamentaarisen selvitysryhmän työ on ollut ensiarvoisen tärkeää. Uskon myös, että selvitysryhmän raportti tulee entisestään aktivoimaan Suomessa käytävää puolustuspoliittista keskustelua, joka jo nyt on Ukrainan kriisin johdosta ollut vilkkaampaa kuin pitkiin aikoihin.

On hyvä, että turvallisuus- ja puolustuspoliittisista asioista keskustellaan avoimesti ja kansalaisten tietoisuus puolustukseen liittyvistä asioista paranee tulevien eduskuntavaalien lähestyessä. Myös mahdollisesta NATO-jäsenyydestä, sen eduista ja haitoista, pitäisi voida keskustella faktoihin perustuen ja kiihkottomasti.

Selvää kuitenkin on, että meidän on jatkossakin syytä pitää huolta omasta puolustuksestamme. Nykymaailmassa se voidaan tehdä ainoastaan yhteistyössä muiden kanssa. Meille keskeisiä kumppaneita tässä ovat muut EU- ja Pohjoismaat sekä yhteensopivuuden ja kriisinhallintakyvyn kehittymisen kannalta etenkin NATO.

Edes NATO:n jäsenenä meillä ei kuitenkaan olisi varaa luopua omasta puolustuskyvystämme. NATO-jäsenyys ei ole kansallisen puolustuksen vaihtoehto mutta se voisi täydentää omaa puolustustamme ja siten parantaa turvallisuuttamme.

Tack för er uppmärksamhet, Kiitos huomiostanne. (olen valmis vastaamaan kysymyksiin)

Palaa otsikoihin