Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Mikkelin Paasikiviseurassa

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjauksista ja kehittämisestä Arvoisat Mikkelin Paasikiviseuran jäsenet, hyvät naiset ja miehet! Lähiviikkoina tehdään maassamme ratkaisuja, jotka viitoittavat puolustuspolitiikkaamme pitkälle ensi vuosikymmenelle.

Ajankohta noiden ratkaisujen tarkastelulle on erinomainen, hyväksyihän eduskunta hallituksen selonteon turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta viime joulukuussa. Nyt on käsillä sen toimeenpano.

Vuoden 2004 selonteon pääsanoma voidaan kansallisen puolustuksemme osalta kiteyttää seuraavasti: itsenäisen kansallisen puolustuksen ytimen muodostaa yleinen asevelvollisuus ja koko maan kattava alueellinen puolustus. Tätä kansallista ydintä tukee laaja, Suomelle tarkoituksenmukainen ja aktiivinen kansainvälinen yhteistyö ja osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin ja kriisinhallintaan.

Lähtökohtana kuitenkin on, että meidän on puolustettava maatamme ensisijaisesti itse riippumatta siitä, olemmeko sotilaallisesti liittoutumattomia kuten nyt tai sotilaallisesti liittoutuneita, joka mahdollisuus Suomella on.

Pienen maan turvallisuusstrategialle asettuu tässä ajassa erityisiä vaatimuksia ja tavoitteita. Itse iso päämäärä on koko ajan ollut kirkas: Suomen itsenäisyys ja kansan turvallisuus. Turvallisuusstrategiamme täytyy olla pragmaattinen, käytännönläheinen ja aina ajan tasalla. Dogmeihin meillä ei ole varaa jähmettyä. Olennaista on se, että Suomen toiminta turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on ennustettavaa, johdonmukaista ja uskottavaa. Suomen on omalla toiminnalla viestittävä, että se on tosissaan oman kansansa turvallisuuden takaamisessa.

Kaikki maat hakevat turvallisuutta kansainvälisestä yhteistyöstä. Suomelle tällainen turvallisuusyhteisö on ennen muuta Euroopan Unioni. Se on tänään muiden ulottuvuuksien ohella kykyjään kehittävä kriisinhallintaorganisaatio, joka operoi sekä sotilaallisella että siviilikriisinhallinnan tontilla. Samalla se on jäsenilleen myös turvallisuusyhteisö. Suomi osallistuu eduskunnan päätösten mukaisesti täysipainoisesti Euroopan Unionin kriisinhallintakykyjen kehittämiseen.

Tiivis yhteistyö Naton kanssa rauhankumppanuusohjelman puitteissa on sekin olennainen osa Suomen harjoittamaa turvallisuuspoliittista yhteistyötä.

Suomea arvostetaan Natossa, mikä on näkynyt mm. siinä, että suomalaiset upseerit ovat saaneet tärkeitä johtotehtäviä Naton kriisinhallintaoperaatiossa Kosovossa. Samalla ammattitaitoiset reserviläisemme saavat ansaittua kiitosta laajasta kriisinhallintaosaamisestaan. Suomalaiset ovat maailmalla arvostettuja ja haluttuja rauhanturvaajia. Suomen kansainvälinen osallistuminen tukee suoraan kansallisen puolustuksen kehittämistä. Samalla eri puolilla maailmaa toteutettavat kriisinhallintaoperaatiot tarjoavat oivan tilaisuuden osoittaa ja toisaalta testata osaamistamme.

Nykymaailmassa yhteiskuntamme vakautta horjuttavat uhkat ovat pääosiltaan muita kuin sotilaallisia uhkia. Niiden torjumisen keinoista keskusteltiin perusteellisesti myös viime maanantaina Helsingissä järjestetyssä turvallisuus- ja puolustusasiain komitean juhlaseminaarissa. Näiden uhkien torjunta edellyttää yhä tiiviimpää ja ennalta harjoiteltua viranomaisten välistä yhteistyötä.

Valtion tehtävänä on taata maan itsenäisyys ja kansalaisten elinmahdollisuuksien säilyminen kaikissa olosuhteissa. Valmistautuminen pahimman vaihtoehdon varalta näkyy viranomaisten välisessä vastuunjaossa ja lainsäädännössä. Rauhan vallitessa vastuu ja toimivalta yhteiskunnan hyvinvoinnista on ensisijaisesti siviiliviranomaisilla ja heitä johtavilla ministeriöillä. Tilanteen muuttuessa sotilaallisen konfliktin suuntaan siirtyy vastuu turvallisuudesta ja elinmahdollisuuksien turvaamisesta sotilaalliselle maanpuolustukselle.

Kokonaismaanpuolustusjärjestely kehitettiin alunperin turvaamaan valtakunnan sotilaallisen puolustuksen voimavarat laaja-alaisesti maahamme kohdistuvassa sodassa. Jo 1960-luvulta lähtien nähtiin, että sama menettelytapa, kokonaismaanpuolustus, on sopiva ratkaisu myös muiden kansallista turvallisuuttamme uhkaavien tilanteiden ennaltaehkäisemiseen ja hallitsemiseen.

Tänään kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansakuntamme elinmahdollisuudet ja turvallisuus. Sen yhteensovittamiseen kuuluvat julkisen sektorin ja yksityisen sektorin toimenpiteiden sekä kansalaisten vapaaehtoisen toiminnan koordinointi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi.

Pääministeri Matti Vanhasen hallitus teki marraskuussa 2003 periaatepäätöksen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta ja hyväksyi siihen liittyvän kansallisen strategian. Tämä strategia nykyaikaistaa kokonaismaanpuolustuksemme järjestelyt ottamalla huomioon laajan turvallisuuskäsitteen, nopean kansainvälistymisen, EU-jäsenyyden ja kylmän sodan jälkeen voimakkaasti muuttuneen turvallisuusympäristömme.

Yhteiskunnan elintärkeillä toiminnoilla tarkoitetaan valtion johtamista, ulkoista toimintakykyä, valtakunnan sotilaallista puolustamista, sisäistä turvallisuutta, talouden ja yhteiskunnan toimivuutta, väestön toimeentuloturvaa ja toimintakykyä sekä henkistä kriisinkestokykyä. Nämä hallinnonalarajat ylittävät tavoitteet on jaettu 55 konkreettiseksi tehtäväksi, jotka on kyettävä hoitamaan kaikissa tilanteissa. Huomattava osa näistä tehtävistä tuli täytettäväksi Aasian joulukuisen katastrofin jälkihoidossa. Saamme aikanaan kuulla, miten tässä jälkihoidossa onnistuttiin, mutta jo nyt on selvää, että kokonaismaanpuolustusjärjestely tarjosi perusmekanismin senkin kriisin hoitoon.

Puolustushallinnolla on merkittävä rooli kokonaismaanpuolustuksen kentässä. Se osallistuu tänään monella tavoin muiden turvallisuusviranomaisten toiminnan tukemiseen esimerkiksi antamalla virka-apua siviili-ilmailulle ja -merenkululle 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Puolustusvoimille on säädetty velvoite antaa pyynnöstä virka-apua esimerkiksi suuronnettomuuksien yhteydessä. Puolustushallinnon toiminta on yksi osoitus siitä, että kokonaismaanpuolustus on aidosti eri hallinnonalojen rajat ylittävää yhteistyötä.

Meidän tulee myös puolustushallinnon sisällä kehittää valmiuksiamme kokonaismaanpuolustuksen velvoitteita silmällä pitäen. Esimerkiksi varusmieskoulutuksen aikana annettavaa koulutusta tulee kehittää tästä näkökulmasta.

Huolimatta siitä, että meillä on laajaa kansan tukea nauttivat ja toimivat perusratkaisut, tulee meidän jatkuvasti muuttuvassa epävarmassa maailmassa huolehtia siitä, että puolustusvoimilla on kyky suoriutua sille annetuista tehtävistä kunnialla myös tulevaisuudessa. Nyt käsissä olevat pelimerkit on sijoitettava viisaasti. Vuoden 2004 selonteko on valmisteltu tämä mielessä, ja se viitoittaa puolustuksemme tietä ensi vuosikymmenelle.

Selonteon linjausten mukaisesti Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmä sopeutetaan vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksia ja sodan ajan joukkomäärien pienentymistä. Uudet tehtävät, kansainvälisen yhteistoiminnan lisääntyminen sekä kustannusten jatkuva kohoaminen lisäävät paineita tehostaa rajallisten voimavarojen kustannustehokasta käyttöä. Muutokset toteutetaan siten, että uusi johtamis- ja hallintorakenne on valmis 1.1.2008.

Kaikkien puolustushaarojen yhteisoperaatioita johtaa uudistuva Pääesikunta. Uusi maavoimien esikunta perustetaan tänne Mikkeliin ja merivoimien esikunta siirretään Turkuun, jonne muodostuu vankka merellinen klusteri. Alueellista johtamisjärjestelmää kevennetään lakkauttamalla maanpuolustusaluejohtoporras sekä uudistamalla sotilasläänien tehtävät ja aluejako.

Puolustusvoimien toiminta muuttuu koko ajan. Teknologisten muutosten myötä tarvitaan entistä enemmän korkeatasoista osaamista, joka syntyy vain pidemmän koulutuksen ja työkokemuksen myötä. Silti ei pidä unohtaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Sen merkitys maanpuolustuksessa kasvaa. Kansalaisten halukkuus vapaaehtoistoimintaan on voimavara, joka edistää kansalaisten arjen turvallisuutta, varautumista uusiin uhkiin ja sotilaallista puolustusvalmiutta.

Tähän liittyy maakuntajoukkojen perustaminen vuoteen 2008 mennessä. Suunnitelmien mukaan osa puolustusvoimien alueellisista joukoista koostuisi maakuntajoukoista, joissa reserviläisten vapaaehtoista sitoutumishalukkuutta hyödynnettäisiin rekrytoinnissa, koulutuksessa ja toiminnassa. Maakuntajoukot olisivat puhtaasti puolustusvoimien kokoonpanoon kuuluvia joukkoja. Maanpuolustusjärjestöillä olisi merkittävä osuus haettaessa ja koulutettaessa vapaaehtoista henkilöstöä kyseisiin joukkoihin. Uudistettu Suomen maakunnat kattava järjestelmä olisi näillä näkymin täydessä toimintavalmiudessa 2010-luvun alussa.

Puolustushallinnolle on asetettu seuraaviksi vuosiksi tiukat säästötavoitteet. Säästöjä pyritään löytämään ennen muuta henkilöstön eläköitymisen tarjoamien mahdollisuuksien kautta. Minulle luovutettiin helmikuun puolivälissä selvitykset vaihtoehdoista joukko-osasto-, varikko- ja varastorakenteen kehittämiseksi. Valmistelutyö päätöksenteon osalta jatkuu puolustusministeriössä.

Päätösesitys valmistuu pian, ja se annetaan eduskuntaan arvioitavaksi ennen lopullista päätöstä, joka tehdään vielä maaliskuun aikana.

Puolustusvoimien varuskuntarakenteen kehittäminen on viime viikkojen aikana saanut paljon julkisuutta. Asiaan liittyy tosiasioiden lisäksi kovia tunnelatauksia, joista pääosa on hyvin ymmärrettävissä. Kuten jo aikaisemmin totesin, päätöksenteon valmistelu jatkuu enkä siksi tässäkään kommentoi asiaan liittyviä yksityiskohtia.

Korostan kuitenkin kahta asiaa. Ensinnäkin tulee ymmärtää se, että valmisteilla oleva varuskuntarakenteen kehittäminen on vain osa huomattavan laajaa kokonaisuutta, jolla pyritään tasapainottamaan puolustusvoimien toimintaa ja taloutta. Rinnakkain tämän työn kanssa valmistellaan myös muita mittavia toimenpiteitä. Toiseksi tulee ymmärtää se, että tänä keväänä tehtävät päätökset toimintamenojen säätelemiseksi ovat sittemmin vain osa tulevaisuuteen ulottuvaa päätöksentekoprosessia. Näillä lumilla tehdyillä päätöksillä ei tasapainottamisongelmia ratkaista, mutta niillä luodaan edellytyksiä tulevaisuuden päätöksenteolle. Prosessi jatkuu pitkälle ensi vuosikymmenen puolelle. Nyt tehtävien päätösten tulee kestää kriittinen läpivalaisu myös kymmenen vuoden kuluttua.



Hyvät Mikkelin Paasikiviseuralaiset!

Aloitin esitykseni muistuttamalla siitä, että olemme parhaillaan tekemässä ratkaisuja, jotka viitoittavat tietämme tulevaisuuteen. Tarvitaan viisautta. Mutta mitä se on? Se edellyttää mielestäni kahta asiaa. Meidän on yhtäältä löydettävä historiallisesta kokemuksestamme ne elementit, jotka palvelevat Suomea myös tulevaisuudessa. Maantiede on sellainen. Toisaalta viisaus vaatii kykyä nähdä se, mitä uutta tarvitaan ja mihin on vain sopeuduttava. Viisaus on tasapainoilun hakemista vanhan ja uuden kesken. Viisaalla politiikalla ja määrätietoisella maanpuolustuksen kehittämisellä pystymme takaamaan Suomen turvallisuuden tässä muutosten maailmassa.

Toivotan Teille mikkeliläisille ja Mikkelin Paasikiviseuralle hyvää kevään jatkoa.

Palaa otsikoihin