Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Joensuun Paasikivi-seurassa

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisestä Ajankohta puolustuspolitiikan tarkasteluun on erinomainen, hyväksyihän eduskunta selonteon joulukuussa ja käsillä on siirtyminen sen toimeenpanoon.

Pienen maan turvallisuusstrategialle asettuu tässä ajassa erityisiä vaatimuksia ja tavoitteita. Itse iso päämäärä on kirkas: Suomen itsenäisyys ja kansan turvallisuus. Suomen täytyy olla turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa äärimmäisen realistinen, jopa inhorealistinen. Historian opetus on, että mitä tahansa voi tapahtua, vaikka nykyhetkellä näköalat vaikuttaisivatkin rauhallisilta, seesteisiltä ja ei-uhkaavilta. Historia opettaa, että huonoin mahdollinen vaihtoehto voi toteutua silloin kuin sitä kaikkein vähiten odottaa. Siihenkin täytyy varautua tehokkaasti ja eleettömästi - eikä tässä ole kysymys mistään pahojen aikojen ounastelusta, pelottelusta puhumattakaan, vaan aikojen saatossa oikeaksi osoittautuneesta viisaudesta.

Turvallisuusstrategian täytyy olla pragmaattinen, käytännönläheinen ja aina ajan tasalla. Dogmeihin ei kannata jähmettyä. Olennaista on se, että Suomen toiminta turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on ennustettavaa, johdonmukaista ja uskottavaa. Suomen on omalla toiminnalla viestittävä, että se on tosissaan oman kansansa turvallisuuden takaamisessa. Tämä edellyttää sitä, että kansalaisten luottamus puolustusvoimien kykyyn säilyy. Sanomattakin on selvää, että turvallisuuspolitiikassa ensisijaista on politiikka, jota puolustus tukee.

Selonteon mukaan puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen kansan ja alueen puolustaminen. Jatkuvasti muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa meidän on huolehdittava siitä, että puolustusvoimilla on kyky suoriutua sille annetuista tehtävistä kunnialla myös tulevaisuudessa. Meidän on puolustettava maatamme ensisijaisesti itse riippumatta siitä, olemmeko sotilaallisesti liittoutumattomia kuten nyt tai sotilaallisesti liittoutuneita, joka mahdollisuus Suomella on.

Kaikki maat hakevat turvallisuutta myös kansainvälisestä yhteistyöstä. Suomelle tällainen turvallisuusyhteisö on Euroopan Unioni. Se on tänään kykyjään koko ajan kehittävä kriisinhallintaorganisaatio, joka operoi sekä sotilaallisella että siviilikriisinhallinnan tontilla, mutta samalla se on myös jäsenilleen turvallisuusyhteisö. Suomi osallistuu eduskunnan päätösten mukaisesti täysipainoisesti Euroopan Unionin kriisinhallintakykyjen kehittämiseen.

Tiivis yhteistyö Naton kanssa rauhankumppanuusohjelman puitteissa on sekin olennainen osa Suomen harjoittamaa turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Suomea arvostetaan Natossa, mikä on näkynyt mm. siinä, että suomalaiset upseerit ovat saaneet tärkeitä johtotehtäviä Naton kriisinhallintaoperaatiossa Kosovossa.

Vaikka monenkeskisellä yhteistyöllä EU:n puitteissa ja Naton kanssa on huomattava merkitys kansalliselle turvallisuudellemme, meidän ei pidä unohtaa suhteitamme naapurimaihimme. Venäjän kehitys on Suomen turvallisuuteen ja vakauteen vaikuttava keskeinen tekijä. Kahdenvälisissä suhteissaan Venäjään Suomi vahvistaa laaja-alaista yhteistyötään. Suomi osallistuu aktiivisesti EU:n Venäjä-politiikan toteuttamiseen ja vuoropuhelun kehittämiseen maan uudistusten tukemiseksi ja toimivan laaja-alaisen kumppanuuden kehittämiseksi. Erityisen tärkeänä Suomi pitää ympäristöyhteistyön vahvistamista. Meihin kohdistuu tulevan EU-puheenjohta-juutemme myötä suuria odotuksia, jotka koskevat erityisesti EU:n ja Venäjän välisen yhteistyön kehittämistä. Pidän tärkeänä myös Yhdysvaltain suhteidemme sujuvuutta kaikissa oloissa.

Ruotsi on Suomelle tärkeä ja perinteinen yhteistyökumppani. Suomi korostaa Pohjoismaiden keskinäisen yhteistyön sekä Viron, Latvian ja Liettuan kanssa tehtävän turvallisuusyhteistyön lisäämistä. Unionin laajentumisen myötä Itämeren alueen merkitys kasvaa, mikä lisää myös Saksan ja Puolan kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä.

Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmä sopeutetaan vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksia ja sodan ajan joukkomäärien pienentymistä. Uudet tehtävät, kansainvälisen yhteistoiminnan lisääntyminen sekä kustannusten jatkuva kohoaminen lisäävät paineita tehostaa entisestään rajallisten voimavarojen kustannustehokasta käyttöä. Muutokset toteutetaan siten, että uusi johtamis- ja hallintorakenne on valmis 1.1.2008.

Kaikkien puolustushaarojen yhteisoperaatioita johtaa uudistuva Pääesikunta. Uusi maavoimien esikunta perustetaan Mikkeliin ja merivoimien esikunta siirretään Turkuun, jonne muodostuu siten vankka merellinen klusteri. Alueellista johtamisjärjestelmää kevennetään lakkauttamalla maanpuolustusaluejohtoporras sekä uudistamalla sotilasläänien tehtävät ja aluejako.

Puolustushallinnolle on asetettu seuraaviksi vuosiksi tiukat säästötavoitteet. Ministeriössä on meneillään vaihtoehtoja kartoittava selvitystyö. Helmikuun puolivälissä valmistuu selvitys vaihtoehdoista joukko-osasto-, varikko- ja varastorakenteen kehittämiseksi. Säästöjä pyritään löytämään ennen muuta henkilöstön eläköitymisen tarjoamien mahdollisuuksien kautta. Puolustushallintoa on uudistettava, jotta sen toimivuus vastaa tulevaisuuden haasteisiin.

Puolustusvoimien toiminta muuttuu koko ajan. Teknologisten muutosten myötä tarvitaan entistä enemmän korkeatasoista osaamista, joka syntyy vain pidemmän koulutuksen ja työkokemuksen myötä. Silti ei pidä unohtaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Sen merkitys maanpuolustuksessa kasvaa. Kansalaisten halukkuus vapaaehtoistoimintaan on voimavara, joka edistää kansalaisten arjen turvallisuutta, varautumista uusiin uhkiin ja sotilaallista puolustusvalmiutta.

Tähän liittyy maakuntajoukkojen perustaminen puolustusvoimiin vuoteen 2008 mennessä. Suunnitelmien mukaan osa puolustusvoimien alueellisista joukoista koostuisi maakuntajoukoista, joissa reserviläisten vapaaehtoista sitoutumishalukkuutta hyödynnettäisiin rekrytoinnissa, koulutuksessa ja toiminnassa. Maakuntajoukot olisivat puhtaasti puolustusvoimien kokoonpanoon kuuluvia joukkoja. Maanpuolustusjärjestöillä olisi merkittävä osuus haettaessa ja koulutettaessa vapaaehtoista henkilöstöä kyseisiin joukkoihin. Uudistettu Suomen maakunnat kattava järjestelmä olisi näillä näkymin täydessä toimintavalmiudessa 2010-luvun alussa.

Tiivistän lopuksi joitakin maamme puolustukseen ja turvallisuuteen pitkällä aikavälillä vaikuttavia kehitystrendejä.

Ensimmäiseksi näyttää siltä, että Suomea puolustettaessa joudutaan entistä enemmän keskittymään yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta keskeisiin avainalueisiin. Tämä on vanhan operatiivisen opin mukaista – joukkoja ei käytetä tipoittain, vaan lorauksittain - painopisteisesti.

Toinen selvästi nähtävissä oleva suuntaus on kansainvälisen toiminnan lisääntyminen eri muodoissaan. Näin näyttää käyvän, oli Suomi sotilaallisesti liittoutumaton tai liittoutunut. Kansainvälistymistä tapahtuu kaikilla yhteiskunnan aloilla, eikä maanpuolustus voi olla tästä poikkeus. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että kansainvälinen yhteistyö antaa meille runsain mitoin arvokasta tietoa ja kokemuksia oman maanpuolustuksemme kehittämiseksi.

Kolmanneksi ei-sotilaallisten uhkien määrä näyttää lisääntyvän. Monet niistä ovat sellaisia, että vastuu niiden hoitamisesta kuuluu muille kuin puolustushallinnolle. Esimerkiksi terrorismin torjunta on poliisin ja sisäasiainhallinnon tehtävä. Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofi runsas kuukausi sitten osoitti traagisella tavalla, että suuren luokan onnettomuuksissa hallinnonalojen välisiä rajoja on syytä alentaa ja keskittää kaikki voimat yhteistyöhön. Puolustushallinnolla on paljon sellaista osaamista ja kalustoa, jota se on valmis luovuttamaan siviilikriisienkin hoitamiseen. Puolustusvoimat on jo tänä päivänä merkittävä virka-avun antaja 24 tuntia vuorokaudessa vuoden kaikkina päivinä.

Neljäntenä mainitsen ammattimaistumisen puolustusvoimissa. En puhu ammattilaisuudesta, vaan korostan, että yleinen asevelvollisuus on Suomelle paras ja toimivin ratkaisu. Teknologian kehittyessä on löydettävä lisää eri alojen erikoisosaamista. Muutokset tulee ottaa huomioon niin varusmieskoulutuksessa ja upseerikoulutuksessa kuin puolustusvoimien rekrytointipolitiikassakin.

Viides nähtävissä oleva kehitystrendi on puolustusvoimien rauhan ajan organisaation oheneminen. Sodan ajan puolustusvoimien vahvuus oli kylmän sodan aikana noin 700 000 henkilöä. Tällä hetkellä puhutaan noin 450 000:sta ja selonteko määrittää vuodelle 2008 sodan ajan vahvuuden 350 000 naista ja miestä. On luonnollista, että sodan ajan joukkojen pienentyessä myös niitä ylläpitävää rauhan ajan organisaatiota ohennetaan - kuitenkin niin, että puolustusvoimat näkyy ja toimii kaikissa maakunnissa. Myös vapaaehtoinen toiminta saa tällöin lisämerkityksen.

Uskon, että viisaalla kauaskatseisella ja aktiivisella politiikalla ja määrätietoisella maanpuolustuksen kehittämisellä pystyy takaamaan turvallisuutemme tulevaisuuden muuttuvassa maailmassa ja koko maassa. Toivotan Teille kaikille hyvää talven jatkoa.

Palaa otsikoihin