Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe UKK-perinneyhdistyksen kokouksessa

Muutos ja jatkuvuus Arvoisat UKK-perinneyhdistyksen jäsenet Joudumme jatkuvasti etsimään omaa paikkaamme yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa.

Tästä aiheutuu kahdenlaisia haasteita. Yhtäältä meidän on kyettävä tunnistamaan erilaiset muutokset ja ottamaan ne huomioon toiminnassamme, jopa muuttamaan linjaamme. Toisaalta meidän on pystyttävä erottamaan alati vellovasta muutoksen virrasta ne tekijät, jotka pysyvät muuttumattomina ja joihin meidän on sopeuduttava.

Presidentti Juho-Kusti Paasikivi toisti toisen maailmansodan jälkeen useaan kertaan maantieteen pysyvyyttä kansalliselle olemassaolollemme. Hänen mukaansa ”maantieteelle me emme voi mitään”. Paasikivi tarkoitti tällä sitä, että geostrateginen asemamme määrää pitkälle sen, mitä turvallisuuttamme koskevia ratkaisuja voimme tai joudumme tekemään. Kyse ei ollut kuitenkaan voimattomuudesta, vaan siitä, että meidän tuli keskittää ponnistukset tavoitteisiin, jotka olivat kannaltamme elintärkeitä ja realistisia. Meillä oli ja on oma panoksemme Itämeren alueen vakauteen, mutta esimerkiksi pohjoisten merialueiden strategiseen tasapainoon emme voineet emmekä voi juurikaan vaikuttaa.

Tätä ajattelua jatkoi omalla kaudellaan presidentti Urho Kekkonen. Paasikiven ja Kekkosen ratkaisu - puolueettomuussuuntaus - oli kylmän sodan aikaisen kasinapaisen järjestelmän oloissa oikea kansallisen säilymisen ja menestymisen strategia, jota ilman meistä olisi tullut suurvaltakilpailun välikappale ja jonka mahdollisuudet ohjata omaa kohtaloaan olisivat olleet todella rajatut. On kysyttävä, onko geopoliittinen asetelma ytimeltään muuttunut vai jatkuuko se.

Geopoliittinen asemamme on meidän päivinämme kytköksissä pohjoisen Euroopan vakautta sääteleviin tekijöihin. Suomen politiikan tavoitteena myös tulevaisuudessa on vahvistaa vakautta Pohjolassa ja koko Itämeren alueella. Vakauden ylläpitäminen ja jännityksen eliminoiminen ovat selkeästi Suomen intresseissä. Uskon sen palvelevan kaikkien tämän alueen valtioiden turvallisuutta. Pidän myös tältä kannalta tärkeänä, että Venäjä osallistuu laajasti Itämeren alueen yhteistyöhön. Se lisää vakautta ja estää vääriä luuloja. Suomi on myös EU:n jäsenenä korostanut systemaattisesti Venäjän osallistumista eurooppalaiseen yhteistyöhön.

Kumpikin presidentti, sekä Paasikivi että Kekkonen, olivat myös muutosjohtajia. He johtivat Suomea tilanteessa, jossa vanhat ratkaisut ja toimintamallit eivät olleet enää käyttökelpoisia. Suomalaiset ovat sittemmin ymmärtäneet kohtalaisen hyvin heidän politiikkansa, mutta omana aikanaan, 1940- ja 1950-lukujen Suomessa, sen hyväksyminen oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Molemmilla oli vastassa yleinen mielipide, joka suhtautui alkuun varsin karsaasti niihin suhdejärjestelyihin, jotka he erityisesti Neuvostoliitoon rakensivat. Heillä oli kuitenkin rohkeutta nähdä yli oman aikansa rajoitusten ja kaukokatseisuutta uutta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa rakennettaessa. Niin länsi kuin itäkin tunnustivat puolueettomuuden. Vähitellen tämä realistinen politiikka sai laajan kansan hyväksymisen.

Mikä oli jatkuvuuden ja muutoksen suhde 1970-luvulla, jolloin Neuvostoliitto yritti kytkeä Suomen myös sotilaallisesti valtapiiriinsä? Kekkonen torjui pyrkimykset, jotka huipentuivat vuonna 1978 puolustusministeri Ustinovin ehdotukseen yhteisistä sotaharjoituksista. Kekkonen ja hänen tukijansa olivat puolueettomuuden ja jatkuvuuden turvaajia, vahingollisia ja vastenmielisiä muutoksia vastaan. 1970-luvun tapahtumat osoittavat myös sen, miten tärkeää maan poliittisen johdon ja sotilasjohdon välinen luottamus on ollut. Niin se on nyt ja huomennakin. Myös järjestys on selkeä. Poliittinen johto määrittelee ja päättää linjat, joita sotilaallinen johto tukee ja toteuttaa.

Tänään meillä suomalaisilla on edessämme 21. vuosisadan haasteet. Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen järjestys on muuttunut radikaalisti viimeisten 15 vuoden aikana. Kylmä sota päättyi Neuvostoliiton ja sen liittolaisjärjestelmän nopeaan mutta kaikeksi onneksi rauhanomaiseen hajoamiseen. Sitä seurasi samanaikainen Euroopan Unionin ja Naton laajentuminen itään, alueelle joka aikaisemmin kuului Neuvostoliiton valtapiiriin. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen taas vaikeasti hallittaviksi haasteiksi ovat nousseet ns. uudet uhkat, joihin ei voi varautua samalla tavoin kuin perinteisiin sotilaallisiin uhkiin.

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa on ryhdytty valmistelemaan tällaisten ulkoisten muutosten vallitessa. Se työ alkoi keskiviikkona 28.1. UTVA:n piirissä. Meidän on kyettävä ottamaan ne siinä huomioon oikealla tavalla sekä arvioimaan, millainen vaikutus niillä on kansalliselle kehityksellemme. Ennen muuta meidän on suhteutettava ne niihin tekijöihin, jotka eivät ole muuttuneet.

Tärkein periaate, josta pidämme kiinni myös tulevaisuudessa, koskee omaa vastuutamme kansallisesta turvallisuudestamme. Suomalaiset itse huolehtivat myös jatkossa puolustuksestamme. Tämä periaate on sovittu ja päätetty kaikissa aikaisemmissa selonteoissa, ja se on kirjattu selkeästi myös Matti Vanhasen hallituksen hallitusohjelmaan.

Valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen, kansan vapauden puolustaminen ja alueellisen koskemattomuutemme suojeleminen ovat pysyvä osa kansallista poliittista elämäämme. Keinot sen saavuttamiseksi voivat vaihdella. Keinoja ei kuitenkaan pidä vaihdella vain vaihtamisen ilosta ja ilman hyviä perusteita. Pelkkä suhdannevaihtelujen seuraaminen ei käy, sillä silloin joudumme ajopuuksi maailmanpolitiikan pyörteisiin.

Meillä on ollut lähes koko itsenäisyytemme ajan käytössämme kolme keinoa, joiden avulla tuo pysyvä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme tavoite on saavutettu. Ne ovat sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus ja koko maan alueen kattava alueellinen puolustusjärjestelmä.

Mikä on tällä hetkellä tilanne noiden kolmen keinon suhteen? Muutama arvioiva sana kustakin. Yleinen asevelvollisuus on suomalainen ratkaisu - halpa, mutta erittäin tehokas. Suomalaisten korkea maanpuolustustahto on mielestäni ratkaisevasti yleisen asevelvollisuuden ansiota, antaahan se kaikille miespuolisille kansalaisille konkreettisen tavan osallistua tasa-arvon hengessä yhteiskuntamme ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Monissa Euroopan maissa on tällä hetkellä käynnissä vauhdikas yleisen asevelvollisuuden alasajo. Meidän ei tule vastata ikäluokkien pienentymiseen, teknologiseen kehitykseen ja uhkien muuttumiseen yleisestä asevelvollisuudesta luopumalla, vaan sitä kehittämällä, esimerkiksi uudistamalla varusmieskoulutusta. Erityisesti on otettava huomioon teknologian kehittymisen sodankäynnille ja puolustukselle aiheuttamat haasteet sekä siviilikriisien hallinnan kasvavat tarpeet. Yleinen asevelvollisuus luo ja ylläpitää yhteiskunnallista kiinteyttä.

Alueellinen puolustusjärjestelmä on konkreettinen esimerkki suomalaisen yhteiskunnan sisäänrakennetusta tasa-arvosta ja omaperäisestä ratkaisumallista. Puolustusjärjestelmäämme kehitettäessä on lähtökohtana ollut ja on vastakin se, että maan kaikkia osia puolustetaan yhtälailla. Valkoisia aukkoja ei saa Suomen kartalle jättää. Tämä periaate otetaan huomioon jatkossa mm. puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmien rakentamisessa ja toiminnan alueellistamispäätöksissä.

Entä liittoutumattomuus, onnistuihan Suomi sen avulla pidättäytymään suurvaltojen kiistojen ulkopuolella koko kylmän sodan ajan? Tämän päivän maailmassa ei ole enää suurvaltablokkeja, joiden ulkopuolella pysytellä. Aikamme kehityspiirteitä ovat lisääntyvä yhteistyö ja kasvava keskinäinen riippuvuus. Suomikaan ei ole enää lähes kymmeneen vuoteen ollut poliittisesti puolueeton sanan perinteisessä merkityksessä, sillä liittohan Euroopan Unionikin on. Vaikka me olemme aktiivisesti kehittämässä Unionin yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja vaikka yhteistyömme Naton kanssa on tiiviimpää kuin koskaan ennen, olemme edelleen sotilaallisesti liittoutumattomia. Viime viikolla julkaistussa MTS:n mielipidetiedustelussa kaksi kolmesta suomalaisesta oli tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Asennejakauma vaikuttaa stabiililta. Nuorimman ikäluokan - 15-24-vuotiaiden - keskuudessa liittoutumattomuuden kannatus oli jopa 68 %, kun se keskimäärin oli 65 %.

Olen muutamaan otteeseen puhunut ”aikaansa seuraavasta liittoutumattomuudesta”. Olemme jatkossakin liittoutumattomia, mikäli päättäjät ja kansa katsovat että se on paras keino edistää kansallisen turvallisuutemme vahvistamista ja maanpuolustuksemme kehittämistä. Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on jo ehditty syyttää muutosvastarinnasta. Siitä ei ole kyse. Sotilaallinen liittoutumattomuus on ollut Suomelle sopiva keino itsenäisyyden ja turvallisuuden takaamisessa, ja sen käyttökelpoisuus arvioidaan kiihkottomasti ja avoimesti nyt käynnissä olevan selontekotyön yhteydessä. Uskon, että se kestää. Se ei ole eristäytymistä, sivuunvetäytymistä. Politiikkamme mahdollistaa myös liittoutumisen, jos niin joskus halutaan. Suomi on aktiivinen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä, ja rauhanturvaprofiilimme on myönteisen vahva ja kansainvälisesti tunnettu. Liittoutumattomuudesta versova välittäjä- ja sovittelutyö kansainvälisissä tehtävissä puhuu puolestaan. Suomeen uskotaan.

Jatkuvuutta on myös siinä, että olemme hoitaneet kahdenvälisiä suhteitamme lännen ja idän naapureiden, Baltian maiden ja Yhdysvaltain kanssa. Emme ole jättäytyneet yksinomaan yhteistyöorganisaatioiden kuten EU:n varaan. Mielestäni tämä periaate on pätevä myös tulevaisuudessa. Mainitsen tässä yhteydessä yhden esimerkin siitä, miten kahdenväliset suhteet voivat myönteisellä tavalla nivoutua monenkeskiseen yhteistyöhön. Olemme omalta osaltamme olleet myötävaikuttamassa siihen, että Venäjän ja Pohjoismaiden puolustusministerit tapaavat jo toisena vuonna peräkkäin. Viime vuonna puolustusministerit kokoontuivat Visbyssä Ruotsissa ja ensi toukokuussa matkustamme puolustusministeri Sergei Ivanovin vieraiksi Pietariin.

Lopuksi korostan jatkuvuuden hengessä yhteisymmärryksen merkitystä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomessa on pystytty laajapohjaiseen poliittiseen konsensukseen näissä perusasioissa. On kyetty ylittämään hallituksen ja opposition välinen rajalinja. Vuosikymmenten perinnettä kannattaa vaalia. Vanhasen hallitus jatkaa tällä suomalaisella tiellä. Se on turvallisuus- ja puolustusratkaisujen uskottavuuden tae, olivat ne mitä tahansa.

Hyvät UKK-perinneyhdistyksen jäsenet!

Olen pyrkinyt lyhyesti kuvaamaan sitä muutosten ja pysyvyyden ristiaallokkoa, jossa joudumme koko ajan elämään ja toimimaan. Selonteot muodostavat nykyään hyvin toimivan prosessin, jonka puitteissa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on mahdollista tarkastella säännöllisin väliajoin ja eduskunnan tahtoa noudattaen. Haluan korostaa, että työskentelemme selontekoa laatiessamme sekä avoimin mielin tulevaisuuden haasteita rehellisesti arvioiden että menneisyyden meille antamia opetuksia kunnioittaen. Tämä on mielestäni paras tapa huolehtia kansamme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Palaa otsikoihin