Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe sotilaspapiston neuvottelupäivillä, Turun kristillinen opisto

Arvoisa kenttäpiispa, hyvä sotilaspapisto, kutsuvieraat, naiset ja miehet Tyytyväisyydellä otan vastaan kenttäpiispa Hannu Niskasen kutsun saapua neuvottelupäiville puhumaan.

Käsittelen aihetta maanpuolustustahto ja kirkollinen työ.

Tutkimusten mukaan jopa 70-80% suomalaisista on valmis puolustamaan isänmaata ase kädessä riippumatta mahdollisesta lopputuloksesta. Näin ilmenevä maanpuolustustahto on varmuudella ainakin Euroopan korkeimpia, ehkä maailmankin. On aihetta kysyä, mistä tässä pohjimmiltaan on kysymys.

On ilmeistä, että suomalaisille isänmaan itsenäisyys ja vapaus on äärimmäisen korkea arvo. Kotimaa, isänmaa, synnyinmaa - muodostavat suomalaisten sisimmässä sellaisen arvoperustan, joka menee sittenkin monien muiden sinänsä tärkeiden arvojen ja tavoitteiden ohi. Suomalaisen upseerikoulutuksen "kantaisä" Samuel Möller sanoo: "Arvo on vaikutin, joka rangaistuksesta tai palkkioista, kunniasta tai kiitoksesta välittämättä johtaa ihmisen omasta tahdostaan tekemään sellaista, mihin ei mikään ulkopuolinen laki voi häntä pakottaa." Oman isänmaan vapaus on juuri sellainen ihmisten omaan tahtoon perustuva vakaumus ja tunne, jota mikään ulkopuolinen taho ei voi määrätä - ei horjuttaa eikä hävittää. Maanpuolustustahto on isänmaallisuuden käytännön ilmentymä.

Isänmaan itsenäisyyteen ja maanpuolustustahtoon kytkeytyy myös käsityksemme "suomalaisesta elämänmuodosta". Se on isänmaan itsenäisyyteen ankkuroituva yhteiskuntajärjestys, jonka suomalaiset itse määrittelevät nimenomaan vaaleissa tahtomallaan tavalla. Sitäkään ei ulkopuolinen määrää.

Jos ja kun suomalaiset antavat päätösvaltaa Suomea koskevissa asioissa Suomen ulkopuolelle, sekin on suomalaisten itsensä tekemä päätös, niin kuin on tapahtunutkin esimerkiksi EU-ratkaisussa.

Olen varma, että sodat ovat vaikuttaneet olennaisesti nykysuomalaisten isänmaallisuuteen ja maanpuolustustahtoon. Historian tutkimukset ja tulkinnat osoittavat kiistatta, että Suomi voitti itsenäisyytensä toisen kerran Talvi - ja Jatkosodassa. Jos Jatkosodan taisteluissa 60 vuotta sitten olisi käynyt toisella tavalla kuin kävi, kansallinen olemassaolomme olisi tullut kertaiskulla kyseenalaiseksi. Tämä käsitys on laaja - ja sen suomalaiset tajuavat. Sotiemme veteraanien arvostus kertoo tästä vastaansanomattomasti. Niin pitkään kuin veteraanit -naiset ja miehet - ovat keskuudessamme, niin pitkään myös voi uskoa maanpuolustustahdon ja siihen liittyvien arvojen olevan korkeassa kurssissa. Sotiemme veteraanien perintö kantaa vielä pitkään, olletikin, kun koulujemme historian opetus ja tulkinnat vahvistavat tätä pohjaa. Kysymys on suomalaisten syväidentiteetistä, jota täytyy huoltaa ja hoitaa.

Jatkossa maanpuolustustahto kytkeytyy enenevästi siihen, kokevatko nykysuomalaiset ja tulevat polvet Suomen aidosti rakentamisen ja jopa puolustamisen arvoiseksi maaksi. On ilmeistä, että nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on sellainen rakennelma, jota kaikki ovat valmiit periaatteessa puolustamaan. Olennaista siinä on mahdollisuuksien tasa-arvo, se on todellista oikeudenmukaisuutta. Suomi on puolustamisen arvoinen yhteiskunta, jos tai kun se antaa kaikille jäsenilleen mahdollisuuden vähintään kohtuulliseen menestymiseen kuitenkin niin, että se ei tapahdu sisarien ja veljien kustannuksella. Jokaisen suomalaisen on voitava kokea Suomi omaksi isänmaakseen sekä asia - että tunnesyillä. Suomalainen demokratia ja yhteiskuntajärjestys tulee kokea puolustuksen arvoiseksi. Eheys ei ole menettänyt merkitystään yhteiskunnallisena tavoitteena.

Perusteita puolustaa Suomea lisää varmuudella se, mikäli suomalainen omassa henkilökohtaisessa elämässään kokee, että työn tekeminen, vastuuntuntoinen elämä, velvollisuuksien täyttäminen ja yrittäminen tuovat mukanaan henkilökohtaista menestymistä aineellisessakin mielessä.

* * *

Suomalaisten elämänmuotoa leimaa nykypäivänä voimakkaalla tavalla monikulttuurisuus. Enää ei välttämättä tahdota perustaa kannanottoja kovinkaan mittavassa määrässä entisiin käytäntöihin, esimerkiksi siihen, miten vanhempamme ja isovanhempamme ovat asennoituneet elämään ja yleensä elämässä eteen tulleisiin kysymyksiin. Varsin usein saa kuulla entisyyteen nähden kriittisiä kannanottoja. Entinen ei välttämättä toimi tässä ajassa, koska kansainvälistymisen myötä ns. monikulttuurisuus ja -arvoisuus on niin läpitukevaa, että pysyäksemme nykypäivän elämän juoksussa mukana meidän on soudettava tässä monimuotoisuudessa ja löydettävä siinä oma kestävä paikkamme ja mielekäs roolimme.

Emme ole nykypäivän elämänvirrassa kadottaneet kaikkea sitä, mikä on ollut perinteisesti suomalaisuudelle ominaista. On asioita, jotka ovat pysyneet muuttumattomina. Eräs tällaisista on turvallisuushakuisuus. Arvotutkimukset osoittavat suomalaisten olevan Euroopan turvallisuushakuisinta kansaa.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat myös terveyttä ja läheisiä ihmissuhteita sekä kohtuullista toimeentuloa. Suomalaisuuteen kuuluva piirre on myös rehellisyys. Tätä halutaan vaalia niin yksilöllisesti kuin myös kollektiivisesti. Suomi on maailmassa vähiten korruptoituneita maita. Kansakuntana haluamme noudattaa rehellisyyttä toimiessamme Euroopan Unionin jäsenvaltiona.

Myös vastuu lähimmäisestä on ominaista suomalaisessa elämänmuodossa. Tämä näkyy meidän maanpuolustusasenteissamme.

Kaikkea entistä on myös hyvä arvioida. Tässä suhteessa pidän kuitenkin tärkeänä sitä, mihin perustamme arviointimme. Elämässä tapahtuvilla valinnoilla täytyy olla arvoperustansa. Ja tämän perustan täytyisi olla sellainen, että sen varaan on mahdollista rakentaa itselleen ja toiselle turvallinen ja hyvä elämä.

Tässä yhteydessä täytyy esittää kysymys: mitä kaikkea hyvää tälle arvoperustalle rakentunut elämänasenne on tuonut meille suomalaisille, ja ei ainoastaan meille, vaan myös muille? Olisivatko asiamme tällä hetkellä kansallisella ja myös kansainvälisellä tasolla näin hyvin ilman omaksumaansa arvopohjaa.

Tähän arvoperustaan on kuulunut voimakkaana yhteisöllisyyden ja yhteisvastuu näkökulma. Suomalaiset ovat yhdessä vaalineet oman maan parasta kuitenkaan ilman, että siihen olisi liittynyt toisen maan tai kansakunnan polkeminen. Periaate on: "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin".

Miten kirkko ja kirkollinen työ voi vaikuttaa suotuisaan suuntaan tässä asiassa?

Kirkolla on ollut historiassa vahva asema kansamme kasvattajana. Tämän te papit tiedätte varsin hyvin. Kirkko on ollut kiinteä osa yhteiskuntaamme. Sen vaikutusmahdollisuus kansalaistemme keskuudessa on ollut yleensä erittäin suuri. Se on ollut kansallemme moraalinen tuki. Papit ovat perinteisesti toimineet eettisinä kasvattajina. Kirkko on myös aina tukenut sotaväkeä. Instituutioina nämä molemmat ovat olleet kansallisen yhtenäisyyden rakentajia.

Tapanamme on kuitenkin puhua ensisijaisesti itsenäisen Suomen puolustusvoimien kirkollisesta työstä ja etenkin viime sotien, talvi- ja jatkosodan aikana palveluksessa olleiden pappien työstä sotaväen keskuudessa.

Tiedämme sen, mikä merkitys on ollut kaikella sillä, että papit ovat olleet mukana sotilaiden elämässä noina kovina aikoina.

Tämän johdosta täytyy kysyä, mikä on tässä ajassa kirkon "kilpailustrategia".

Puolustusvoimissa pyritään myös vastaamaan ajan haasteisiin. Tehtävän kannalta on tärkeää, että puolustusvoimissa on osaava, motivoitunut ja työssään hyvin jaksava henkilökunta. Haluamme myös rakentaa sellaista työnantajaimagoa, jonka mukaan työntekijästä huolehditaan ja häntä tuetaan mahdollisimman hyvin.

Puolustusvoimien tehtävänä ja tarkoituksena on tuottaa hyvin koulutettu ja maanpuolustustahtoinen reservi sodan ajan varalle. Linjaratkaisumme on, että maanpuolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Tavoitteenamme on kouluttaa kaikki palvelukseen kykenevät suomalaiset nuoret miehet ja myös vapaaehtoiset naiset aseelliseen maanpuolustustehtävään. Tilanteemme on hyvin poikkeuksellinen kansainvälisesti vertailtuna. Tänä päivänä koulutamme noin 80% ikäluokasta. Olemme maailman kärkeä.

Mitä me odotamme tässä suhteessa nykypäivän sotilaspapistoltamme?

Ensinnäkin kirkolla on merkittävä rooli henkisen ja eettisen elämän kannalta kansamme keskuudessa. Tätä kautta myös puolustusvoimissa tehtävällä kirkollisella työllä on tärkeä roolinsa Suomen maanpuolustuksen hyväksi. Toivon, että myös sotilaspapit itse kokevat työnsä tärkeäksi ja arvostetuksi.

Näen sotilaspappien roolin erittäin merkittävänä eettisinä kasvattajina. Maanpuolustuksen eettiset kysymykset ovat sellaisia, joita jokaisen sukupolven on aina syytä pohtia omana aikanaan. Eettiset arvot pelkästään annettuina eivät johda tehtävämme kannalta toivottuun lopputulokseen. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Sitä vastoin on tarpeen, että jokainen puolustusvoimissa palveleva sisäistää maanpuolustuksen eettiset arvot kansalaisten turvallisuutta ja hyvää elämää suojelevina arvoina. Mielestäni tämä on maanpuolustuskasvatuksen ydintehtävä.

Sotilaspappien perustehtävänä on toteuttaa julistuksen, opetuksen ja sielunhoidon järjestelyt puolustusvoimissa palvelevien varusmiesten ja henkilökunnan parissa. Tämän ohessa pidän tärkeänä myös reserviläisten ja kansainvälisissä tehtävissä palvelevien keskuudessa tapahtuvaa sotilaspappien toimintaa. Kansainvälinen toiminta on enenevässä määrässä nykypäivän haasteitamme. Kriisihallintaoperaatioissa sotilaan ollessa pitkiä aikoja kaukana kotoa, henkisen tuen merkitys korostuu. Pappi on Pataljoonan henkinen isä. Tämä edellyttää myös sotilaspappiemme orientoitumista tähän suuntaan. Tiedän, että näin on myös tapahtunutkin.

Sotilaspappi elää ja toimii sotilasyhteisössä käytännönläheisesti, kokee joukon ilot ja surut. Hän on käytettävissä tarvittaessa henkilökohtaisia ja sielunhoidollisia keskusteluja varten sekä pitää koulutusohjelmien mukaiset oppitunnit. Ei ole suinkaan yhdentekevää, millaista eettistä arvopohjaa varusmiespalvelus sisältää ja antaa. Tässä on haastetta meille kaikille, myös sotilaspapeille. Jatkuvien, isojen myös puolustusvoimien sisäisten muutosten keskellä sotilaspapit voivat työllään rakentaa vakautta ja turvallisuutta, hälventää muutoksista johtuvia pelkoja ja osoittaa kestäviä arvoja muutosten ja epävarmuuden ristiaallokossa. Myös varusmiehet ovat kansalaisia asepuvussa ja he viestittävät kotiutumisen jälkeen kokemuksiaan puolustusvoimien toiminnasta.

Toivotan teille menestystä vahvassa tehtävässänne suomalaisen miehen ja naisen kasvattajana ja henkisenä tukena.

Palaa otsikoihin