Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Paasikivi-seuran tilaisuudessa Turussa

Suomen turvallisuuspoliittinen asemointi Valtioneuvoston uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelujen ollessa hyvässä vauhdissa on otollinen hetki silmäillä Suomen turvallispoliittista asemaa nyt ja lähitulevaisuudessa.

Vaikka selonteon sisältöön liittyviä poliittisia linjauksia ei vielä ole tehty, voidaan jo tässä vaiheessa, selonteon valmisteluprosessia loukkaamatta, arvioida Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan vaikuttavia seikkoja, jotka taatusti otetaan huomioon selontekotyötä tekevillä foorumeilla.

Hyvät kuulijat,

Totesin kaksi viikkoa sitten Helsingissä Paasikivi-seuran tilaisuudessa, että Suomen turvallisuuspoliittinen asema on laajenevan ja syventyvän EU:n jäsenenä vakaampi ja vahvempi kuin ehkä koskaan itsenäisyytemme aikana. Jäsenyys unionissa on selkeyttänyt Suomen asemaa varsinkin ulkopuolisten tarkkailijoiden silmissä, jotka asemoivat maamme automaattisesti osaksi laajempaa eurooppalaista yhteistyötä myös turvallisuuspoliittisesti. Olemme tässä suhteessa sulkeneet itsemme spekulaatioiden ulkopuolelle.

Suomella on vapaat kädet tehdä omat turvallisuuspoliittiset linjauksensa kansallisten etujen kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla - tietysti unionin yhtenäisyyttä vaarantamatta. Meitä ei ulkoapäin pakoteta mihinkään ratkaisuihin tai estetä tekemästä omia valintojamme. Meillä on mahdollisuus seurata aikaamme myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassamme.

Maamme nykyisen turvallisuuspoliittisen aseman kannalta olennaisinta on huomata, että elämme lisääntyvän valtioiden välisen keskinäisriippuvuuden maailmassa. Yhteiskuntamme turvallisuus ja hyvinvointi on kiistämättömässä riippuvuussuhteessa toimintaympäristömme vakauteen ja hyvinvointiin. Eräissä tapauksissa toimintaympäristömme on nähtävä maailmanlaajuisena. Suomi ei niin sanottujen uusien turvallisuusuhkienkaan suhteen ole irrallaan muusta maailmasta.

Samalla, kun turvallisuusympäristömme on muuttunut moniulotteisemmaksi niin turvallisuuden käsitteen, turvallisuusuhkien kuin turvallisuuden kentällä operoivien toimijoidenkin osalta, ovat sotilaalliset epävarmuustekijät edelleen kiistatta huomioon otettavia. Mikään maa ei ole unohtanut kansallista turvallisuuttaan ja varautumassa yksinomaan globaaleihin, uusiin uhkiin. Näin ei voi tehdä myöskään Suomi. Oman sotilaallisen maanpuolustuksemme kehittäminen ei saa riippua kansainvälisistä esimerkeistä tai vaihtuvista trendeistä.

Uskottavaa suomalaista turvallisuuspolitiikkaa ei jatkossakaan ole ilman uskottavaa, riittävään sotilaalliseen suorituskykyyn nojaavaa puolustuspolitiikkaa.

Suomen turvallisuuspolitiikan nykylinja on pragmaattinen ja koostuu tietyistä samansuuntaisista toiminta-ajatuksista. Aktiivinen osallistuminen EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, sotilaallinen liittoutumattomuus yhdistettynä yleiseen asevelvollisuuteen ja modernisoituun alueelliseen puolustukseen, siviilikriisinhallintaa painottava rauhanturvatoiminta ja omaehtoinen kahdenvälinen yhteistyö naapurimaiden sekä Yhdysvaltojen kanssa ovat muodostaneet hyvin toimivan ja eteenpäin katsovan linjan. Tämä linja on hieman toisin sanakääntein kirjattu Matti Vanhasen hallitusohjelmaan.

Hallitusohjelman selkeä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen muotoilu ei merkitse vajoamista muuttumattomuuden tilaan. Hallitusohjelmassa todetaan, että "hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin vuonna 2004 valmistuvassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa". Kyse on yksinkertaisesti siitä, onko turvallisuusympäristömme tulevaisuus sellainen, että Suomi selviytyy turvallisuuspoliittisella nykylinjalla tulevaisuuden haasteista. Selontekotyössä hallitus arvioi aidosti turvallisuusympäristömme kehitystä ja sen seurannaisvaikutuksia.



Mielestäni ei ole perusteltua väittää, että Vanhasen hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa leimaisi yks- ja vanhakantainen muutosvastarinta.

Tavoitteena on pikemminkin löytää Suomelle sopivia ratkaisuja muutosten järkevään hallintaan. Maamme reagoi muutospaineisiin omalla tavallaan kansalliset erikoispiirteensä ja geostrategisen asemansa huomioon ottaen.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ei voida ohjailla ottamatta huomioon muuta turvallisuuspoliittista liikennettä. Monessa suhteessa toimintaympäristömme muutokset tapahtuvat nopeammin kuin mitä Suomi-alusta on mahdollista kuljettaa. Äkkinäiset käännökset eivät ole ratkaisu, vaan turvallisuuspoliittisen navigoinnin tulee perustua vakaasti noudatettavaan, ennakoivaan reittisuunnitelmaan, luotettavaan paikanmääritykseen ja käännöspisteiden tarpeellisuuden harkintaan. Samalla on muistettava, että virta myös vie, jos välttämättömät ratkaisut viivästyvät. Muutosten hallinta on tärkeämpää kuin muuttumattomuus.

Tämän vuoksi Suomi on EU:n uutta perustuslaillista sopimusta käsittelevissä neuvotteluissa ollut sellaisella kannalla, joka sekä vahvistaa unionia turvallisuusyhteisönä että turvaa Suomen intressit. Suomi on koko jäsenyyshistoriansa ajan johdonmukaisesti edistänyt Euroopan unionin toimintakyvyn ja jäsenmaiden yhteisvastuun vahvistamista turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Olemme esittäneet muutoksia perustuslailliseen sopimukseen ja olleet rakentamassa kompromisseja, jotka vahvistavat unionin puolustuspoliittista yhteistyötä.

Olemme korostaneet unionin yhtenäisyyttä ja varoitelleet uusista jakolinjoista. Olemme pyrkineet pitämään huolta myös siitä, ettei unionin kehitys heikennä transatlanttista yhteyttä. Niinikään olemme hakeneet tukea omille kansallisille tavoitteillemme siinä kohtuullisesti onnistuen.

Hyvät naiset ja herrat,

Tämän päivän turvallisuuspoliittista keskusteluamme hallitsee kysymys liittoutumattomuudesta ja liittoutumisesta. Koska EU ei ole muuttumassa Naton kaltaiseksi sotilasliitoksi, tarkoittaisi liittoutumisvaihtoehto käytännössä Nato-jäsenyyttä. Suomen luonnollisiksi päävaihtoehdoiksi ovatkin muodostuneet joko sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja EU-jäsenyyteen nojaavan linjan jatkuminen tai Nato-jäsenyys.

Liittoutumattomuuspolitiikankin on seurattava aikaansa, sopeuduttava. Aikansa seuraaminen tarkoittaa tässä esimerkiksi EU:n ja Naton sisäisen kehityksen, EU:n ja Naton sekä Venäjän ja Naton suhteiden sekä NATO:n laajentumisvaikutusten silmälläpitoa. Kyse ei ole sen kummemmasta. Erityisesti Euroopan unionin laajentuminen ja yhteistyön syveneminen sekä turvallisuusrakenteiden nopea kehittyminen luovat jatkuvan tarpeen arvioida Suomen asemaa, vaikutusmahdollisuuksia ja toimintavaihtoehtoja.



Olipa turvallisuus- ja puolustuspoliittinen perusvalintamme tulevaisuudessa mikä tahansa, ei kansallisen puolustuksemme uskottavuudesta pidä tinkiä. Kerran menetetyn kyvyn palauttaminen on harvoin mahdollista ainakaan edullisesti ja lyhyessä ajassa. Presidentti Halosen sanoin: Suomen puolustus on aina ensi sijassa omalla vastuullamme riippumatta siitä, olemmeko liittokunnan jäseniä tai emme.

Kansallisen puolustuksen kehittämisen tulee tarvittaessa mahdollistaa myös liittoutumisratkaisu. Näin turvataan valtiojohdollemme mahdollisimman laaja turvallisuuspoliittinen toimintavapaus. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ei olekaan järin viisasta lyödä kiveen hakattuja kannanottoja pöytään ainakaan vaiheessa, jossa toimintaympäristön loppuasema ei ole selvillä. Siksi meidänkin kannattaa käyttää hyväksemme EU:n hallitusten välisessä konferenssissa otettu aikalisä. Selonteon valmistelussa tarvittavat päätökset ehditään tehdä tulevina kuukausina.

Hyvät kuulijat,

Naton laajentuessa maamme eteläisille lähialueille tämän kevään aikana on paikallaan tarkastella lyhyesti tämän kehityksen vaikutuksia koko Itämeren alueen ja omaan turvallisuuspoliittiseen asemaamme. Mitä meille merkitsee se, että Viro, Latvia ja Liettua ovat muutaman kuukauden kuluttua paitsi EU-kumppaneitamme myös Naton jäsenmaita?

Useassa eri yhteydessä on arvioitu Baltian maiden Nato-jäsenyyden lisäävän lähialueemme vakautta. Millä tätä arviota perustellaan? Asiaa voi tarkastella käänteisesti: Millaiseksi alueen turvallisuuspoliittinen tilanne olisi muodostunut, mikäli liittokunta ei olisi hyväksynyt baltteja jäsenikseen? Tällaisessa tilanteessahan laajahko alue Itämeren itärantaa olisi jäänyt geostrategisesti "harmaaksi vyöhykkeeksi", jonka oma, puutteellinen puolustuskyky tuskin olisi pystynyt takaamaan alueen pysyttäytymistä mahdollisten ristiriitatilanteiden ulkopuolella.

Aiempien liittoutumisratkaisujen ohella Baltian maiden Nato-jäsenyys poistaa mainitsemani epävarmuustilanteen ja päättää yhden, yli vuosikymmenen kestäneen turvallisuuspoliittisen siirtymävaiheen koko Itämeren alueella. Tämän jälkeen ei ole tarpeellista spekuloida sillä, millaisiin pysyvämpiin puolustusratkaisuihin alueen valtiot lopulta päätyvät. Ratkaisulla on vakauttava vaikutus. Samalla Naton ja Venäjän konkreettisen yhteistyön syventämiselle Itämeren alueella muodostuu viimein paitsi uusia yllykkeitä myös uusia edellytyksiä.

Suomen kannalta erityisesti Viron Nato-jäsenyys merkitsee ensimmäisen kerran todellista naapuruussuhdetta sotilasliittoon, kun muistetaan Naton läsnäoloon ja käytännön toimintaan Pohjois-Norjassa vuosikymmenien ajan vaikuttaneet rajoitteet. Vaikka liittokunta ei sijoittanekaan pysyviä joukkoja Baltiaan, on ilmeistä, että Naton merellinen ja ilmatoiminta Itämerellä ja lähialueillamme esimerkiksi monikansallisten kriisinhallintaharjoitusten merkeissä lisääntyy.

Tämä lisännee ainakin epäsuorasti mielenkiintoa paitsi lähialueitamme myös oman maamme sotilaallista suorituskykyä kohtaan niin lännessä kuin idässäkin.

Hyvien Baltia-suhteidemme ansiosta meillekin avautunee lisäväylä päästä seuraamaan Naton sisäistä kehitystä. Tämä on meille ainoastaan etu. Samoin on Suomen intresseissä toimia niin, että sellainen liittokunnan rajat ylittävä yhteistyö, johon myös Venäjä osallistuu, lisääntyy Itämeren alueella. Tämähän on ollut pyrkimyksemme jo jonkin aikaa, siis jo ennen Baltian maiden Nato-jäsenyyttä. Lähivuoden tulevat näyttämään, miten liittokunnan tulo etelärajamme tuntumaan vaikuttaa meihin käytännön tasolla.

Hyvät kuulijat,

Vuoden 2004 selontekoon kohdistuu kovia odotuksia. Jossain määrin odotukset voivat olla jopa liian suuria. Selonteon päätelmien taustalla vaikuttavat perusteelliset toimintaympäristön ja -mahdollisuuksien analyysit. Monet selonteon perustavanlaatuisiin linjauksiin liittyvät ratkaisut ovat silti sidoksissa meistä riippumattomiin tekijöihin, kuten esimerkiksi EU:n hallitusten välisen konferenssin lopullisiin tuloksiin. Näillä näkymin tämä ei kuitenkaan estä meitä pitämästä kiinni toimivaksi osoittautuneesta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta perusratkaisustamme tarvittavin osin sopeutetussa muodossaan.

Palaa otsikoihin