Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe MPK 145 ja 146:n vierailulla Pohjois-Savoon

Presidentti Paasikiven kuolemattoman toteamuksen mukaan ”maantieteelle emme voi mitään”.

Sama mies korosti ”tosiasiain tunnustamista viisauden aikana”. Suomi on maantieteellisessä katsannossa Euroopan reuna-alueella sijaitseva suhteellisen harvaan asuttu maa, joka on vuosisatojen saatossa joutunut useita kertoja voimakkaampien valtojen välisten taistelujen tantereeksi. Geopolitiikka on ja pysyy. Politiikan taidolla on turvallisuutemme takaamisessa ratkaiseva merkitys, mutta samanaikaisesti Suomella tulee olla uskottava kansallinen puolustus.

Geopolitiikan lainalaisuudet koskettavat erityisesti lähialueitamme. Suomen politiikan lähipuitteet ovat muuttuneet olennaisesti viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana. Tilanne lähiympäristössä on tällä hetkellä vakaa, ja sen säilyttäminen sellaisena on keskeinen kansallinen etumme ja tavoitteemme. Niin se on toisenkin liittoutumattoman maan, Ruotsin osalta. Baltian maiden integroitumisratkaisut ovat osaltaan vahvistaneet Itämeren alueen vakautta.

Itämeren alueelliselle yhteistyölle ja pohjoismaiselle yhteistyölle on näissä oloissa laajeneva tilaus tarjoten entistä suurempia mahdollisuuksia myös Suomelle. Vakaus luo pohjaa tihentyvälle yhteistyölle – ja myös toisinpäin.

Keskeisen tekijän omalta kannaltamme muodostaa Venäjän vakaa yhteiskunnallinen, taloudellinen ja sosiaalinen kehitys. Venäjän kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on vähentää turvallisuuteemme mahdollisesti kohdistuvia uhkia. Näitä ovat järjestäytynyt rikollisuus, rajat ylittävät ympäristö- ja terveysuhat sekä suuronnettomuuksiin ja ydinturvallisuuteen liittyvät riskit. Haluamme vaikuttaa aktiivisesti EU:n yhteisen Venäjä-politiikan toteuttamiseen maan uudistusten tukemiseksi ja toimivan kumppanuuden kehittämiseksi. Samalla kehitämme pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa osana valmisteilla olevaa unionin naapuruuspolitiikkaa. Tämä tulee olemaan syksyllä 2006 EU-puheenjohtajuuskautemme keskeisiä haasteita. Sillanrakentajaa tarvitaan.

Kahdenvälinen yhteistyömme Venäjän kanssa valtiollisella, alueellisella ja paikallisella tasolla ei saa jäädä lapsipuolen asemaan Itämeren piirissä tapahtuvan monenkeskisen toiminnan rinnalla. Esimerkkinä mainittakoon, että keskustellessani Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanovin kanssa 25.5.2004 Pietarissa maittemme puolustushallintojen välisessä tapaamisessa, nousi perinteisen vierailuvaihdon ja materiaaliyhteistyön rinnalle myös sotilaalliseen toimintaan liittyvä ympäristöyhteistyö, joka on Suomen vahvuuksia.

Suomen turvallisuus on nykypäivänä kiinteä osa Euroopan turvallisuutta ja päinvastoin. Elämme Euroopassa, jossa keskinäinen riippuvuus lisääntyy koko ajan ja jossa jokaisen maan turvallisuus on kiistatta riippuvainen toimintaympäristömme vakaudesta ja hyvinvoinnista. Euroopan unionin yhtenäisyys, yhteisvastuu ja yhteiset sitoumukset lisäävät omaa turvallisuuttamme. Suomen on omia etuja ajaessaan viisasta olla joustavasti ja asiakohtaisessa yhteistyössä muiden jäsenmaiden kanssa.

Eurooppalaisesta turvallisuuskytköksestä huolimatta tai siitä johtuen Suomella on aikaisempaa vapaammat kädet tehdä turvallisuuspoliittiset linjauksensa kansallisten etujemme kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Meillä on käytettävissämme erilaisia mahdollisuuksia, joista voimme kenenkään painostamatta valita itsemme ja toimintaympäristömme vakauden kannalta parhaimmat.

Kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö on oleellinen osa liittoutumattoman Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se tukee myös Suomen oman puolustuksen kehittämistä. Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on edennyt pitkin harppauksin. EU on jäsenilleen myös turvallisuusyhteisö. Sen piirissä on saavutettu yhteisymmärrys rakenteellisesta yhteistyöstä ja Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen perustamisesta.

YK on toivonut unionilta kykyä muodostaa monikansallisia nopean toiminnan joukkoja, koska kriiseihin pitää pystyä puuttumaan entistä nopeammin. Suomi on perinteisesti tukenut YK:n asemaa ja mahdollisuuksia konfliktien estämisessä ja hallinnassa. Kyse on kohta puolivuosisataisen rauhanturvaamisperinteen jatkamisesta tässä ajassa - ja Petersbergin tehtävien toteuttamisesta. Osallistumispäätös nopean toiminnan joukkojen operaatioihin tulee säilyttää aina kansallisena. Eduskunta jatkossakin antaa valtakirjan rauhanturvatoimintaan osallistumiselle. Presidenttihän siitä viime kädessä päättää. Korostan sitä, että Suomessa – niin päättäjien piirissä kuin kansan keskuudessa – on aika käydä perinpohjainen keskustelu voimankäytön sisällöstä ja rajoista nykymaailman vaativissa kriisinhallintatehtävissä. Kutakuinkin käytäntö vaikuttaa sopivalta ja perustellulta. Nojatkoon voimankäyttö myös jatkossa YK:n periaatteisiin. Voimme osallistua mahdollisiin nopean toiminnan joukkoihin omalla profiililla, esimerkiksi niche-taitoja (kuten viestialan korkean teknologian erikoisosaamista) hyödyntäen.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lähtökohtana tulee entistä korostuneemmin olemaan laaja turvallisuuskäsitys. Suomi ei alueellisten konfliktien vaikutusten tai niin sanottujen uusien turvallisuusuhkienkaan suhteen ole irrallaan muusta maailmasta. Tulevaisuudessa monimuotoisiin, rajat ylittäviin ja globaaleihin turvallisuusuhkiin vastaaminen ja niiden ennaltaehkäiseminen edellyttävät Suomelta laaja-alaista keinovalikoimaa sekä lisääntyvää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Uuden turvallisuustilanteen asettamat vaatimukset on kirjattu selkeästi Valtioneuvoston marraskuussa 2003 hyväksymään Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiaan. Sen toteuttamisesta ja tarkastamisesta on tarkoitus tehdä selontekoprosessiin nivoutuva hallinnonalarajat ylittävä jatkuva prosessi, ajassa elävä suunnitelma.

Monenkeskisen yhteistyön rinnalla meidän tulee pienenä maana vaalia kahdenvälisiä suhteitamme erityisesti naapureihimme sekä Yhdysvaltoihin ja Venäjään. EU:n jäsenenä Suomi edistää myös transatlanttisten suhteiden lujittamista keskeisenä Euroopan turvallisuuteen vaikuttavana tekijänä. Eurooppa ja Yhdysvallat tarvitsevat toisiaan.

Palaan vielä turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelun nykyvaiheeseen. Työ on edennyt ainakin toistaiseksi lupaavasti juuri siksi, että suurimmat eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä poliittisesta ”keskusratkaisusta”. Sen mukaan Suomen puolustusratkaisu nojaa koko maan puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja alueellisen puolustuksen kehittämiseen. Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustusratkaisussa fundamenttien fundamentti. Korostettakoon sitä, että Suomen puolustamisesta vastaavat kaikissa tilanteissa ensisijassa suomalaiset itse ja että maan itsenäisyyden ja vapauden puolustaminen pysyy puolustusvoimien päätehtävänä.

On tärkeää, että tämä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen peruslinja nojautuu kansan laajaan hyväksyntään, joka ilmenee tavanomaisen puoluepoliittisen kiistelyn yläpuolella olevana poliittisena konsensuksena. Toivottavasti tämä konsensus pitää.

Selonteossa käsitellään myös puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmää ja alueorganisaation uudistamista vuoden 2008 alusta lukien. Johtamisjärjestelmän uudistamisen perusteet tulevat lähinnä sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeista. Kun ns. kenttäarmeijaa eli sodan ajan joukkojen määrää supistetaan noin kymmenen vuoden ajanjaksolla 540 000 miehestä noin 350 000 mieheen, tulee johtamisjärjestelmää luonnollisesti vastaavasti tarkistaa.

Jatkossa ei enää riitä, että teemme paremmin asioita, vaan on tehtävä parempia asioita. Tässä muutosprosessissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksinkertaistettuna kysymys on kahden perusvaatimuksen yhteensovittamisesta: yhtäältä operatiivisten ja sotilaallisten kykyjen kehittämisestä ja toisaalta kansan ja puolustusvoimien läheisen yhteyden ja korkean maanpuolustustahdon vaalimisesta. Uudistuksen on siis oltava myös yhteiskunnallisesti ja poliittisesti hyväksyttävä. Minun lähtökohtani on, että sotaväen on oltava läsnä jokaisessa maakunnassa. Samalla on huolehdittava siitä, että vapaaehtoisen maanpuolustustyön edellytykset turvataan sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.

Tähän liittyy niin sanottujen maakuntajoukkojen perustaminen vuoteen 2008 mennessä. Suunnitelmien mukaan osa puolustusvoimien alueellisista joukoista koostuisi maakuntajoukoista, joissa reserviläisten vapaaehtoista sitoutumishalukkuutta hyödynnettäisiin rekrytoinnissa, koulutuksessa ja toiminnassa. Maakuntajoukot olisivat puhtaasti puolustusvoimien kokoonpanoon kuuluvia joukkoja. Maakuntajoukkojen tavoitteena olisi lisätä puolustuksen suorituskykyä ja reserviläisten sotilaallisia taitoja sekä parantaa puolustusvoimien valmiutta muiden kuin sotilaallisten uhkien torjuntaan ja vaativiinkin virka-aputehtäviin. Maanpuolustusjärjestöjen osuudesta todettakoon, että mikään järjestö ei siis perustaisi tai johtaisi maakuntajoukkoja. Niillä olisi sen sijaan merkittävä osuus haettaessa ja koulutettaessa vapaaehtoista henkilöstöä kyseisiin joukkoihin.

Tätä koskeva selvitys valmistui vast’ikään ja voidaan sisällyttää osaksi selontekoa, jos poliittista tahtoa riittää. Samoin pohditaan laajalla pohjalla asevelvollisten sosiaalisen ja taloudellisen aseman parantamista.

Suomen puolustusmenot ovat tällä hetkellä Euroopan alhaisimpien joukossa. Sotilaalliseen puolustukseen varattujen määrärahojen osuus onkin vain noin 1,4 % bruttokansantuotteesta. Suomi häviää puolustusmenovertailussa mm. kaikille naapureilleen, myös Baltian maille.

Silti on realistista odottaa, että puolustusmenoihin ei ole jatkossa odotettavissa ainakaan mitään merkittävää korotusta, vaikka paineita jonkinlaiseen korotukseen olisi. Vahvuutemme on yleinen asevelvollisuus, johon useissa muissa maissa suhtaudutaan tällä hetkellä epäillen. Meille se sopii, koska sen kautta saadaan puolustuskykyymme sellaista monipuolista ja korkeatasoista osaamista, jota millään palkka-armeijalla ei ole.

Suomessa yleinen asevelvollisuus toimii myös käytännössä, ei vain periaatteellisesti lainsäädännössä. Suomi on rakentanut vähällä rahalla ja kustannustehokkaasti koko maan kattavan alueellisen puolustusjärjestelmän. Se on uskottava, kansainvälisesti arvostettu ja kansalaistemme laajasti hyväksymä ja omakseen tuntema.

Palaan puheenvuoroni alkuun. Suomen – pienen liittoutumattoman maan tässä maailman kolkassa - täytyy toimia myös geopolitiikka huomioon ottaen erityisen realistisesti, aloitteellisesti ja yhteistyöhakuisesti, turvatakseen elintärkeät intressinsä. Se vaatii niin politiikan taitoja kuin uskottavaa kansallista puolustusta.

Palaa otsikoihin