Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Helsingin Kadettipiirin tapaamisessa

Arvoisat kadettipiirin jäsenet, kadettiupseerit, hyvät naiset ja miehet.

Suomalainen upseeristo juhlii upseerikoulutuksen 225-vuotisia perinteitä kuluvana vuonna. Perinteet ovat pitkät ja velvoittavat. Kadettikunnan työ henkisen maanpuolustuksen saralla on ensiarvoisen tärkeätä perinteiden vaalimisessa ja maanpuolustustahdon ylläpitämisessä. Edellä mainituista syistä tervehdin teitä sekä ilolla että kunnioituksella ja olen tyytyväinen mahdollisuudesta puhua teille ajankohtaisista maanpuolustusta ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskettelevista asioista.

Kuluneen 225 vuoden aikana maailma on muuttunut perusteellisesti. Näin on käynyt myös viimeisen 10 - 20 vuoden aikana. Muutoksen tahti näyttää kiihtyvän teknologian kehittyessä. Toisaalta; vaikka turvallisuuspoliittinen ympäristömme on voimakkaan muutoksen kourissa, eivät kaikki sotilaalliseen tarkasteluun kuuluvat tekijät, kuten esimerkiksi geostrateginen asemamme, ole juurikaan muuttuneet. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan muotoilussa onkin nähtävä asemaamme vaikuttavat tekijät sekä pitkällä että lyhyellä aikajänteellä. Suomalaiseen ajattelutapaan myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa kuuluu asioiden perusteellinen ja hätiköimätön harkinta ja punninta.

Tällä en tarkoita sitä, että muutoksia ei tulisi tehdä. Päinvastoin, terve kyseenalaistaminen on aina paikallaan. Kehittämisajattelun lähtökohtana tulisi olla; ”Ei riitä, että tehdään asioita paremmin – vaan että tehdään parempia asioita.”

Hyvät kuulijat,

Suomi toimii, hallituksen linjausten ja kansan antaman mandaatin mukaan, aktiivisesti Euroopan unionissa, ja myös sen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. Unionin laajennuttua viime viikonvaihteessa ja unionin väkiluvun noustessa 455 miljoonaan vahvistui EU:n asema yhä selkeämmin yhtenä maailman johtavana poliittisena toimijana. Kohta kymmenvuotisen jäsenyytemme aikana Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on edennyt jopa pitkin harppauksin. EU on jäsenilleen tänään myös turvallisuusyhteisö.

EU:n sotilaskomitean puheenjohtajan tehtävät menestyksellä hoitanut ja vastikään ne jättänyt kenraali Gustav Hägglund on puhunut toistuvasti eurooppalaisen puolustuksen luomisen puolesta. Poliittinen päätöksenteko on liikkeissään aavistuksen kenraalin näkemyksiä maltillisempi, mutta jo nyt on saavutettu yllättävän pitkälle menevä yhteisymmärrys rakenteellisesta yhteistyöstä ja siihen liittyen esimerkiksi Euroopan Unionin nopean toiminnan joukkojen perustamisesta. Vaikka edellä mainittu vaatii EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksymistä, ei jäsenmailla ole riitaa puolustusartiklojen sisällöstä.

Rakenneyhteistyön pöytäkirjaluonnoksessa yksi keskeinen osallistumiskriteeri on ollut monikansallisten nopean toiminnan joukkojen luominen. Näistä on käytetty nimeä Battle Groups, siis taistelu- tai valmiusosastot. Asian jatkokehittely on Irlannin puheenjohtajakaudella ”hypännyt ulos” HVK-raiteelta. Näiden EU:n joukkojen muodostamiseen Suomikin antaa oman, sille sopivan panoksensa. YK on toivonut tällaisen kyvyn luomista unionilta, koska kriiseihin pitää pystyä puuttumaan entistä nopeammin, jotta vältetään humanitaariset katastrofit. Joukkojen on tarkoitus tukea erityisesti YK:n toimintaa maailman eri kriisipesäkkeissä. Suomi on perinteisesti korostanut YK:n asemaa konfliktien estämisessä ja hallinnassa.

Etsimme Utvan päätöksen mukaisesti parasta aikaa kumppaneita ja toimintamuotoja nopean toiminnan joukkoihin. Haaste on kova, koska joukkojen tulisi olla toimintavalmiita jo vuonna 2007. Joukkojen laadun ja määrän osalta ollaan vasta hahmottamisvaiheessa, mutta valmiudessa olevien joukkojen määrän voitaneen ennakoida nousevan enimmillään muutamiin satoihin sotilaisiin.

Nyt muodostettavien joukkojen tulee periaatteessa kyetä käyttämään tehtävään kuin tehtävään koko EU:n sotilaallisten kriisinhallintatehtävien eli ns. Petersbergin tehtävien skaalalla. Maantieteellisesti joukkoja tulisi voida käyttää missä vain. Eräänä luontevana alueena on mainittu Afrikka. Suuret unionimaat muodostavat omia valmiusosastoja. Pienempien jäsenmaiden tie on monikansallinen yhteistyö – kuten monesti muutoinkin tämän päivän kriisinhallinnassa. Kumppanit löytynevät maantieteellisesti lähimmiltä alueilta.

Ensimmäisen aallon joukkojen valmiusvaatimukseksi on asetettu 15 vuorokautta. Joukkoja tulee kyetä ylläpitämään toimialueella neljä kuukautta. Sotilaina ymmärrätte, että tällaisen valmiuden ylläpito edellyttää konseptin luomisen jälkeen riittävästi materiaalia, rahaa ja henkilöstöresursseja sekä tehokasta koulutusta ja harjoittelua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Muutos on merkittävä. Voimme olla syystäkin ylpeitä siitä, mitä olemme kriisinhallinnan saralla saaneet vuosien varrella aikaan. Olemme olleet ensimmäisten joukossa muun muassa uusimmissa vaativissa operaatioissa niin Bosniassa, Kosovossa kuin Afganistanissakin. Edessämme on uusia haasteita, mutta pitkän kokemuksemme ja korkean ammattitaitomme perusteella meillä on hyvät mahdollisuudet niistä selviytyä.

Totean vielä, että maan hallitus tekee nopean toiminnan joukkoja koskevat päätökset sitten kun on konkreettista päätettävää.

Hyvät kuulijat,

Valtioneuvosto laatii parhaillaan syksyllä eduskunnalle annettavaa uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Selonteon perusaineosina ovat Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan jo päättämän ”keskusratkaisun" mukaisesti uskottava itsenäinen kansallinen puolustus, yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustusjärjestelmä, aktiivinen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan EU:n puitteissa ja NATO-kumppanuus.

Tämä linjaus on omaperäisten valintojen ja yhteistyökykyisyyden muodostama kombinaatio, se on myös jatkuvuuden ja uusien asioiden muodostama kokonaisuus. Selkeä lähtökohta on, että Suomen puolustusvoimat ovat ensisijaisesti Suomen puolustamista varten.

Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen määrää tarkistetaan 350 000 mieheen. Se on mittava määrä joukkoja ja vahva panostus turvallisuusympäristöömme nähden. Maantieteellistä kattavuutta vahvistaa se, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen sateenvarjon alla kehitetään alueellisia maakuntajoukkoja. Tällaisen kenttäarmeijan ylläpito on perusteltua maamme maantieteellinen koko huomioon ottaen, ja se on mahdollista yleisen asevelvollisuusjärjestelmän ja hyvin koulutetun reservin ja hajautetun liikekannallepanojärjestelmän kautta.

Asevelvollisuusarmeija toimii, jos maanpuolustustahto on kohdallaan. Korkea maanpuolustustahto ja kansan puolustusvoimille osoittama hyväksyntä onkin maanpuolustuksemme karkaistua terästäkin kovempi ydin. Toki emme saa tuudittautua olemassa olevaan, vaan myös teknologisessa kehityksessä on pysyttävä mukana. Asevelvollisuusarmeijankin kärjen tulee tässä mielessä olla terävä.

Maanpuolustukseen käytettävät resurssit ovat sidoksissa taloutemme vetoon. Määrärahakorotuksia ei ole näköpiirissä, joten resurssien jako on pitkälti nollasummapeliä. Jos jotain halutaan kehittää on jostain luovuttava. Selonteon keskeisimpiä elementtejä onkin Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmän uudistaminen vuoden 2008 alusta lukien.

Puolustusministeriö tekee yhdessä pääesikunnan kanssa par´aikaa valmistelutöitä kelvollisten vaihtoehtojen rakentamiseksi. Nyt on nähtävissä kolme mahdollista kehityssuuntaa. Ensimmäiseksi; poikkeuksellisen voimakkaat leikkaukset huomattavien resurssien vapauttamiseksi uudistuksiin ja ydintoimintaan. Toiseksi; voimakkaasti yhteiskunnallista näkökulmaa korottava ja haja-asutusalueiden työllisyyttä tukeva pienten muutosten uudistus.

Tai kolmanneksi keskitie äärivaihtoehtojen väliltä siten, että alueellisuusnäkökohdat ja ”yhteiskuntarauha” huomioon ottaen vapautetaan riittävästi voimavaroja kehittämistoimenpiteiden aloittamiseksi ja läpiviemiseen.

Uudistuksia voidaan jatkaa ajan kanssa hyödyntämällä vuosikymmenen lopun suurta eläköitymisaaltoa virkojen uudelleenkohdentamisessa ja resurssien vapauttamisessa. Uskon ns. JOHA-uudistuksen kompromissin niin, että se on myös operatiivisesti, ei vain yhteiskunnallisesti hyväksyttävä - löytyvän jostain keskimmäisen polun lähimaastosta.

Arvoisat kuulijat,

Turvallisuuskäsitteen laajentuminen on toinen selonteon keskeisistä haasteista. Puhutaan laajasta turvallisuudesta. Terrorismi, huumeet, kansainvälinen rikollisuus, informaatiosodankäynti, joukkotuhoaseiden leviäminen ja niiden terrorinomainen käyttö ovat ns. uusia uhkia, joiden vastaamiseen tulee valmistautua myös Suomessa laajalla rintamalla. Emme ole uusien uhkien ulkopuolella.

Hallituksen viime marraskuussa hyväksymä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategia on toimiva perusasiakirja näihin uusiin uhkiin vastaamiseen. Siinä on kaikille ministeriöille määritelty oma vastuualue, ja siinä on päästy yhteisymmärrykseen uusien uhkien edellyttämistä poikkihallinnollisista yhteistoimintaperiaatteista.

Uusiin uhkiin vastaamisen lääke ei löydy siitä, että puolustushallinnon määrärahoja siirretään muille hallinnonaloille ikään kuin ”kokonaisturvallisuusmäärärahoina”. Kaikilla hallinnonaloilla on oma vastuunsa yhteiskuntamme turvallisuudesta. Sotilaalliseen varautumiseen käytettävien määrärahojen nykytaso -1,4% bruttokansantuotteesta- on kansainvälisesti vertailtuna alhainen, mutta mielestäni riittävä taso, edellyttäen että käytämme varat tehokkaasti. Juuri tämän takia on tärkeätä, että puolustushallinnon organisaatiota ja muita rakenteita aika ajoin tarkistetaan, ja pyritään vastaamaan myös uusiin vaatimuksiin.

Vastaavaa uusiutumista tulisi toteuttaa myös muiden hallinnonalojen ja organisaatioiden sisällä, kun ne varautuvat hoitamaan oman osuutensa yhteiskunnan turvallisuudesta. Uskon eri ministeriöiden määrärahatasojen olevan kohtalaisessa tasapainossa. Muidenkin kuin puolustushallinnon tulisi keskittyä siihen, että asioiden paremmin tekemisen sijasta tehdään parempia asioita. Vanhasta täytyy olla valmiutta luopua muuallakin kuin puolustushallinnossa.

Hyvät kuulijat,

Suomalainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka perustuu kansan laajaan hyväksyntään, joka ilmenee poliittisena konsensuksena. Tätä tavanomaisen puoluepoliittisen kiistelyn yläpuolella olevaa konsensusta on vuosikymmenten mittaan tavoiteltu ja siinä on onnistuttu viimeisimmäksi HVK:n tavoitteiden asetannassa viime syksynä. Tämän sinivalkoisen konsensuksen löytyminen perustuu sotakokemuksiin ja osaltaan siihen, että parlamentaaristen voimien välillä on käyty avointa ja luottamuksellista keskustelua.

Osaltaan suomalaisen konsensuksen löytämistä helpottaa puolustusvoimien ja koko puolustushallinnon nauttima laaja luottamus. Tämä puolestaan johtuu pitkälti siitä, että puolustusvoimien henkilökunta ei osallistu julkiseen poliittiseen kannunvalantaan, ei esimerkiksi puoluepoliittiseen vaalitoimintaan. Näin on hyvä jatkossakin, sillä puolustusvoimien ja –hallinnon puoluepolitisoituminen romahduttaisi luottamuksen. Sen sijaan on paikallaan, että kadettikunnan jäsenet osallistuvat sotilaallisten asioiden ammattiosaajina yleiseen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen keskusteluun.

Arvoisat Helsingin kadettipiirin jäsenet. Kiitän huomiostanne ja toivotan teille kaikille menestystä arvokkaassa maanpuolustustyössänne sekä aurinkoista kevättä.

Palaa otsikoihin