Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, esitelmä Keski-Suomen Maanpuolustussäätiössä

Viimeksi kuluneet viikot ovat puolustuspolitiikan kannalta olleet harvinaisen kiireiset ja mielenkiintoiset.

Suomessa käydään laajaa ja myös korkeatasoista turvallisuus- ja puolustuspoliittista keskustelua, jonka tulokset määräävät pitkäksi aikaa ne perusperiaatteet, joiden mukaan kansallista puolustustamme kehitetään. Eikä tässä yhteydessä puhuta vain lähivuosista, vaan huomattavasti pidemmästä aikajänteestä. Nyt tehtävät päätökset linjaavat puolustustamme aina 2010-luvun loppuun saakka. Siksi on tärkeää, että ratkaisut tehdään punnittujen tosiasioiden ja viisaan harkinnan pohjalta.

Puolustushallinto on nähnyt velvollisuudekseen tuottaa keskustelun pohjaksi vankkaa asiatietoa ja pitäviä arvioita. Erityisen tärkeää on selontekoprosessin tukeminen. Käsitellessään vuoden 2001 selontekoa eduskunta antoi puolustusministeriölle suuren määrän erilaisia selvitystehtäviä, joista olemme parhaan kykymme mukaan yrittäneet suoriutua.

Selvitys jalkaväkimiinoja korvaavista järjestelmistä valmistui vajaa kuukausi sitten. Siinä arvioitiin erityisesti sitä, millaisia mahdollisuuksia Suomella olisi luopua vuoteen 2010 jalkaväkimiinoista, kuten Ottawan sopimus edellyttää.

Pari viikkoa sitten saatettiin julkisuuteen virkamiestyönä tehty selvitys sotilaallisen liittoutumisen mahdollisista vaikutuksista Suomen puolustusjärjestelmään. Muutama päivä sen jälkeen saatiin tutustua pääesikunnassa laadittuun iskukykyselvitykseen. Kovatahtinen selvitysten kuukausi huipentui viime viikolla kansanedustaja Ranta-Muotion johtaman turvallisuuspoliittisen selvityksen luovuttamiseen pääministeri Vanhaselle. Näiden selvitysten ansiosta kansalaisilla on aikaisempaa paremmat mahdollisuudet muodostaa oma kantansa ajankohtaisista turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä.

Näillä selvityksillä on yksi yhteinen piirre. Niissä haetaan erilaisia keinoja ylläpitää uskottavaa kansallista puolustusta. Jokainen itsenäinen valtio pyrkii löytämään itselleen sopivat keinot vahvistaa kansalaistensa turvallisuutta ja alueensa koskemattomuutta. Jotta valtio kuten Suomi olisi uskottava, sen puolustusjärjestelmä täytyy olla oikein suhteutettu ympäristöön, sieltä tuleviin haasteisiin ja uhkiin. Tähän seikkaan myös puolustusvoimain komentaja amiraali Kaskeala viittasi puhuessaan viikko sitten 171. valtakunnallisten maanpuolustuskurssien avajaisissa Helsingissä.

Hyvät kuulijat!

Uskottavan kansallisen puolustuksen keskeiset elementit nojaavat erilaisiin maantieteellisiin, historiallisiin ja taloudellisiin tekijöihin.

Suomen ratkaisuihin ovat vaikuttaneet maamme suhteellisen suuri pinta-ala ja pitkät maarajat, maantieteellinen sijaintimme ja suomalaisille ominainen usko kansalaisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasavertaisuuteen. Näistä lähtökohdista olemme lähes koko itsenäisyytemme ajan nojautuneet yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään. Niiden varaan rakentuu myös suomalaisten poikkeuksellisen korkea maanpuolustustahto.

Sotiemme kokemukset todistavat, että Suomen puolustuskyky perustuu hyvin koulutettuun laajaan reserviin, joka tuntee läpikotaisin maamme erityisolot. Tästä vahvuudesta on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa. Samalla meidän on seurattava valppaasti ympäristöämme havaitaksemme ajoissa meihin kohdistuvat uudet haasteet. Suomessakin on viime kuukausina keskusteltu runsaasti uusista eli ei-sotilaallisista uhkista, mitä ne meille merkitsevät ja millä tavoin niihin tulisi varautua.

Uusiin uhkiin varautuminen tulee synnyttämään kustannuksia, jotka on katettava tavalla tai toisella. Se ei kuitenkaan saa tapahtua sotilaallista maanpuolustusta rokottamalla. En voi ymmärtää niitä, jotka vaativat sisäisen turvallisuuden rahoittamista ottamalla siihen tarvittavat varat puolustusbudjettia leikkaamalla. Sen sijaan tarvitaan tiivistä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten välillä. Puolustusvoimat antavat poliisille pyydettäessä virka-apua.

Suomen puolustusmenot ovat eurooppalaisessa katsannossa poikkeuksellisen alhaiset. Meillä on viime viikkoina keskusteltu Ruotsin puolustuksen uusista kehittämissuunnitelmista. Ennen kuin arvostelemme Ruotsin ratkaisuja, meidän tulisi muistaa, että supistusten jälkeenkin puolustusmenot ovat Ruotsissa kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Suomi häviää tässä vertailussa kaikille naapureilleen, myös Baltian maille. Puolustusmenoissamme ei ole varaa minkäänlaisiin leikkauksiin ilman vakavia seurauksia.

Nato-jäsenyys keskusteluttaa. Meillä tämä keskustelu velloo vilkkaana, Ruotsissa sen sijaan vaietaan. Liittoutumiseen tulee suhtautua avoimesti, selvittäen sen hyvät ja huonot puolet. Puolustusministeriö on jo ryhtynyt toimiin valmistelemalla selvityksen sotilaallisen liittoutumisen vaikutuksista puolustusjärjestelmiimme. Nyt selvitykset tulisi laajentaa koskemaan myös muita liittoutumisen ulottuvuuksia.

Vaikka liittoutumisen sotilaalliset vaikutukset eivät näytäkään olevan kovinkaan mullistavia, on sillä erilaisia poliittisia seurauksia, jotka tulee arvioida huolellisesti. Liittoutuminen ei ole enää jyrkästi joko-tai-ratkaisu. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka pysyttäytyisimmekin liittoutumattomana, tulemme joka tapauksessa olemaan tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa ja osallistumme Euroopan Unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Liittoutumattomuus tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan pysyttäytymistä Naton ulkopuolelle, liittoutuminen Nato-jäsenyyttä.

Viime viikolla julkistettu kansanedustaja Ranta-Muotion työryhmän loppuraportti antaa hyviä lähtökohtia selonteon valmistelulle. Työryhmän suosituksilla on takanaan laaja parlamentaarinen tuki, joten hallituksen on viisasta seurailla niitä. Kannatan tiivistä yhteistyötä Naton kanssa, mutta en näe liittymistä siihen tällä hetkellä ratkaisuna, joka parhaiten palvelisi kansallisen puolustuksemme tarpeita. Pystymme täysin riittävästi antamaan panoksemme maanosamme turvallisuudelle nykyisten yhteistyöjärjestelyjen kautta ja osallistumalla EU:n kehittämishankkeisiin.

Kansainvälistyminen on leimannut jo useamman vuoden ajan myös Suomen puolustushallinnon toimintaa. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa tai arvosteltavaa, me yksinkertaisesti elämme yhteistyön aikakautta. Laajan yhteistyön pyörteissä tulisi kuitenkin muistaa, että oman turvallisuutemme kannalta kansallisella politiikalla on keskeinen merkitys. Vain rakentamalla puolustuksellemme luja kansallinen perusta voimme osallistua täysipainoisesti kansainväliseen yhteistyöhön.

Monissa Euroopan maissa kehitys kulkee vahvasti pois yleisestä asevelvollisuudesta ja aluepuolustuksesta kohti teknologisesti nykyaikaisia ammatti- ja palkka-armeijoita. Meillä ei ole aikomusta tai perusteltua syytä luopua hyväksi ja kustannushyödylliseksi todetusta yleisestä asevelvollisuudesta. Sitoudumme myös jatkossa puolustamaan koko maatamme. Yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Jotta voisimme tulevaisuudessakin turvautua laajaan reserviin ja kansamme korkeaan maanpuolustustahtoon, meidän on huolellisesti selvitettävä nykyiseen ratkaisuumme kohdistuvat haasteet ja mahdollisuudet.

Voisi olla paikallaan pohtia perusteellisesti ja rauhassa yleisen asevelvollisuuden ja aluepuolustuksen tulevaisuutta. On kiistatonta, että niihin molempiin kohdistuu tällä hetkellä haasteita, jotka liittyvät väestörakenteen muuttumiseen, teknologian kehittymiseen, sotilaskoulutuksen uudistamisen tarpeeseen, kansainvälisen järjestelmän rakenteen muuttumiseen, uusiin uhkiin sekä kansantalouden pitkän tähtäyksen kehitysnäkymiin. Kaikkia näitä haasteita ja mahdollisuuksia tulisi vielä arvioida suhteessa mahdollisiin liittoutumisratkaisuihimme.

Tällaisen selvitystyön aikajänteen tulisi olla pitkä eli sen tulisi tarjota aineksia päätöksiin, jotka koskevat 2010-luvun lopun ja 2020-luvun alun puolustusjärjestelyjämme. Tällä tavoin toteutettuna se palvelisi myös seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelua.

Arvoisat läsnäolijat!

Olen edellä halunnut osoittaa, että kansainvälistymisestä huolimatta kansallisen puolustuksen avaimet ovat omassa maassamme. Vahva maanpuolustustahto ja laajojen kansalaiskerrosten osallistuminen maanpuolustustyöhön ovat aina olleet se tekijä, jonka varaan puolustuspolitiikka viime kädessä rakennetaan.

Palaa otsikoihin