Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin puhe Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa 9.5.2000

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokous 9.5.2000 Ministeri Jan-Erik Enestam EUROOPAN UNIONIN KRIISINHALLINTA Arvoisat kuulijat, Sotilaallisesta kriisinhallinnasta on viime vuosina tullut näkyvä ja kasvava osa eurooppalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Euroopan unionin tehtäviin kriisinhallinta sisällytettiin jo Amsterdamin sopimuksessa. Siinä sovitut järjestelyt nähtiin kuitenkin riittämättöminä jo ennen sopimuksen voimaanastumista, ja unionin jäsenmaiden kesken syntyi tahto kehittää unionia edelleen. Suomen viimesyksyisen puheenjohtajakauden keskeisiä tehtäviä olikin Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen. Tavoitteena on luoda unioniin sellaiset poliittiset ja hallinnolliset järjestelyt, joilla voidaan toimeenpanna EU -johtoiset kriisinhallintaoperaatiot. Unionin käyttöön tarvitaan siksi myös riittävät sotilaalliset voimavarat.

Suomen puheenjohtajakaudella kehitystyössä edettiin ripeästi. Helsingin Eurooppa-neuvostossa tehtiin merkittäviä päätöksiä uusien rakenteiden ja sotilaallisten voimavarojen osalta. Nyt on meneillään näiden päätösten yksityiskohtainen valmistelu Portugalin johdolla. Tavoitteena on valmiiden ja pysyvien järjestelyjen saavuttaminen jo ensi vuoden puolella.

Portugalin puheenjohtajakaudella on aloitettu väliaikaisten rakenteiden toiminta. Tällaisia uusia elimiä ovat väliaikainen poliittinen ja turvallisuuskomitea, jossa jäsenmaan edustajana on Brysselissä pysyvästi läsnä oleva suurlähettilästasoinen edustaja; väliaikainen sotilasedustajien elin, johon useimmat jäsenmaat ovat niin kutsutusti kaksoishatuttaneet NATOssa olevan sotilasedustajansa sekä neuvoston sihteeristöön kansainvälisiin tehtäviin sijoitetut, tulevan EU:n sotilasesikunnan ytimenä toimivat sotilasasiantuntijat. Näiden toimielinten päätehtävä on tulevien pysyvien rakenteiden kokoonpanon, toimintatapojen ja työsuhteiden valmistelu. Kuten totesin, pysyvään vaiheeseen toivotaan voitavan siirtyä mahdollisimman nopeasti.

Portugalin johdolla on myös aloitettu työ Helsingissä päätetyn joukkotavoitteen toteuttamiseksi. Käsittelen sitä yksityiskohtaisesti hetken kuluttua. Niin ikään on käsitelty kolmansien maiden osallistumista EU -johtoiseen kriisinhallintaan ja Euroopan unionin ja NATOn välistä suhdejärjestelyä; kumpikin ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan käytännön toimivuuden kannalta. Lisäksi kriisinhallinnan siviilisektorin kehittämisessä on edetty Helsingissä tehtyjen päätösten mukaisesti. Siviilikriisinhallinnan komitea on tarkoitus perustaa ennen Feirassa pidettävää Eurooppa-neuvoston kokousta. Lisäksi on arvioitava uusien poliittisen ja sotilaallisten järjestelyjen aiheuttama tarve unionisopimuksen muutokseen. Lopullinen arvio Portugalin kaudella näissä kysymyksissä saavutetusta kehityksestä voidaan tehdä kesäkuussa Feiran Eurooppa-neuvoston jälkeen.

Hyvät kuulijat,

Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeinen sisältö on yhteistyö kriisinhallinnassa. Ajatus yhteisestä puolustuksesta sisältyy toki unionisopimukseen kaukotavoitteena. Nyt tehtävä työ ei kuitenkaan ole siihen johtava jatkumo, vaan vuoden aikana tapahtunut kehitys perustuu ja rajautuu selkeästi kriisinhallinnan alalle. Jotkut EU -maat esittävät toisinaan yksittäisiä toiveita myös keskinäisten turvatakuiden, artikla viiden sisällyttämisestä unionisopimukseen. Yhteisen puolustuksen toteuttaminen käytännössä ei kuitenkaan ole ajankohtaista. NATOon kuuluvat EU -maat toteuttavat yhteistä puolustusta NATOssa, eikä päällekkäisiin tai kilpaileviin järjestelyihin ole halua eikä resursseja.

Kriisinhallintayhteistyön nopean etenemisen taustalla on, että tällä kertaa jäsenmaiden intressit yhtyivät uudella tavalla. Uusia linjauksia edesauttoivat kokemukset ajankohtaisissa kriisitilanteissa. Yhteistyö kriisinhallinnassa on sitä, mitä unionimaat tätä nykyä tarvitsevat vakauden lujittamiseen ja turvallisuuden takaamiseen. Näin erityisesti siinä tapauksessa, että NATOssa ei synny päätöstä tarpeelliseksi katsotun kriisinhallintaoperaation toteuttamisesta. Mielissämme lienee lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa unioni olisi voinut toimia tehokkaammin. Kriisinhallinnan merkitys ja laaja-alaisuus on tiedostettu uudella tavalla. Juuri tässä suhteessa unioni on hyvässä asemassa: sen toiminta ja toimintamahdollisuudet kattavat koko kriisinhallinnan laajan kentän. Unionin toimintakykyä pyritäänkin parantamaan kriisinhallinnan monilla eri sektoreilla.

Keskityn alustuksessani pohtimaan erityisesti sotilaallisten voimavarojen kehittämistä sekä EU:n ja NATOn välistä suhdetta. Pidän näitä kysymyksiä keskeisinä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimivuudelle. Sotilaallisten voimavarojen parantaminen on välttämätöntä, mikäli unionin todellista toimintakykyä sotilaallisen kriisinhallinnan alalla aiotaan edistää. Voimavarojen kehittämisessä myös EU- NATO -yhteistyö on ensisijaisen tärkeää.

Sotilaallisten voimavarojen osalta Helsingin Eurooppa-neuvostossa sovittiin yhteisestä joukkotavoitteesta (headline goal). Tavoitetaso on määritetty siten, että unioni voisi sen asettamissa rajoissa toteuttaa eri tasoisia kriisinhallintaoperaatioita (niin kutsutut Petersbergin tehtävät), joko NATOn voimavaroihin turvautuen tai tarvittaessa ilman niitä. Tavoitteella tarkoitetaan 50000-60000 sotilaan joukkopoolia, josta unionimaat voisivat koota itsenäiseen toimintaan kykenevän joukon. Sen lisäksi tulevat pooliin tarvittavat meri- ja ilmavoimien joukot. Kriisinhallintajoukko on voitava lähettää ja saattaa toimintavalmiiksi vähintään 60:ssä vuorokaudessa, ja sen tulisi kyetä toimimaan operaatiossa vähintään vuoden ajan.

Helsingissä päätettyä joukkotavoitetta on ryhdytty valmistelemaan. Erityisesti sotilaallisen kyvyn kehittämistyössä puolustusministereiden osallistuminen unionin neuvoston kokouksiin yhdessä ulkoministereiden kanssa on tärkeää. Tästä on tullut unionissa jo säännönmukainen menettelytapa. Puolustusministerit kokoontuivat myös keskenään epävirallisesti Portugalin puheenjohtajakauden alkupuolella. Uutta on niin ikään puolustusvoimien komentajien kokoontuminen EU:n puitteissa. Ensimmäinen tällainen kokous toteutetaan ylihuomenna Brysselissä.

Pyrkimyksenämme on nyt määritellä tavoitteen vaatimukset ja sen edellyttämät joukot yksityiskohtaisesti. Työtä tehdään skenaarioiden pohjalta. Tämän avulla pyritään jo nyt Portugalin puheenjohtajakaudella määrittämään, mitä ja minkälaisia joukkoja ja muita resursseja yhteinen tavoite tarkemmin edellyttää. Tästä edelleen Ranskan puheenjohtajakaudella päästäisiin käsittelemään maiden kansallisia kontribuutioita yhteistä tavoitetta varten. Ajatuksena on, että ennen vuoden loppua järjestetään niin kutsuttu voimavarojen nimeämiskonferenssi, jossa maat esittävät, mitä ne aikovat yhteiseen joukkotavoitteeseen tuoda. Sen jälkeen tiedämme, mitä resursseja jäsenmailta on saatavissa ja millaisia puutteita eurooppalaisilla kriisinhallintajoukoilla vielä on. Kysymys puutteiden paikkaamisesta otetaan esiin tämän jälkeen. Sittemmin voimavarojen kehitystä tullaan arvioimaan säännöllisesti. EU:ssa tehtävän yhteisen tarkastelun perusteella maat tekevät itsenäisesti joukkojen kehittämistä koskevat päätöksensä.

Keskeisiä periaatteita ovat EU:n itsenäinen päätöksenteko voimavarojen kehittämisen perusteista ja tavoitteista sekä NATO:n suunnittelumenetelmien ja asiantuntemuksen hyödyntäminen käytännön toteutuksessa. NATO:n jäsenmaat kehittävät joukkojaan NATO:ssa ja liittoutumattomat rauhankumppanuuden suunnittelu- ja arviointiprosessin (PARP) puitteissa. Tämä työ edistää yhteistä päämäärää myös EU:n näkökulmasta. EU:n ei ole tarkoituksenmukaista luoda tavoitetta varten omaa järjestelyä vaan hyödyntää jo olemassa olevia prosesseja. Joukkotavoitteessa on tarpeen kiinnittää huomiota erityisesti joukkojen suorituskykyyn. Eurooppalaisten joukkojen määrä on nykyisellään riittävä mutta niiden toimintavalmiudessa ja suorituskyvyssä on puutteita. NATOn puolustuskykyaloite (DCI) edistää liittokunnan jäsenten osalta joukkojen edelleen kehittämistä kriisinhallintatehtäviin. Suomi ja muut sotilaallisesti liittoutumattomat maat valmistelevat parhaillaan osallistumistaan PARPin kolmanteen vaiheeseen, jonka avulla kriisinhallintaan ilmoitettuja joukkojamme ja niiden toimintakykyä parannetaan edelleen.

On tärkeää korostaa, että yhteinen joukkotavoite merkitsee poliittista sitoutumista ottaa osaa kriisinhallintakyvyn kehittämiseen. Jokainen EU -maa määrittää itse yhteiseen joukkotavoitteeseen sisällytettävät joukkonsa. Kunkin EU-maan odotetaan osallistuvan kansallisten voimavarojensa ja suorituskykynsä rajoissa. Tarkoituksena on koota Petersbergin tehtäviin käyttökelpoinen voimavaravalikoima, eikä erillistä itsenäistä euroarmeijaa. Maat nimeävät yleensä samoja joukkoja käytettäväksi eri järjestöjen johtamiin operaatioihin. Kriisitilanteessa kokonaisuudesta räätälöidään oikein mitoitettu joukko operaation tai tehtävän vaatimusten mukaisesti. Joukkojen ja voimavarojen asettaminen yksittäiseen operaatioon perustuu edelleen tapauskohtaiseen kansalliseen päätökseen.

Suomi valmistelisi osallistumistaan mielellään pohjoismaisena yhteistyönä. Pitäisimme hyvänä, jos kehitteillä oleva pohjoismaiden prikaati voisi olla yhteispohjoismainen kontribuutio EU:n joukkotavoitetta varten. Pohjoismaisten puolustusministereiden kokouksessa Kööpenhaminassa muutama viikko sitten asiasta keskusteltiin muiden maiden kanssa, ja ajatusta pidettiin hyvänä. Se olisi samalla hyvä tapa edistää EU:n ulkopuolella olevan Norjan osallistumista EU:n johdolla tehtävään kriisinhallintatyöhön. Prikaatin kehittämistä edistää se, että sille päätettiin luoda Tukholmaan pysyvä suunnitteluelin, johon kukin maa lähettää 1-2 upseeria.

Suomi voi omalta osaltaan todeta, että nykyinen panostuksemme eurooppalaiseen kriisinhallintaan on kansallisiin voimavaroihin suhteuttaen suuri ja täytämme sovitut vaatimukset valmiudesta ja kyvystä ylläpitää toimintakykyinen joukko kriisialueella. Suomen valmius perustuu järjestelmään, jossa vapaaehtoiset reserviläiset hakeutuvat rauhanturvatehtäviin sekä kansainvälisiin tehtäviin tarkoitetun valmiusjoukon joukkotuotantoon. EU -johtoinen kriisinhallinta ei muuta nykyisiä käytäntöjä: päätämme osallistumisestamme tapauskohtaisesti kansallisesti rauhanturvalain mukaan; myös kustannukset tarkkaan huomioon ottaen.

On muistettava, että jäsenmaat kehittävät yksiä ja samoja voimavaroja sekä EU - että NATO -johtoisiin operaatioihin. EU:n kriisinhallinta perustuu suurelta osin NATO:n kanssa tehtävään yhteistyöhön ja NATO:lta lainattaviin resursseihin. Unionilla täytyy olla myös vaihtoehtoisia toimintamahdollisuuksia. Tapauskohtaisesti päätetään, mikä järjestö vastaa operaation sotilaallisesta toimeenpanosta. Nyt unionissa aloitetun kehitystyön tavoitteena on, että eurooppalaiset kykenisivät toimimaan tarvittaessa myös EU:n johdolla, joko nojautuen NATO:n voimavaroihin tai ilman niitä. Eurooppalaisilla on puutteita erityisesti strategisen tiedustelun, johtamisjärjestelmien ja strategisen kuljetuskyvyn alalla. Helsingissä päätettyjen voimavaratavoitteiden avulla pyritään poistamaan puutteita juuri niiden osalta. Kehitystyö tulee kuitenkin viemään pitkään, jopa vuosikymmeniä.

Hyvät kuulijat,

Haluaisin lopuksi kiinnittää huomioita siihen, että EU:n kriisinhallintakyky perustuu olennaisesti NATO:n kanssa tehtävään yhteistyöhön. Juuri tämä tekee EU:ssa sovitut tavoitteet toteuttamiskelpoisiksi. Täysin uuden, rinnakkaisen järjestelmän luominen ei ole tarpeen, se olisi erittäin kallista ja poliittisesti epäviisasta. Unionissa tehtävän työn yhtenä perusperiaatteena on todettu tarve välttää tarpeetonta päällekkäisyyttä eli sellaisten uusien rakenteiden ja prosessien perustamista, jotka ovat jo olemassa NATOssa ja joita unioni voi hyödyntää. Totesin tämän jo joukkojen kehittämisen osalta. Myös operaatioiden toteuttaminen nojaa pitkälti NATOlta saatavaan tukeen. Unioniin ei rakenneta sellaisia toimielimiä, jotka sekä suunnittelisivat että johtaisivat operaatioita. Unioniin perustettavat uudet elimet luovat kyvyn esittää vaihtoehtoisia toimintamalleja poliittiselle johdolle, päättää operaation aloittamisesta sekä harjoittaa sen poliittista valvontaa ja strategista johtamista. EU turvautuu ensisijaisesti NATO:n tarjoamaan suunnittelukapasiteettiin, tai jos sitä ei ole saatavissa, EU -maiden kansallisiin esikuntiin. Myös operaation johtamiseen se vastaavasti lainaa joko monikansallisen tai kansallisen esikunnan.

NATO ilmoitti jo Washingtonin huippukokouksessa vajaa vuosi sitten valmiutensa tukea EU:ta kriisinhallinnassa. Sillä on mahdollisuus tehdä operatiivista suunnittelua EU:ta varten ja lainata EU:n johtamiin operaatioihin myös muita resursseja. NATOlta odotetaan edistystä näiden lupausten käytännön toimeenpanossa. Erityisesti Yhdysvalloissa on esiintynyt jonkin verran huolestuneisuutta EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehityksen vuoksi. Eurooppalaisten tavoitteita ja pyrkimyksiä ei ole aina ymmärretty oikein. Periaatteessa eurooppalaisten toimintakyvyn vahvistamista kannatetaan, mutta sen käytännön toteuttaminen herättää kysymysmerkkejä. Eurooppalaisten voimavarojen vahvistaminen on eduksi myös NATO:lle. Kysehän on samoista resursseista, joiden kehittämiselle eurooppalainen ulottuvuus antaa uutta vauhtia. Tämä myönteinen vaikutus nähdään myönteisesti myös Yhdysvalloissa, jossa on pitkään vaadittu eurooppalaisten suurempaa vastuunottoa ja tasaisempaa taakanjakoa. Näin eurooppalainen hanke on hyödyksi sekä NATO:ssa että EU:ssa.

On ensisijaisen tärkeää luoda toimiva yhteistyösuhde EU:n ja NATO:n välille kriisinhallintatoimintaa varten. Haluan korostaa, että näiden suhteiden tulee olla sellaiset, etteivät ne aseta järjestöjen jäsenmaita eriarvoiseen asemaan. Unionin jäsenmaista 11 on myös NATOn jäseniä. EU -maiden aseman on kuitenkin oltava tasaveroinen unionin toteuttamassa yhteistyössä NATO:n kanssa. Järjestöjen väliset institutionaaliset suhteet varmistavat tämän.

Kysymykseen järjestöjen välisistä suhteista sisältyy myös EU:n ulkopuolisten eurooppalaisten NATO -maiden osallistuminen EU -johtoiseen kriisinhallintaan. Nämä maat ovat erityisasemassa EU:n yhteistyökumppaneina, sillä NATO -jäseninä ne ovat mukana päätettäessä EU:lle lainattavista voimavaroista. Toisaalta esiin nousee kysymys myös liittoutumattomien EU-maiden asemasta NATO:ssa: tämä on turvattava sellaisissa toiminnoissa, joissa NATO tekee työtä EU:ta varten. Järjestöjen tehdessä läheistä yhteistyötä kriisinhallinnan alalla on kummankin maaryhmän asema siten järjestettävä tyydyttävällä tavalla.

Arvoisat kuulijat,

Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen sisältää monitahoisia kysymyksiä. Tämäkin huomioon ottaen kehityksen vauhti on ollut hämmästyttävän nopeaa, ja ripeää tahtia ja poliittista momentumia pyritään pitämään edelleen yllä. Puheenjohtajina työtä jatkaa Portugalin jälkeen Ranska, sitten Ruotsi. Kehitystä tarkasteltaessa on hyvä pitää mielessä sen perimmäinen tavoite. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen vahvistaa unionin toimintakykyä ja mahdollisuutta turvata Euroopan vakautta. Se ei kilpaile NATOn kanssa vaan tarjoaa unionin jäsenmaille lisämahdollisuuksia vakauden ylläpidolle ja erityisesti kriisitilanteiden varalle. Siksi on Suomen intressien mukaista osallistua tähän työhön.

Palaa otsikoihin