Haku

Kirjalliset kysymykset

06.03.2020 10:13

Puolustusministerin vastaus kansanedustaja Matias Marttisen/kok kirjalliseen kysymykseen KK 62/2020 vp

Vastaus kirjalliseen kysymykseen diabeetikoiden vapaaehtoisen varusmiespalveluksen päättämisen perusteista
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Matias Marttisen /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 62/2020 vp:

Miksi diabeetikoiden vapaaehtoisen varusmiespalveluksen jatkomahdollisuuksia käsitelleessä asiantuntijatyöryhmässä ei ollut mukana diabetesasiantuntijoita ja miksi heitä ei ole konsultoitu ennen asiantuntijatyöryhmän raportin julkistamista,

miksi Sotilaslääketieteen asiantuntijatyöryhmän raportissa diabeetikoiden palvelusturvallisuutta koskevat huomiot ja virheet on sivuutettu syksyllä 2019 käynnistetyssä erillistarkastelussa, vaikka diabetesasiatuntijat olivat niitä kommentoineet kirjallisesti Puolustusvoimien ylilääkärille,

miksi lopullisessa päätöksessä perusteluna on palvelusturvallisuuden vaarantuminen, vaikka kuluneet vuodet ovat osoittaneet diabeetikoiden selviytyvän turvallisesti varusmiespalveluksesta,

miksi uusi teknologia ja kehittyneet hoitomenetelmät ovat jääneet kokonaan huomioitta Puolustusvoimien selvityksessä,

aikooko puolustusministeri turvata Puolustusvoimille resurssit tarvittavan diabeteksen hoitoa tuntevan henkilöstön palkkausta varten ja

aikooko puolustusministeri edistää diabeetikoiden vapaaehtoisen asepalveluksen jatkamista?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Varusmies- ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen turvallinen suorittaminen jokaisen henkilön kohdalta on tärkeää. Pääesikunnan palvelusturvallisuuteen perustuva päätös olla jatkamatta diabeetikoiden varusmiespalveluskokeilua tehtiin moniammatillisen virkamiestyöryhmän raportin perusteella. Työryhmässä oli edustettuna Puolustusvoimien toimintaa ja erityisolosuhteita tuntevia erikoislääkäreitä (sisätautien, työterveyshuollon, anestesiologian, kirurgian ja yleislääketieteen edustajia), jotka työssään hoitivat diabeetikkoja. Lisäksi työryhmään kuuluivat edustajat Pääesikunnan operatiiviselta osastolta, koulutusosastolta sekä puolustushaarojen ylilääkärit.

Heillä oli käytössään diabetesasiantuntijoiden raportti diabeetikkojen varusmiespalveluksesta sekä heidän julkaisemansa tutkimusraportti. Työryhmä perehtyi myös kansainvälisiin tieteellisiin julkaisuihin diabeteksesta sotilaspalveluksen aikana sekä eurooppalaisiin ja Israelin asevelvollisuusarmeijoiden käytäntöihin diabeteksen sovittamisesta varusmiespalvelukseen. Lisäksi työryhmä haastatteli diabeetikkovarusmiesten tosiasiallisessa hoitovastuussa olevia lääkäreitä, jotka palvelivat varuskuntia tukevilla terveysasemilla.

Diabetesasiantuntijoiden kirjaamissa kommenteissa ei tullut esille mitään sellaista uutta seikkaa, joka olisi muuttanut virkatyönä tehdyn selvitysasiakirjan ydinsanomaa - palvelusturvallisuusriski diabeetikkovarusmiehillä on liian suuri. Myös diabetesasiantuntijoiden kirjaamissa kommenteissa kerrotaan vaarallisia hypoglykemioita tapahtuneen: 2001-2005 kolmella diabeetikolla yhteensä viisi vakavaa hypoglykemiaa ja yhdelle diabeetikoista vakava hypoglykemia tapahtui kolmasti.

Työryhmän tekemää selvitystä varten haettiin Puolustusvoimien potilastietojärjestelmistä diabetekseen liittyvät diagnoosit verensokerin alenemasta (hypoglykemia) tai insuliinin puutteesta johtuvasta happomyrkytyksestä (ketoasidoosi). Järjestelmästä löytyi vuosilta 2005-2017 maininta 29 lääkärikontaktista, joissa päädiagnoosina on ollut hypoglykemia. Samalla aikavälillä oli kuusi muuta lääkärikäyntiä vaativaa diabetes-komplikaatiota, joista viisi oli ketoasidooseja.

Diabetes-työryhmä myös haastatteli lääkäreitä, jotka olivat hoitaneet diabeetikkovarusmiehiä. Lääkärit totesivat jopa tajuttomuuteen johtaneita vaaratilanteita, jotka johtuivat merkittävästä verensokerin alenemisesta. Yksikin merkittävä verensokerin aleneminen on palvelusturvallisuusriski. Loppuvuodesta 2019 tehtiin uusi erillistarkastelu, jossa selvitettiin myös mm. muiden Pohjoismaiden tilanne. Tämä osaltaan vahvisti aikaisemman päätöksen perusteluja.

Puolustusvoimien tehtävä on kouluttaa reserviin sodan ajan joukkoja, joissa on kaikissa olosuhteissa taistelukykyisiä sotilaita. Puolustusvoimien tehtävä on myös huolehtia asevelvollisista siten, että nämä suoriutuvat palveluksesta eivätkä vaaranna omaa tai muiden palvelusturvallisuutta. Lisäksi varusmiehet ovat valtiovallan erityissuojelun alaisina. Puolustusvoimat suorittaa tehtävänsä vastuullisesti, eikä halua riskeerata kenenkään terveyttä.

Puolustusvoimien selvityksen mukaan monilla diabeetikoilla on käytössään insuliinipumppuja, osalla jatkuvaan verensokerimittaukseen kytkettynä. Erilaisilla älypuhelinratkaisuilla tai vastaavilla voidaan myös verensokeriseurannan tiedot välittää internet-yhteyden välityksellä hoitaville tahoille. Edistyneet anturit ja muut mittalaitteet ovat kuitenkin bioelektronisia apuvälineitä, joiden luotettavuus tai käyttövarmuus ovat riskitekijöitä Puolustusvoimien harjoitusolosuhteissa. Esimerkiksi tutkimusprojektin aikana ei insuliinipumppua tai muita vastaavia laitteita hyväksytty käytettäväksi varusmiespalveluksessa. Tiedon välittäminen mittalaitteesta internet-yhteyden välityksellä hoitavalle taholle on Puolustusvoimien toimintaympäristössä haasteellinen. Internet-yhteys ei välttämättä toimi kaikissa harjoitusmaastoissa ja vaikka laite itse toimisi off-line tilassakin, ei tieto hoitavalle taholle välity ennen kuin internet-yhteys on luotu. Laitteisiin voi liittyä toimintahäiriöitä, jonka seurauksena voi syntyä hypoglykemia tai ketoasidoosi. Jatkuva verensokeriseuranta ei poista hypoglykemiaongelmaa sillä jos verensokeritaso laskee nopeasti, eivät ihoanturit ehdi reagoida ja hälyttää (Keskinen & Tuomi, SLL, 2014). Järjestelmät välittävät myös paikkatietoa, jolloin laitetta käyttävän sijainti paljastuu Puolustusvoimien ulkopuoliselle taholle. Tällöin diabeteksen hoito älylaittein vaarantaa Puolustusvoimien kokonaisturvallisuutta.

Diabeetikoiden vapaaehtoisen asepalveluksen jatkamista on toiveestani selvitetty perusteellisesti. Puolustusvoimien selvityksiin perustuen puolustusministeriö ei pidä diabeetikkojen vapaaehtoisen asepalveluksen jatkamista palvelusturvallisesti perusteltuna eikä nykyisillä henkilöstöresusseilla mahdollisena. Sen sijaan puolustusministeriö pitää perusteltuna, että hallitusohjelman mukaisesti hallituskaudella tullaan selvittämään yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Esitettyä kysymystä voidaan tarkastella osana yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä selvittävän parlamentaarisen komitean työssä.


Helsingissä 6.3.2020 

Puolustusministeri Antti Kaikkonen



Palaa otsikoihin