Haku

Kirjalliset kysymykset

04.10.2019 10:00

Puolustusministerin vastaus kansanedustaja Jukka Kopran/kok kirjalliseen kysymykseen KK 111/2019 vp

Vastaus kirjalliseen kysymykseen puolustushallinnon kiinteistöuudistuksesta 
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jukka Kopran/kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 111/2019 vp:

Mihin pikaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä puolustushallinnon kiinteistöuudistuksen alkuperäisen tavoitteen toteuttamiseksi? 

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: 

Puolustushallinnon toimitilojen omistajuuden hallintaa koskevan hankkeen keskeisenä tavoitteena on turvata puolustusvoimien alueisiin ja toimitiloihin liittyvät toimintaedellytykset muuttuneessa toimintaympäristössä ja kaikissa turvallisuustilanteissa. Lisäksi tavoitteena on vastata puolustusvoimien kiinteistökustannusten noususta aiheutuviin haasteisiin. Hankkeessa on tunnistettu myös kiinteistöalan ja sen strategisen ohjauksen kehittämistarpeet sekä arvioitu nykytilan taloudellisia ja toiminnallisia perusteita ja näiden kehittämispotentiaaleja. 

Turvallisuusympäristön muutoksen vuoksi järjestelmää on tarpeen kehittää siten, että jatkossa sekä kiinteistöjen omistajuuden hallinta että kiinteistöjen ylläpito järjestetään yhden strategisen kumppanin, Puolustuskiinteistöjen kautta ja kiinteistöhallinnan strateginen fokus siirretään normaaliolojen toiminnasta poikkeusoloihin varautumiseen. Puolustusjärjestelmän kiinteistöjen taseen ja henkilöstön tulee olla Puolustuskiinteistöissä. 

Puolustuskiinteistöt olisi liikelaitos, jonka toiminnan tavoite olisi tuottaa puolustusvoimien normaaliolojen ja poikkeusolojen kiinteistöalan palvelut. Kokonaisuus kattaisi kaikki ne tehtävät, joita Puolustushallinnon rakennuslaitos nykyisin tuottaa sekä valtaosan niistä puolustushallinnon kiinteistöihin liittyvistä tehtävistä, jotka nykyisin kuuluvat Senaatti-kiinteistöille.

Uudistuksella tulisi varmistaa Puolustuskiinteistöihin liittyvät erityistarpeet, kuten osin omalla työvoimalla toteutettu ylläpito, erityisasiantuntemuksen syntyminen ja säilyminen sekä erityiset rakenteellisen turvallisuuden, tilaturvallisuuden, tietoturvallisuuden, valmiuden ja varautumisen tarpeet voitaisiin toteuttaa kokonaisvaltaisesti ja aiheuttamatta ylimääräisiä kustannuksia valtion muun kiinteistökannan hallintaan. Strateginen kumppanuus vähentäisi vastuurajapintoja ja mahdollistaisi suurempien tehtäväkokonaisuuksien siirtämisen puolustusvoimista kumppanin vastuulle. Puolustusministeriö ohjaisi laitosta sotilaallisen maanpuolustuksen, valmiuden ja varautumisen osalta, jolla täydennettäisiin puolustusvoimien asiakasohjausta sekä sopimuksiin perustuvia velvoitteita.

Puolustuskiinteistöjen suunnittelun kulmakivet ovat:

1) Tarvittava valmius, turvallisuus ja suoja puolustusjärjestelmälle yhdellä organisaatiolla, Puolustuskiinteistöillä 

2) Kiinteistötiedon hallinta Puolustusvoimien tietojenkäsittely-ympäristössä 

3) Nykyisen henkilöstön aseman turvaaminen  

4) Pääomavuokrakustannusten alentaminen pitkällä aikavälillä 20%:lla nykyiseen kustannusennusteeseen verrattuna eli käytännössä kyse on kulujen kasvun hillinnästä perusuraan verrattuna

Laitoksen sijoittuminen valtiovarainministeriön hallinnonalalle olisi kompromissi, jolla tavoitellaan paitsi Puolustuskiinteistöjen riittävää itsenäisyyttä, puolustusspesifejä prosesseja ja toimintamallia, myös isossa kuvassa varmistettaisiin valtion kiinteistöomaisuuden keskittämisen periaatteen toteutuminen. Jotta sijoittuminen valtiovarainministeriön hallinnonalalle ei muodostu esteeksi maanpuolustuksen etujen varmistamiselle, puolustushallinnon tarpeita määrittävien kulmakivien toteutuminen tulee olla riittävän selkeästi ja yksityiskohtaisesti arvioitu ennen poliittisien linjauksien antamista. 

Helsingissä 4.10.2019 

Puolustusministeri Antti Kaikkonen 



Palaa otsikoihin