Suomalaisilta vahva tuki pohjoismaiselle yhteistyölle
Muuttuneen maailmanpoliittisen tilanteen myötä pohjoismainen puolustusyhteistyö on noussut entistä suuremman huomion kohteeksi. Niin EU-tasolla kuin Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natossakin Pohjoismaat muodostavat oman viiteryhmänsä, joka on kokoaan suurempi toimija myös isommissa liittokunnissa.
Mahdollisuuksia yhteistyön kehittämiseen löytyy edelleen. Viime vuosina Pohjoismaiden välinen puolustusyhteistyö Nordefcossa (Nordic Defence Cooperation) onkin syventynyt Suomen ja Ruotsin liityttyä muiden Nordefcoon kuuluvien maiden tapaan Natoon. Esimerkiksi vuonna 2024 Pohjoismaiden puolustusministerit allekirjoittivat pohjoismaisen puolustusyhteistyön poliittisen ohjausasiakirjan (Nordefco Visio 2030).
Viimeisen noin viidentoista vuoden aikana myös MTS on kyselytutkimuksissaan huomioinut pohjoismaisen puolustusyhteistyön näkökulman. Ennen vuotta 2012 MTS on kysynyt satunnaisesti mielipidemittauksissaan pohjoismaisesta yhteistyöstä keskittyen puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa (kysytty vuosina 1992–2003). Vuodesta 2012 alkaen nimenomaan pohjoismainen yhteistyö nostettiin yhdeksi tutkittavaksi aiheeksi.
Vuodesta 2012 MTS on kysynyt suhtautumisesta sotilaalliseen yhteistyöhön kaikkien Pohjoismaiden kanssa. Koko mittaushistorian valtaosa vastaajista on suhtautunut tähän myönteisesti: yli 90 prosenttia pitää Pohjoismaiden kanssa tehtävää sotilaallista yhteistyötä erittäin tai melko myönteisenä asiana. Erittäin myönteisesti suhtautuvien prosenttiosuus on noussut vuoden 2012 40 prosentista 74 prosenttiin vuonna 2024.
Pelkästään Ruotsin kanssa tehtävään sotilaalliseen yhteistyöhön on mittaushistorian aikana suhtautunut erittäin tai melko myönteisesti valtaosa: yli 90 prosenttia. Lisäksi erittäin myönteisesti suhtautuvien prosenttiosuus on noussut vuonna mitatusta 52 prosentista vuoteen 2024 mennessä 72 prosenttiin.
Niin ikään vuodesta 2012 lähtien on kysytty Suomen osallistumisesta pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön: lisääkö se turvallisuutta vai vähentääkö se sitä. Vuonna 2012 66 prosenttia vastasi sen lisäävän turvallisuutta, ja vuonna 2024 lukema oli 89. Vuoden 2025 raportissa 88 prosenttia koki pohjoismaisen yhteistyön lisäävän turvallisuutta.
Vuoden 2025 raportissa MTS kysyi ensimmäisen kerran Pohjoismaiden vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: 80 prosenttia vastaajista koki Pohjoismailla olevan myönteinen vaikutus.
Suomalaisilla on vahva kokemus pohjoismaisesta viiteryhmästä ja sen tärkeydestä puolustusyhteistyön saralla. Kasvavat prosentit myönteisen vaikutuksen kokemisesta indikoivat vahvistuvaa kiinnittymistä pohjoismaiseen viiteryhmään, myös nykyisen Nato-liittokunnan jäsenyyden aikana.
Näin ollen MTS:n mielipidetutkimusten perusteella suomalaiset antavat vahvan tuen pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiselle ja sotilaallisen yhteistyön vahvistamiselle Pohjoismaiden välillä. Pohjoismaiden strateginen ulottuvuus ja sen sisäistäminen välittyvät kansalaisten mielipidettä mitatessa.