Kansainvälisen puolustuspoliittisen verkottumisen päämääränä on turvata puolustuskyky osapuolien kanssa, jotka ovat valmiita kehittämään ja käyttämään yhdessä suorituskykyjään. Verkottuminen mahdollistaa sekä kansainvälisen poliittisen tuen että avun antamiseen ja vastaanottamiseen tarvittavan sotilaallisen yhteensopivuuden. Kansainvälinen verkottuminen kehittää myös materiaalihankintojen kustannustehokkuutta ja huoltovarmuutta sekä mahdollisuuksia teolliseen sekä tutkimus- ja teknologiayhteistyöhön. Syvimmillään kansainvälinen verkottuminen johtaa yhteisten suorituskykyjen kehittämiseen ja käyttämiseen.
Muita ministeriön vastuualueita
-
Suomen Nato-jäsenyys
Suomen turvallisuusympäristö muuttui perustavanlaatuisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Turvallisuuspoliittisen uudelleenarvioinnin seurauksena Suomi päätti hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä toukokuussa 2022. Suomesta tuli Naton jäsen huhtikuussa 2023.
-
Asevalvonta
Puolustusministeriön tehtäviin asevalvontatoimialalla kuuluvat mm. kansainvälisiin neuvotteluprosesseihin osallistuminen, niiden seuranta ja niihin vaikuttaminen, toimialan kokonaisohjaus ja koordinointi puolustushallinnossa sekä tuki muille viranomaisille.