Puolustusministeri Häkkänen: Vahvistamme kansainvälisten sotilasesikuntien toimintaa Suomessa uudella sopimusjärjestelyllä

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2025 9.31
Tyyppi:Tiedote

Puolustusministeriön johtamat neuvottelut Naton strategisten johtoportaiden kanssa on saatu päätökseen. Syntyneellä Pariisin pöytäkirjaa täydentävällä valtiosopimuksella määritellään kansainvälisten sotilasesikuntien toimintaa Suomessa.

 ”Vahvistamme kansainvälisten sotilasesikuntien toimintaa Suomessa uudella sopimusjärjestelyllä. Ensin saavutimme muun muassa Mikkelissä sijaitsevaan MCLCC:hen liittyvät puolustuspoliittiset tavoitteet, ja nyt tällä valtiosopimuksella varmistamme kyseisen, sekä jatkossa myös mahdollisesti muiden Suomeen sijoitettavien esikuntarakenteiden vahvat toimintaedellytykset ja tehtävien toimeenpanokyvyn. Sopimus on samalla konkreettinen osoitus Suomen Nato-integraation tehokkaasta etenemisestä”, puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo.

Kyseessä on ensimmäinen puolustusministeriön johdolla valmisteltu Natoon liittyvä kansainvälinen valtiosopimus. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa vuoden 2025 aikana.

Täydentävä sopimus vahvistaa Naton kansainvälisten sotilasesikuntien asemaa ja tehostaa niiden toimintaa Suomessa. Sopimusta tullaan soveltamaan yleisesti kaikkiin Suomessa toimiviin Naton sotilasesikuntiin ja muihin sotilasorganisaatioihin, joille on myönnetty Pariisin pöytäkirjan mukainen asema, kuten Naton osaamiskeskuksiin (Center Of Excellence, COE). Sopimus soveltuu alkuvaiheessa ainakin Mikkelissä sijaitsevaan Pohjoisen alueen maavoimajohtoportaaseen sekä sen henkilöstöön ja näiden huollettaviin.

Esikuntien perustaminen ja niiden henkilöstömäärän muuttaminen vaatii jatkossakin Suomen hyväksynnän. Lisäksi esikuntien operatiivisen toiminnan tulee olla Suomen hyväksymää esimerkiksi niiltä siltä osin kuin se johtaa esikunnan henkilöstön vahvistamiseen.

Sopimus sisältää määräyksiä muun muassa veroista, ympäristönsuojelusta, kansanterveyden varjelusta, televiestinnästä, ajoneuvoista ja koulutuksesta. Periaatteena on, että Naton sotilasesikunnalla on samat toimintamahdollisuudet ja -ehdot kuin Puolustusvoimilla Suomessa.

Nato-kenraaleille sopimus varmistaa diplomaattista suojelua vastaavaa suojaa heidän Nato-tehtäviensä ajaksi.

Sopimusta koskeva hallituksen esitysluonnos on tarkoitus lähettää lausunnoille tammikuun aikana lausuntopalvelu.fi -verkkosivustolla. Hallituksen esitys sopimuksesta on tarkoitus antaa eduskunnalle viikolla 16.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa hallitussihteeri Tuukka Einola p. 0295 140 140, sähköposti: [email protected]