Puolustusministeri Häkkänen isännöi Pohjoismaiden (Nordefco) sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden ministerikokoukset Helsingissä
Puolustusministeri Antti Häkkänen isännöi pohjoismaisen puolustusyhteistyön (Nordic Defence Cooperation, Nordefco) puolustusministerikokouksen Helsingissä 12. marraskuuta 2025. Lisäksi ministeri Häkkänen isännöi Pohjoismaiden ja Baltian maiden (Nordic-Baltic) puolustusministerikokouksen torstaina 13. marraskuuta.
”Kutsuin puolustusministerikollegat Suomeen tärkeällä hetkellä. Lujitamme Pohjolan puolustusta ja huoltovarmuutta. Strategista ja operatiivista yhteistoimintakykyä kehittämällä pystymme toimimaan saumattomasti koko liittokunnan yhteisen pelotteen ja puolustuksen vahvistamiseksi. Suunnittelemme myös ukrainan tuen jatkoa”, puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo.
Suomi toimii tänä vuonna Nordefcon puheenjohtajana sekä syyskaudella myös Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisen puolustusyhteistyön puheenjohtajana. Vuonna 2026 puheenjohtajuus siirtyy Norjalle.
Nordefco-puolustusministerikokouksen aiheina ovat mm. Pohjoismaiden välinen puolustusyhteistyö, Ukrainalle annettava tuki sekä ajankohtaiset Nato-asiakokonaisuudet. Lisäksi kokouksessa on määrä käsitellä maiden välistä puolustusmateriaaliyhteistyötä miehittämättömiin ilma-aluksiin sekä ammustuotantoon liittyen. Ensimmäistä kertaa kokouksessa ovat mukana myös kaikkien Pohjoismaiden puolustusvoimien komentajat, mikä tukee pohjoisen alueen strategista ja sotilaallista suunnittelua.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisessä ministerikokouksessa puolustusministerit keskustelevat lähialueen turvallisuuskysymyksistä, ajankohtaisista Nato-asioista sekä Ukrainan tukemisesta.
Lisätietoa kokouksesta antavat puolustusministeriössä erityisasiantuntija Tiina Benredjem, puh. 0295 140 009 ja asiantuntija Jenina Haapanen, puh. 0295 140 070 sekä kokouksen viestintään liittyen viestintäpäällikkö Kristian Vakkuri, puh. 0295 140 123.