Puheet 2006
Puolustusministeri Kääriäinen Pohjois-Savon liiton 70-vuotisjuhlassa
MAAKUNTA SUOMESSA, MAAKUNTIEN VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET
Suomea voi pitää maakuntien Suomena samalla tavalla kuin Eurooppa on alueiden Eurooppa. Alueellinen identiteetti merkitsee meillekin paljon. Maakunnat muodostavat niin meillä kuin muuallakin Euroopan maissa luonnollisen kokonaisuuden, johon ihmisten on helppo samaistua.
MAAKUNTAHALLINTOA ON VAHVISTETTAVA
Maakuntaliittojen ideologinen pohja on juuri alueellisessa identiteetissä, meitä yhdistävissä heimo-, kulttuuri- ja kielisiteissä taloudellista puolta unohtamatta. Maakuntaliitot ovat toimineet vahvasti alueensa etujen ajajana. Ne ovat vetäneet lähes kaikkia merkittäviä kuntarajat ylittäviä yhteishankkeita sairaanhoitopiirien, kansanterveystyön kuntayhtymien, ammatillisen koulutuksen ja pelastustoimen organisoinnissa. Maakuntaitsehallintoon on kuitenkin pitkä ja kivikkoinen taival.
Yhteistyökohteita riittää. Maakunnan liitoilla on keskeinen koordinointivastuu myös Vanhasen hallituksen keskeisessä loppukauden hankkeessa, kuntien palvelurakenteen uudistamisessa. Liitot ovat organisoineet palveluselvityksiä ja kuntarajat ylittävää käytännön yhteistyötä.
Maakunnan yhteinen ääni kajahtaa luontevimmin maakunnan liiton kautta. Se ääni määräytyy maakunnan poliittisten voimasuhteiden perusteella eikä ole riippuvainen esimerkiksi kuntien lukumäärästä. Millään puolueella ei ole, ei voi olla eikä saa olla yhdessäkään maakunnan liitossa yliedustusta.
Riitaisan maakunnan ääni häviää tuuleen, yksimielistä kuunnellaan. Maakunnan yhteisen näkemyksen rakentamiseen kannattaa nähdä vaivaa. Tässä tahdonmuodostuksessa on yhteisellä näkemyksellä samantapainen merkittävä painoarvo kuin kunnallishallinnossa. Poliittisin perustein valittu maakuntaliiton hallinto ei voi yksin muodostaa maakunnan tahtoa, vaan se tarvitsee yhteistyökumppaneita yritystoiminnasta, koulutuksesta ja kulttuurin puolelta. Vetovastuu on liitolla.
EU-laisen Euroopan valtioissa maakunnan itsenäisellä päätöksenteolla on pitkä historia pidempi kuin meillä. Eurooppalaisessa ajattelussa maakunta muodostaa maantieteellisesti selkeän kokonaisuuden. Suomalaiset maakunnat täyttävät eurooppalaisen maakuntakäsitteen perusteet. Parikymmentä vuotta sitten silloinen Euroopan Parlamentti yhdessä komission ja Euroopan Neuvoston kanssa otti kantaa maakunnallisen päätöksenteon kytkemisestä yhteisön päätöksentekoon. Tätä taustaa vasten Suomen kannattaa jatkaa reippaasti alueellisen kansanvallan ja -vastuun kasvattamisen tiellä.
Euroopassa alueellisen itsehallinnon suunta näyttää jatkuvan. Suomikin on ottamassa lisäaskeleen tässä asiassa, kun aluekehityslain muutos astuu voimaan 1.1.2007. Siinä maakunnan liittojen asemaa vahvistetaan keskeisten voimavarojen suuntaamisessa. Uskon ja toivon, että kehityssuunta jatkuu myös tulevissa hallitusohjelmissa. Vahva maakuntahallinto vahvistaa omavastuisuutta, ja se aktivoi paikalliset voimat työhön oman kotiseudun puolesta.
ALUEKEHITYSVASTUU
Maakunnan liittojen vastuu konkretisoituu aluekehitysvastuuseen. Ratkaiseva askel otettiin 1990-luvun alkupuolella. Maakuntien aluejaoista säädettiin oma laki vuonna 1997. Uusi aluekehityslaki tuli voimaan vuoden 2003 alusta lukien. Ensi vuoden alun uudistus vahvistaa sitä, että maakunnan liitto on todella johtava aluekehitysviranomainen. Sille kuuluu niin valtaa kuin vastuuta koko maakunnasta.
Aluekehitystyön pääsisältö on tulevaisuudessa osaamisperustan vahvistaminen, yrittäjyys eri muodoissaan sekä tasapainoiset ja turvalliset elämisen edellytykset. Hallituksen velvollisuutena on tasata alueiden välisiä kehityseroja ja mahdollistaa elämisen ja asumisen edellytykset myös syrjäisimmillä alueilla. Uudella vaalikaudella tarvitaan terävöityvää aluepolitiikkaa. Edellytysten tasaaminen koskee erityisesti koulutus- ja yliopistoratkaisuja sekä infrastruktuurin rakentamista, liikenneyhteydet kärjessä.
Innovaatioiden tukeminen on aluekehityksen ydintä. Osaamiskeskusohjelma on tässä hyvä väline. Ohjelmaa jatketaan myös tulevaisuudessa. Huomattakoon, että kymmenen merkittävintä seutukuntaa käyttää peräti 88 % koko Suomen tutkimus- ja kehitysrahoista. Näiden varojen määrä on koko ajan noussut ja nousee tulevaisuudessakin. Ne ovat nyt noin 1,6 miljardia euroa, kun suorien investointi- ja vastaavien tukien määrä on vain 60 miljoonaa euroa.
Teknologian kehittämiskeskukset ovat uusia, eivätkä ne ole hierarkioiden ja vanhojen pinttymien rasittamia. Ne ovat kansainvälisesti hyvin verkottuneita. Sen vuoksi ne ovat myös hyviä osaamiskeskusten kotipesiä.
Silloin tällöin viritellään vastakkainasettelua maakunnan liittojen ja keskuskaupunkien välille. Se ei palvele ketään. Keskuskaupungit tarvitsevat ympäröivää maakuntaa ja ympäristö puolestaan vahvoja keskuksia. Keskuskaupungit, jotka kilpailevat kansallisessa ja kansainvälisessä sarjassa menestyvät vain koko maakunnan antamalla tuella. Vastavuoroisuus velvoittaa.
Maaseudun juureva ja uudistuva kehitys on täällä Savossa elinehtomme. Maailmanlaajuisten ympäristö- ja energiaongelmien kärjistyessä myös savolaisella maaseudulla on edessään uudenlaisten mahdollisuuksien aika. Puhtaan ruuan ja uusiutuvan energian kysyntä on kovassa kasvussa. Valtakunnallisilla maaseutupoliittisilla, metsä- ja energialinjauksilla sekä yrityspoliittisilla ja liikenneratkaisuilla on suorat heijastusvaikutuksensa hankalien välimatkojen maaseutumaisessa Pohjois-Savossa, kuten koko Itä-Suomessa. Se määrittelee edunvalvonnan osoitteita ja tyyliä.
Olen seurannut EU-ohjelmien valmistelua täällä Pohjois-Savossa. Pohjois-Savon Liitto otti nykyisen ohjelmakauden valmistelussa 7 vuotta sitten käyttöön yhteistyömallin, joka on toiminut erinomaisesti. Täällä ohjelmat on valmisteltu työryhmissä, joissa on myös vahva maakuntaliiton ulkopuolinen edustus. Tämä on tuonut valmisteluun tarvittavaa laajapohjaisuutta ja laajaa tietämystä esimerkiksi elinkeinotoiminnasta.
Tällä tavalla alueen toimijat tutustuvat ohjelmaan jo valmisteluvaiheessa. Sitoutuminen ohjelmaan on siten hyvin vahva.
Tulokset puhuvat puolestaan. Päättymässä olevan ohjelmakauden aikana Pohjois-Savon kehitys on ollut rohkaiseva. Yritystoiminta on vahvistunut, ja työllisyyskehitys ollut varmasti paljon parempi kuin se olisi ollut ilman tehokasta rakennerahasto-ohjelmaa.
Myös ohjelmakausi 2007 -2010-luvulla on valmisteltu hyvässä yhteistyössä Pohjois-Savossa. Pääministeri Vanhasen hallitus sopi vuosi sitten joulukuussa Britannian puheenjohtajakauden lopulla siitä, että Itä-Suomi saa vahvan aseman myös seuravalla EU.n rakennerahastokaudella. Voimme katsoa luottavaisesti vuoteen 2013 täällä Pohjois-Savossa.
KUUSI TEESIÄ PERUSASIOISTA
Ensinnäkin meidän pohjoissavolaisten on pidettävä huoli siitä, että meidän poliittinen äänemme kuuluu myös jatkossa niin Helsingissä kuin Brysselissäkin. Järeä poliittinen vaikuttaminen on lähtökohta. On pidettävä huoli siitä, että koko Itä-Suomen poliittinen voima ei ehdy. Tässä mielessä Lauri Tarastin ehdotus vaalipiirien uudistamisesta on harkitsemisen arvoinen edellyttäen, että vaalipiiritarkastelu koskee koko maata, ei vain Itä-Suomea.
Toisekseen aloitteellisuus palkitaan. Mahdollisuuslähtöinen asioihin vaikuttaminen tuo varmasti paremman tuloksen kuin ongelmiin vaipunut vaikertelu. Nopeus palkitaan, hitaiden kohtalo määrätään ylhäältä. Sitä oppia kannattaa soveltaa myös Kallansiltojen rakentamiseen, Kuopiosta lähtien.
Kolmanneksi omista vahvuuksista on otettava kaikki mahdollinen hyöty irti. Luonto, luonnonvarat, turvallisuus, osaaminen, savolaiset ihmiset, itäsuomalaisuus on nojattava näihin ja luotettava itseensä. Savolaiset sopeutuvat uuteen ja omaksuvat juohevasti uusia asioita. Meillä on kyky luovia oudoissakin olosuhteissa. Osaamme luoda yhteistyöverkostoja.
Neljänneksi osaaminen ratkaisee. Onneksi meillä Itä-Suomessa on yliopistojen lisäksi hyvin toimivia ammattikorkeakouluja ja korkeatasoista ammattikoulutusta. Rakennetaan tästä meille voimatekijä. Erikseen korostan ammattiosaajia. Yritykset ja julkinen hallinto tarvitsevat jo nyt kipeästi kädentaitoja ja ammattiosaajia. Tehdään siitä valtti. Lähtökohdat ovat hyvät.
Viidenneksi meillä pohjoissavolaisilla on keskeinen vastuu Itä-Suomesta. Itä-Suomi tarvitsee tuekseen niin Savossa, Helsingissä kuin Euroopassakin taitavia puolestapuhujia ja yhteistyövirittäjiä. Itä-Suomi on savolaisten, karjalaisten ja kainuulaisten kotiseutua. Yhteistyön taipaleella menneisyydessä on ollut ristiriitaisiakin vaiheita, mitäpä niitä kieltämään. Meillä itäsuomalaisilla on menestystä vain yhteistyön tiellä. Se koskee erityisesti yliopistojen ja koulutuksen mahdollisuuksien yhdistämistä ja voimavarojen tehokasta hyödyntämistä. Kuopion ja Joensuun yliopistojen kiinteä liitto on historiallinen askel. Nyt on liikuttava ja otettava tilaisuudesta vaarin. Olkaamme nohevia savolaisia ja vastuuntuntoisia itäsuomalaisia.
Ja kuudenneksi Pohjois-Savon voima tulee kaikista pohjoissavolaisista niin ihmisistä kuin kunnastakin. Voimat on koottava. Yhteisyys heijastuu myönteisesti myös ulospäin.