Haku

Haku

Hakusi sanalla 'kansainväliset suhteet' tuotti 189 tulosta
Fess-haku
  1. 2.6.2022 | Tuoreen tutkimuksen mukaan Venäjä näkee teknologisen osaamisen kiinteänä osana maailmanlaajuista suurvaltakilpailua. Venäjä on viimeisen kymmenen vuoden aikana luonut omintakeisen mallin, jolla maan tiede- ja teknologiaosaaminen on pyritty nostamaan valituilla strategisilla sektoreilla kansainväliselle huipputasolle.
    https://defmin.fi/-/194055633/tutkimus-teknologia-on-kiintea-osa-venajan-geopoliittisia-suurvaltapyrkimyksia
  2. 22.10.2020 | Pääministeri Sanna Marin osallistuu kolmeen pohjoismaiden pääministerien videokokoukseen 27. ja 28. lokakuuta. Myös useat muut suomalaisministerit osallistuvat virtuaalisesti järjestettäviin kokouksiin, jotka osuvat viikolle, jolloin Pohjoismaiden neuvoston pääistunto pidetään normaalivuosina. Tänä vuonna istunto oli määrä järjestää Reykjavikissa, mutta koronapandemian vuoksi siitä luovuttiin.
    https://defmin.fi/-/194055633/paaministeri-marin-ja-useita-muita-ministereita-pohjoismaisiin-kokouksiin
  3. 22.8.2022 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen puhe Suurlähettiläskokouksessa 22.8.2022 Julkaisuajankohta 22.8.2022 15.24 Tyyppi: Puhe Arvoisat suurlähettiläät, kiitän kutsusta pitää puheenvuoro Suurlähettiläspäivillä. Viime kerrasta, kun puolustusministerilt...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-puhe-suurlahettilaskokouksessa-22.8.2022
  4. 18.9.2023 | Puolustusministeri Antti Häkkäsen puhe 245. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 18.9.2023 Julkaisuajankohta 18.9.2023 13.00 Tyyppi: Puhe Arvoisat maanpuolustuskurssin osallistujat, hyvät naiset ja herrat. Maailmasta on tullut epävakaa ja vaarallinen....
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-hakkasen-puhe-245.-maanpuolustuskurssin-avajaisissa-18.9.2023
  5. 15.5.2022 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen puheenvuoro Suomen turvallisuusratkaisuja koskevassa lehdistötilaisuudessa 15.5.2022 Julkaisuajankohta 15.5.2022 14.07 Tyyppi: Puhe Hyvät suomalaiset, haluan kiittää koko valtiojohtoa, tasavallan presidenttiä, pä...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-puheenvuoro-suomen-turvallisuusratkaisuja-koskevassa-lehdistotilaisuudessa-15.5.2022
  6. 14.12.2016 | Puolustusministeri Jussi Niinistön puhe Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan journalistiseminaarissa Säätytalolla 14.12.2016 Julkaisuajankohta 14.12.2016 9.45 Tyyppi: Puhe Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan rouva puheenjohtaja, arvoi...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-jussi-niiniston-puhe-maanpuolustustiedotuksen-suunnittelukunnan-journalistiseminaarissa-saatytalolla-14.12.2016
  7. 24.9.2021 | Puolustusministeri Kaikkonen osallistuu EI2-maiden puolustusministerikokoukseen puolustusministeriö Julkaisuajankohta 24.9.2021 8.29 Tyyppi: Tiedote Puolustusministeri Antti Kaikkonen osallistuu 24.9.2021 EI2-maiden puolustusministerikokoukseen. K...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-kaikkonen-osallistuu-ei2-maiden-puolustusministerikokoukseen-2
  8. 13.2.2020 | Suomeen olisi perustettava avaruuden tilannekuvakeskus, jotta viranomaisilla on riittävä tieto päätöksenteon tueksi. Avaruustoiminnan murroksen hyödyntämiseksi avaruustoiminnalle tarvitaan Suomessa pysyvä ja yhtenäinen kansallinen avaruusbudjetti. Näin todetaan 13. helmikuuta julkaistussa avaruuden toimintaympäristöä selvittäneen hankkeen loppuraportissa.
    https://defmin.fi/-/194055633/tutkimus-avaruustoiminnan-murros-on-megatrendi-joka-vaikuttaa-turvallisuuteen-ja-tarjoaa-liiketoimintamahdollisuuksia
  9. 3.10.2019 | Valtioneuvosto hyväksyi yleisistunnossaan 3. lokakuuta periaatepäätöksen Suomen kyberturvallisuusstrategiasta.
    https://defmin.fi/-/194055633/uusi-kyberturvallisuusstrategia-vastaa-toimintaympariston-muutokseen
  10. 6.3.2023 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen tervehdys 244. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 6.3.2023 Julkaisuajankohta 6.3.2023 8.24 Tyyppi: Puhe Arvoisat maanpuolustuskurssin osallistujat, hyvät naiset ja miehet. Ärade kursdeltagare, mina damer och herrar...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-tervehdys-244.-maanpuolustuskurssin-avajaisissa-6.3.2023
  11. 20.9.2021 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen tervehdys 237. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Julkaisuajankohta 20.9.2021 8.55 Tyyppi: Puhe Arvoisat maanpuolustuskurssin osallistujat, hyvät naiset ja miehet, Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien tavoitteen...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-tervehdys-237.-maanpuolustuskurssin-avajaisissa
  12. 11.7.2020 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen juhlapuhe Napuen taistelun muistomerkin 100-vuotisjuhlassa 11.7.2020 Julkaisuajankohta 11.7.2020 14.19 Tyyppi: Puhe Arvoisa juhlayleisö, Hyvät naiset ja herrat. Tämä tilaisuus alkoi vahvan tunnelman – ja tunteen ...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-juhlapuhe-napuen-taistelun-muistomerkin-100-vuotisjuhlassa-11.7.2020
  13. 3.12.2021 | Puolustusyhteistyö Pohjoismaiden välillä on tiivistynyt viime vuosina. Yhteistyössä on pyritty luomaan edellytyksiä myös kriisiajan yhteistyöhön Nordefco Visio 2025 -suunnitelman mukaisesti. Tätä tavoitetta edistämme niin kahden- ja kolmenvälisessä pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä kuin Nordefcossakin.
    https://defmin.fi/-/suomen-nordefco-puheenjohtajakaudella-on-edistetty-kriisivalmiutta
  14. 11.11.2019 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen puhe 231. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Julkaisuajankohta 11.11.2019 14.45 Tyyppi: Puhe Hyvät maanpuolustuskurssille kutsutut, 100 kurssia vanhemmat, arvoisa Puolustusvoimain komentaja, hyvät naiset ja herrat....
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-puhe-231.-maanpuolustuskurssin-avajaisissa
  15. 5.11.2018 | Suomi osallistuu EU:n yhteiseen kriisinhallinta- ja hybridiharjoitukseen Ulkoasiainministeriö maa- ja metsätalousministeriö puolustusministeriö sisäministeriö valtioneuvoston kanslia Julkaisuajankohta 5.11.2018 13.40 Tyyppi: Tiedote Suomi osallist...
    https://defmin.fi/-/194055633/suomi-osallistuu-eu-n-yhteiseen-kriisinhallinta-ja-hybridiharjoitukseen
  16. 14.9.2020 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen puhe 234. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Julkaisuajankohta 14.9.2020 14.18 Tyyppi: Puhe Arvoisat maanpuolustuskurssin osallistujat, Hyvät naiset ja herrat. Koronakriisi on ollut meillä kaikilla jatkuvasti miele...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-puhe-234.-maanpuolustuskurssin-avajaisissa
  17. 23.9.2019 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen tervehdys 230. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Julkaisuajankohta 23.9.2019 14.49 Tyyppi: Puhe Hyvät maanpuolustuskurssille kutsutut, kummikurssilaiset, arvoisa Puolustusvoimain komentaja, hyvät naiset ja herrat....
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-tervehdys-230.-maanpuolustuskurssin-avajaisissa
  18. 10.12.2021 | Puolustusministeri Antti Kaikkosen puheenvuoro HX-tiedotustilaisuudessa Julkaisuajankohta 10.12.2021 14.28 Tyyppi: Puhe Vuoden 1992 Hornet-hankintapäätöstä ja siihen liittyneitä kiemuroita muistellaan ja arvioidaan edelleen taajaan ja tiiviisti. V...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-antti-kaikkosen-puheenvuoro-hx-tiedotustilaisuudessa
  19. 14.10.2018 | Puolustusministeri Niinistö työvierailulle Kanadaan ja Alaskaan puolustusministeriö Julkaisuajankohta 14.10.2018 13.42 Tyyppi: Tiedote Puolustusministeri Jussi Niinistö tekee työvierailun Pohjois-Amerikkaan 15.-18.10.2018. Kanadan Ottawassa puolus...
    https://defmin.fi/-/puolustusministeri-niinisto-tyovierailulle-kanadaan-ja-alaskaan-1
  20. 15.6.2020 | Valtioneuvoston viestintäosasto 12.6.2020
    https://defmin.fi/-/parlamentaaristen-komiteoiden-tyo-paasemassa-vauhtiin-korona-viivastytti-osin-tyon-aloittamista-1