Uusi tutkimus tukee varautumisen ja kokonaisturvallisuuden kehittämistä

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 27.8.2026 9.10
Tyyppi:Tiedote

Teknologian tutkimuskeskus VTT ja kauppakorkeakoulu Hanken julkaisivat 27.8.2026 Suomen yhteiskunnan kriittiset toiminnot ja tulevaisuuden trendit -yhteistutkimuksen, jonka tavoitteena oli päivittää ja vahvistaa ymmärrystä suomalaisen yhteiskunnan kriittisistä toiminnoista. Tietotarpeet tutkimukseen määritti puolustusministeriö.

Tutkimushankkeen keskeisenä lähtökohtana oli arvioida, mitkä ovat ne yhteiskunnan kriittiset toiminnot, jotka on ylläpidettävä kaikissa olosuhteissa. Lisäksi hanke tutki tulevaisuuden trendejä sekä muutostekijöitä, jotka vaikuttavat yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin.

Tutkimusraportin mukaan yhteiskunnan kriittisiä toimintoja tulisi tarkastella muuttuvana kokonaisuutena sen sijaan, että ne nähtäisiin pysyvänä luettelona kriittisistä palveluista ja infrastruktuureista. Raportissa esitetään, että toimintojen yhteiskunnalliseen kriittisyyteen vaikuttavat niin tarpeet ja keskinäisriippuvuudet kuin vallitseva tilannekin. Raportti esittää yksitoista suositusta kriittisten toimintojen arvioimiseen.

”Tutkimus tarjoaa ajantasaisen kokonaiskuvan yhteiskuntamme kriittisistä toiminnoista sekä niiden välisistä vuorovaikutussuhteista ja tulevaisuudennäkymistä. Se esittää kriittisyyden uudella tavalla dynaamisena kokonaisuutena, jossa häiriöt leviävät toiminnosta toiseen keskinäisriippuvuuksien kautta. Tutkimuksen tuottamaa arvokasta tietoa voidaan hyödyntää strategisessa suunnittelussa sekä päätöksenteon ja kokonaisturvallisuuden kehittämisessä, mikä tukee yhteiskuntamme varautumista”, toteaa Turvallisuuskomitean puheenjohtaja, puolustusministeriön kansliapäällikkö Janne Kuusela.

Tutkimuksen seurantaryhmän puheenjohtaja, Turvallisuuskomitean pääsihteeri Petteri Korvala pitää tavoiteltavana, että julkaistu raportti aktivoi laaja-alaista keskustelua, vahvistaa yhteistä ymmärrystämme yhteiskunnan kriittisistä toiminnoista ja tarjoaa konkreettisia eväitä Suomen kriisinkestävyyden pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Tutkimus on toteutettu osana valtioneuvoston ja sen ministeriöiden yhteistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa (VN Tutkiva), jolla tuetaan valtioneuvoston päätöksentekoa ja politiikkavalmistelua.

Kauppakorkeakoulu Hanken järjestää Suomen yhteiskunnan kriittiset toiminnot ja tulevaisuuden trendit (SYKT) -raportin julkaisutilaisuuden torstaina 27.8.2026 klo 15 alkaen. Tilaisuutta voi seurata tästä Teams-linkistä.

Tutkimusraportti: Suomen yhteiskunnan kriittiset toiminnot ja tulevaisuuden trendit (SYKT)

VN Tutkivan tiedote 27.8.2026: Tutkimus: Yhteiskunnan kriittiset toiminnot jäsentyvät kahdeksaan tarvekategoriaan

Lisätietoa puolustusministeriössä antavat

  • Turvallisuuskomitean pääsihteeri Petteri Korvala, puh. +358 295 140 700
  • Erityisasiantuntija Kari Pelkonen, Turvallisuuskomitean sihteeristö, puh. +358 295 140 118
  • Erityisasiantuntija Ville Elo, puh. +358 295 140 202

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)gov.fi