EU-yhteistyö

800px-Flag of Europe svgEU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP) on erottamaton osa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) ja ulkoista toimintaa. EU:n perussopimuksissa YTPP:n kaukotavoitteeksi mainitaan yhteinen puolustus. Käytännössä EU:ta ei kuitenkaan ole kehitetty puolustusliiton suuntaan. Jatkossakin Euroopan maiden kollektiivisesta puolustuksesta vastaa Nato.

Käytännössä YTPP:n kehittämisessä kyse on eurooppalaisten kriisinhallintakykyjen ja sotilaallisten suorituskykyjen kehittäminen. Näiden avulla edistetään myös ”yhteisen eurooppalaisen turvallisuuskulttuurin kehittymistä”.

EU:n etu on, että sillä on käytössään kaikki ulkoisen toiminnan välineet: diplomatiasta kehitysyhteistyöhön ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta kauppapolitiikkaan. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatiota ei tulekaan tarkastella yksittäisinä irrallisina operaatioina, vaan osana EU:n kokonaisvaltaista toimintaa alueella. Hyviä esimerkkejä ovat EU:n toimet Länsi-Balkanilla ja Afrikan sarvessa.

Monikansallista yhteistyötä sotilaallisten suorituskykyjen kehittämiseksi on tehty jo pitkään, niin Natossa, EU:ssa kuin alueellisesti. Viime vuosien talouskriisi ja budjettileikkaukset ovat ajaneet kaikki eurooppalaiset maat tiivistämään yhteisyötä saavuttaakseen säästöjä. EU:ssa, Natossa tai muissa pienemmissä maaryhmissä (kuten NORDEFCO:ssa) tapahtuva työ ei kilpaile keskenään tai luo päällekkäisyyksiä. Jokaista projektia varten maat valitsevat sopivimman toteuttamisfoorumin. EU:ssa tapahtuvan työn etuna on, että osallistuvat maat voivat tukeutua Euroopan puolustusviraston (EDA) tukevaan rooliin. Varsinainen työ suorituskykyjen kehittämiseksi tapahtuu kuitenkin edelleen osallistuvien maiden toimesta.

EU-operaatiot

EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan painopiste on tällä hetkellä Afrikan Sarven alueella. Käynnissä olevat operaatiot (EUNAVFOR Atalanta ja EUTM Somalia) kytkeytyvät kansainvälisen yhteisön ml. EU pyrkimyksiin parantaa Somalian turvallisuustilannetta. Turvallisuustilanteen parantamisessa keskeistä ovat erityisesti Somalian ja sen rannikkoalueen vakauttaminen sekä Somalian turvallisuusviranomaisten tuki ja koulutus. EU:n toimet alueella perustuvat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien jalkauttamiseen sekä Somalian väliaikaishallinnon hyväksyntään ja tukeen

Afrikan Sarven merirosvouden vastainen EU:n sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio EUNAVFOR Atalanta mm. suojaa Maailman elintarvikeohjelman (WFP) avustuskuljetuksia Somaliaan sekä toimii merirosvoutta vastaan. Operaation mandaatti jatkuu vuoden 2014 loppuun asti. Vuonna 2008 perustettu Atalanta on EU:n ensimmäinen merellinen kriisinhallintaoperaatio. Suomi osallistuu operaatioon [henkilöstöllä/kyvyillä].

Koulutusoperaatio EUTM Somalia puolestaan kouluttaa somalialaisia turvallisuusjoukkoja. Koulutus tapahtuu Ugandassa. Operaatio toteutetaan yhteistyössä Afrikan unionin Somaliassa toimivan AMISOM-rauhanturvaoperaation, YK:n, Ugandan ja Yhdysvaltojen kanssa.

Sotilaallisten toimien lisäksi EU pyrkii vakauttamaan alueen maiden turvallisuustilannetta myös siviilikriisinhallinnan keinoin. Kesän aikana on tarkoitus käynnistää EUCAP Horn of Africa –missio etenkin alueen muiden maiden merellisten suorituskykyjen kehittämiseksi.

Afrikan Sarven lisäksi EU:lla on käynnissä Bosnia-Hertsegovinassa EUFOR Althea -operaatio, joka keskittyy turvallisuus- ja vakauttamistehtäviin sekä maan viranomaisten koulutukseen ja tukemiseen.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä