SUOMALAISEN ASEVELVOLLISUUDEN KAARI JA HAASTEET
Tutkimus Suomalaisen asevelvollisuuden kaari ja haasteet koostuu kahdesta osasta. Kari Laitisen Suomalainen asevelvollisuus - Historiallinen kaari, kehitys ja kansallinen olemus sekä Arto Nokkalan Suomalainen asevelvollisuus ja puolustusvoimien henkilöstörakenne kansainvälisissä muutospaineissa.Tutkimukset nojaavat monin säikein ja teemoin toisiinsa, mutta omaavat myös erilaiset tutkimukselliset näkökulmat. Kari Laitisen työn keskipisteessä ovat Suomen asevelvollisuutta ja siten kansallista puolustusta koskevat historialliset tekijät ja teemat. Arto Nokkala tutkii viimeaikaisen kansainvälisen muutoksen suomalaiselle asevelvollisuudelle tuottamia normatiivisia haasteita ja niiden vastaanottoa.
Molemmat tutkimukset ovat tehty ennen valtioneuvoston julkistamaa selontekoa "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004". Tutkimustyö alkoi helmikuun puolivälissä ja päättyi elokuun lopussa vuonna 2004. Tutkimuksen julkistaminen siirtyi kuitenkin vuoden 2005 puolelle. Odotteluaikana syyskuun jälkipuolella valtioneuvosto ehti antaa eduskunnalle uusimman turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selontekonsa. Sitä ei siis enää ehditty ottaa mukaan tutkimusaineistoon.
Tutkimushankkeen tarkoituksena on ollut tuottaa aineksia eri tasoilla tapahtuvalle päätöksenteolle tekijöistä, jotka saattavat rajata vaihtoehtoja ja asettaa päättäjille reunaehtoja tai avata uusia mahdollisuuksia. Tutkimus on politiikkasuuntautunutta, mutta siinä ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä poliittista suositusta jonkin tulevaisuuden vaihtoehdon puolesta. Tutkimushankkeet nojaavat julkiseen materiaaliin ja edustavat normaalia akateemista tutkimustyötä. Tutkimukset ovat siten tekijöidensä käsialaa ja edustavat vain heidän näkemyksiään.
Lisätietoja tutkimuksesta antaa tutkimusjohtaja Juha Martelius (puh. 160 88228). Tutkimus löytyy oheisena.
Suomalaisen asevelvollisuuden kaari ja haasteet (pdf) (1.5 MB)