NATO

NATO-YHTEISTYÖ

Nato on vuonna 1949 perustettu puolustusliitto, jonka tehtävänä on taata jäsenmaidensa vapaus ja turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin.

Turvatakuu on kirjattu Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklaan, jonka mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan. 5 artiklan perustana on Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) peruskirjan 51 artiklan suoma oikeus yhteiseen puolustautumiseen.

Natolla on tänä päivänä 28 jäsenmaata, joista 21 kuuluu myös Euroopan unioniin. Nato tarjoaa foorumin, jolla Pohjois-Amerikan ja Euroopan maat voivat neuvotella yhdessä turvallisuushaasteista sekä päättää yhteisistä toimista niihin vastaamiseksi. Päätöksentekosääntönä Naton kaikissa päätöksissä on konsensus eli yksimielisyys.

Naton suorituskyvyt koostuvat jäsenmaiden kansallisista asevoimista ja voimavaroista, joita kehitetään yhteisen puolustussuunnittelujärjestelmän kautta ja joita yhteinen komento- ja joukkorakenne sitoo toisiinsa. Nato tarjoaa standardit, toimintatavat ja harjoitukset, jotka mahdollistavat sotilaallisen yhteistoimintakyvyn monikansallisissa operaatioissa. Naton sotilaallinen rakenne on jäsenmaiden antaman poliittisen ohjauksen alainen.

Samalla kun 5 artiklan mukainen yhteinen puolustus on säilytetty Naton ydintehtävänä, Nato on uudistunut turvallisuusympäristön muuttuessa. Nato on kehittynyt kriisinhallinnan keskeiseksi toimijaksi ja laaja-alaiseksi turvallisuuspoliittiseksi yhteistyöjärjestöksi. Natolla on noin 40 kumppanimaata, joihin myös Suomi lukeutuu.

Naton tehtävät on määritetty liittokunnan ylimmässä poliittisessa ohjausasiakirjassa eli strategisessa konseptissa (2010):

(1) Yhteinen puolustus. Naton tärkein tehtävä on uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämi¬nen mihin tahansa liittokunnan jäsenmaahan kohdistuvaa hyökkäystä tai sen uhkaa vastaan. Päämääränä on ennaltaehkäistä aseellisia konflikteja ylläpitämällä uskottavaa pelotetta. Yhteinen puolustus käsittää jäsenmaiden alueen puolustamisen ohella myös varautumisen ns. uusiin uhkiin. Kasvavaa huomiota kiinnitetään mm. terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen, kyberhyökkäyksiin ja energiaturvallisuuden häiriöihin. Nato on myös ryhtynyt rakentamaan jäsenmaidensa aluetta ja väestöä suojaa¬vaa ballistista ohjuspuolustusjärjestelmää.

(2)  Kriisinhallinta. Nato on toteuttanut kriisinhallintaa YK:n periaatteiden ja sen turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perusteella. Lähtökohtana on kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka painottaa tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Naton omana vahvuusalueena on vaativa sotilaallinen kriisinhallinta, jonka ohella Nato estää kriisejä sekä osallistuu niiden jälkeiseen vakauttamiseen ja jälleenrakennukseen. Natolla on tällä hetkellä yhteensä noin 140 000 sotilasta kriisinhallintaoperaatioissa kolmessa maanosassa. Merkittävin Naton operaatioista on ISAF Afganistanissa. Nato-johtoisiin operaatioihin osallistuu myös kumppanimaita.

(3)  Yhteistyövarainen turvallisuus. Nato edistää vakautta lähialueilla ja laajemminkin. Keinoina tässä ovat mm. avointen ovien politiikka uusille jäsenmaille,
erilaiset kumppanuussuhteet sekä asevalvonta-, aseidenriisunta- ja asesulkusopimusten aikaansaamisen edistäminen.

Naton kumppanuudet

Naton jäsen- ja kumppanimaat muodostavat yhteistyöverkoston, joka kattaa yli kolmanneksen maailman maista. Naton kumppanuuspolitiikka uudistettiin Berliinin ulkoministerikokouksessa huhtikuussa 2011 tehdyillä päätöksillä. Uudistusten myötä Nato yhdenmukaistaa kumppanuusohjelmiaan, kehittää globaaleja kumppanuuksia Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa ja pyrkii lisäämään yhteistyön tekemistä vaihtelevissa kokoonpanoissa. Venäjän kanssa tehtävä yhteistyö säilyy Naton kumppanuustoiminnan painopistealueena.

Suomelle tärkeä tavoite Naton kumppanuusyhteistyössä on ollut operaatioihin osallistuvien kumppanimaiden aseman vahvistaminen. Osana kumppanuusuudistusta Nato hyväksyi uuden poliittis-sotilaallisen puiteasiakirjan PMF:n, joka parantaa operaatiokumppaneiden asemaa Nato-johtoisten operaatioiden valmistelussa ja toimeenpanossa. Lisäksi Suomi on korostanut tarvetta kohdistaa yhteistyötä kunkin kumppanimaan kiinnostuksen, tarpeiden ja osaamisen tason mukaan. Myös tämä periaate sisältyy Naton uuteen kumppanuuspolitiikkaan. Nato on kehittänyt ns. joustavia formaatteja, mikä tarkoittaa mahdollisuutta järjestää Naton kokouksia tiettyjen halukkaiden kumppanien kanssa eri teemoista.

Kumppaneiden aseman parantumisesta huolimatta jäsenyyden ja kumppanuuden perustavanlaatuinen ero on säilynyt. Naton yhteisen puolustukseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet koskevat vain jäsenmaita ja vain jäsenmaat ovat mukana Naton päätöksenteossa.